Tulevat olympiakisat

Useampia lajeja tai kenties koko urheilevaa maailmaa koskevat aiheet.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Tulevat olympiakisat

ViestiKirjoittaja Volmari » 04.02.2023 23.24

RobinHood kirjoitti:Kuten Bach asiasta mainitsi, näillä aikaisemmilakaan boikoteilla ei ole ollut mitään vaikutusta asiaan ja niissä kärsii vain syyttömät urheilijat. Asia kun politiikka sekoitetaan urheiluun.


Boikoteilla ei tietenkään ole korjaavaa vaikutusta niiden kohteeseen, mutta kyllä vuosien 1976, 1980 ja 1984 kesäolympialaisten boikotit olivat melkoinen arvovaltatappio KOK:lle. Ja kuten AH-fani totesi, erityisesti Euroopan suurten maiden laaja poisjäänti olisi KOK:lle tavattoman suuri häpeävarjo. Euroopan maiden rinnalla olympialaisista jäisi pois myös USA. Ranska isäntämaana osallistuisi muodollisesti, mutta vapaaehtoiset boikotoisivat ja luultavasti yksittäiset ranskalaiset urhelijatkin. Järjestelyjen taloudelliset tappiot olisivat niin suuret, että kiinnostus tulevien olympialaisten hakemiseen laskisi. Käytännössä hakijoiksi jäisivät vain arabimaat, Venäjä ja Kiina.

Mitä politiikan sekoittamiseen urheiluun tulee, Etelä-Afrikka suljettiin olympialaisista vuosiksi 1964–1988 KOK:n jäsenmaiden enemmistön päätöksellä ihan hyvällä omallatunnolla. Silloin ei tarkasteltu edes yksittäisten eteläafrikkalaisten urheilijoiden kantaa apartheidiin. Miksi vastaava ei voisi toteutua Venäjän osalta edes kerran tai kaksi?
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Tulevat olympiakisat

ViestiKirjoittaja AH-fani » 11.02.2023 20.15

Tuo Rauste haiskahtaa putinistilta. Hän oli taannoin kovin salliva Venäjän douppareita kohtaan ja tuolloinkin lässytti heidän "oikeuksistaan". Etelä-Afrikan urheilijoiden oikeuksista ei kukaan piitannut, vaikka siellä ei mitään kansanmurhaa tehty. IS käyttää perinteisesti asiantuntijanaan. Jotenkin nämä Venäjään kallellaan olevat ovat kaikkialla maailmassa asemissa.
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Tulevat olympiakisat

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 12.02.2023 15.06

https://www.mikaelheino.fi/blogi/mita-viha-on-ja-mita-tehda-sen-kanssa
1. Pysähdy

Kun huomaat ärtyväsi, suuttuvasi ja näkeväsi punaista, pysähdy tarkastelemaan itseäsi. Mitä on tapahtunut? Mitä tunnet? Miksi tunnet niin? Mitä tunne tarkoittaa? Hyväksy vihan tunne ja mieti mistä se kumpuaa. Vihan tunteen takaa paljastuu usein paljon muutakin. Sen tarkastelu johtaa perustavaa laatua olevien kysymysten äärelle. Mitä tarvitset? Puuttuuko sinulta jotain? Miten toivoisit asioiden olevan? Mille oikeasti olet vihainen? Vihan tunnetta ei kannata pelätä. Se auttaa sinua suunnistamaan kohti sinulle tärkeitä asioita.

2. Harjoittele

Vihasta ei voi vapautua mutta sen kanssa voi oppia elämään. Kun tiedät tarkasti mitä haluat, sinun on helpompi kertoa siitä muille. Muut ihmiset eivät lue ajatuksiasi, joten sinun tulee opetella kertomaan, mitä haluat. Keskity viestimään mahdollisimman selkeästi, miltä sinusta tuntuu ja mitä toivoisit toiselta. Opettele myös sanomaan ”ei” tarvittaessa. Vihan rakentava ilmaisu näyttää jämäkältä ja oikeastaan rauhallisen ystävälliseltä. Siitä puuttuu kaikki aggressiivisuus ja kaunaisuus. Pysy itsessäsi, älä oleta mitään tai syytä toista.

3. Tunne rajasi ja varaudu ennalta

Yksi räjähtää jokaisesta ärsykkeestä, kun taas toista ei näytä hetkauttavan mikään. On kuitenkin tilanteita, joissa kaikkien hermot menevät. Jos tiedät sellaisen olevan edessä, älä ole väsynyt, nälkäinen tai muuten valmiiksi stressaantunut. Muistele tilannetta, jolloin sinulla läikkyi yli. Se ei ole mukavaa, mutta erittäin opettavaista.

