Trump Presidenttinä!

Kaikki mikä ei koske urheilua tänne.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja RobinHood » 08.11.2020 19.29

Hämmästyttävät talousluvut julki USA:n vaalien loppusuoralla.

"Yhdysvaltain talous jatkaa historiallisen nopeaa toipumistaan koronapandemiasta.

Pandemia ei ole edes ohi, mutta Yhdysvaltain bruttokansantuotteessa koettiin tämän vuoden kolmannella neljänneksellä silti hämmästyttävä, ennen kokematon 7,4 prosentin nousu verrattuna edelliseen neljännekseen. Vuositasolla nousu oli peräti 33,1 prosenttia, raportoi Wall Street Journal.

Kyseessä on kaikkien aikojen ennätys. Edelliseen, 70 vuotta sitten tehtyyn ennätykseen verrattuna bruttokansantuotteen nousu on ollut noin kaksinkertainen. Vuositasolla arvioituna pandemian aiheuttama 31,4 prosentin BKT:n lasku on täten kumoutunut kokonaan.

Donald Trumpin alaisuudessa on nyt pelkästään viimeisten kuuden kuukauden aikana luotu enemmän työpaikkoja kuin luotiin hänen edeltäjänsä Barack Obaman koko kahdeksana vallassaolovuotena. "

Eli toisin kuin Suomessa, USA:n talolus tulee kasvamaan vuoden loppuun mennessä koronapandemiasta huolimatta.
https://www.verkkouutiset.fi/hammastytt ... /#1bda3147
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja rulezman » 08.11.2020 19.45

Vaalitulos käytännössä satavarma, nimittäins ainakin Unibetilta kilahtanut voittorahat tilille. Homma selvä ja eteenpäin kohti uusia haasteita.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 09.11.2020 15.42

https://www.facebook.com/JamesOKeefeAuthor/videos/792294684884252/

Ja lisää evidenssiä vaalivilpistä,
More *glitches* occurred in a deep red county in the key swing state of Wisconsin.

Roughly 13,400 ballots were counted by hand. Biden now leads by less than 20,000 votes.

The voting system: Election Systems & Software.

All the errors are running one way, towards Biden. #ICYMI


Eli enää vaijaat 10k ääntä tarvii flipata takaisin (laksea uudestaan ) käsin ja Trump voittaa Wisconsisin ! Ja siitähän media ja muut demokraatit tykkää.. :ylos:
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.11.2020 16.25

Eli ääniä pitää siis mielestäsi pyöritellä niin kauan edestakaisin, että Trump saadaan jollain ilveellä voittajaksi? Mutta herranen aika, mitäs jos Trumpin äänet ei riitäkkään :o

Osallistun mielelläni kanssasi myös Michiganin osalta pieneen jalluvetoon, että vaalitulos ei tule tarkastuslaskennan myötä minnekään muuttumaan. Kamoon nyt hei, laitetaan panokseksi vaikka yhden tähden sheriffi!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 09.11.2020 18.32

Nope ei niitä pidä pyöritellä, niitä pitää laskea käsin koska softa laskentakoneessa laittaa ne näköjään Bidenille "vahingossa" . Eihän tollaseen koneeseen voi luottaa, ja Yllätys yllätys

Nancy Pelosi's Chief of Staff Is Chief Executive and Feinstein's Husband a Shareholder at Dominion

Ja tämä sama Domino softa laskee äänet Bidenille, kuka olisi uskonut ?

Mut ihan kiva että sait rahasi, onneksi olkoon. Raha on hieno asia. Toivottavasti eivät vaadi takaisinmaksua jos vaalien tulos vaihtuu, niitten virhe toki antaa ennenaikaisesti rahat ulos.

Toistan vielä kerran, VIRALLISTA vaalitulosta ei ole vielä olemassa, on vaan medioitten höpinää.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja Volmari » 09.11.2020 18.46

finishbetter kirjoitti:Toistan vielä kerran, VIRALLISTA vaalitulosta ei ole vielä olemassa, on vaan medioitten höpinää.


Totta. Vaalitulos on virallinen vasta 6. tammikuuta ensi vuonna.

"Äänestyspäivä oli tiistai 3. marraskuuta 2020, ja valitsijamiesten kokoukset ovat 14. joulukuuta. Kokousten äänestystulos lasketaan kongressissa 6