4. Yritä ymmärtää

Ennen kuin vaadit osaksesi ymmärrystä, pyri ymmärtämään toista. Ehkä koko maailma ei ole sinua vastaan vaan kyse saattaa olla jostain muusta. Ärsyttäjä ei ehkä loukannut sinua pahuuttaan vaan huomaamattomuuttaan tai tietämättömyyttään. Hän tuskin haluaa toistaa virhettään, joten ehkä hän osaa arvostaa, jos huomautat hänelle siitä.

5. Hengitä ja katso muualle

Mieli rakentuu siitä, mihin se kiinnittää huomionsa. Maailmasta ei epäkohdat lopu eikä mielensä pahoittaminen vaadi paljoa, mutta taistelunsa voi valita. Omia tarpeitaan ei voi toistuvasti laiminlyödä mutta toisinaan on hyvä vain joustaa ja hyväksyä tapahtunut. Itseään ei tietenkään loputtomiin voi suggeroida mutta ensihätään voi siirtää huomion pois ärsykkeestä ja hengittää muutaman kerran syvään.




:ylos:
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 776
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Tulevat olympiakisat

ViestiKirjoittaja 99v » 25.02.2023 23.25

Talviolympialaisten 2030 isännyysvalinta on kesken ja isäntää ei välttämättä saada valituksi vielä tänä vuonna KOK:n yleiskokouksessa vaikka tavoitteena oli tehdä valinta perinteiseen tapaan 7 vuotta kisoja ennen. Sapporo käytännössä vetäytyi Tokion lahjusskandaalin takia ja Vancouverin hakemus kaatui kansan vastustukseen. Salt Lake City jäi jäljelle mutta se tähtää Los Angeles 2028 kisojen läheisyyden vuoksi mielummin 2034 isännäksi. Nyt Euroopasta etsitään isäntää ja Tukholma on ilmaissut kiinnostuksensa. Tukholmahan jäi hopealle 2026 isännyyshaussa Milano-Cortinan viedessä isännyyden.
99v
Mr Urheilu
 
Viestit: 467
Liittynyt: 11.08.2015 21.14

Re: Tulevat olympiakisat

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.02.2023 09.50

Tukholmassakin tosin valtaosa kansasta vastustaa, eli maksimissaan sieltä tulee jaetut kisat vaikkapa Oslon kanssa. Olisko nyt jo aika niiden Pohjoismaiden skabojen? Eipä tosin Suomeen varmaan muita lajeja jäisi kuin kendohöntsäilyt.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Tulevat olympiakisat

ViestiKirjoittaja rulezman » 17.10.2023 08.22

Kössistä olympialaji, eletäänkö nyt 80-lukua?


Mites sen ylisuureksi paisuneen urheilijamäärän kanssa? Nyrkkeily ja painonnosto heivataan helvettiin? Kreko-roomalainen kai samalla ovenavauksella sitten.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Tulevat olympiakisat

ViestiKirjoittaja 99v » 01.02.2024 22.09

Eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten kunnollisten isäntäkandidaattien vetäydyttyä 2022 talviolympialaisisännän valinnasta tuli täysi farssi ja KOK:n jäsenäänestykseen eteni Kazakhstan ja Kiina, joista jälkimmäinen sai kisat. Tämän jälkeen KOK muutti isäntien valintakäytäntöä niin, että olympiaisännät suhmuroidaan nykyään kabineteissa ja tuodaan yksi ehdokas KOK:n yleiskokouksen äänestettäväksi. Jos tavoiteaikana ei miellyttävää ehdokasta löydy niin hakuprosessia jatketaan. Talviolympiaolympialaisiin 2030 on kohta alle 6 vuotta, mutta kisat ovat edelleen ilman isäntää. Ainoa jäljellejäänyt hakija Salt Lake City on halunnut mielummin 2034 kisat, joten KOK on yrittänyt löytää 2030 isännän Euroopasta. Ranska, Ruotsi ja Sveitsi ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ja mukana kisassa. KOK:n on määrä valita talvikisojen 2030 isäntä 23.7.2024 Pariisissa. KOK on viestinyt, että Ranskan alpit on suosikki 2030 isännäksi ja että samalla valittaisiin Salt Lake City 2034 isännäksi.

Tulevat kesäolympiaisännät: 2024 Pariisi FRA, 2028 Los Angeles USA, 2032 Brisbane AUS,...
Tulevat talviolympiaisännät: 2026 Milano-Cortina d'Ampezzo ITA, 2030 Ranskan alpit?, 2034 Salt Lake City?,...
99v
Mr Urheilu
 
Viestit: 467
Liittynyt: 11.08.2015 21.14

Re: Tulevat olympiakisat

ViestiKirjoittaja 99v » 12.08.2024 14.18

KOK pohjustaa massiivisimmat lahjukset tarjoavan Qatarin valintaa olympiaisännäksi 2036 julistamalla että kuumuus on tulevaisuudessa uhka olympiakisoille ja kesäolympialaiset voidaan joutua siirtämään talveen.
99v
Mr Urheilu
 
Viestit: 467
Liittynyt: 11.08.2015 21.14

Edellinen

Paluu Urheilu yleensä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa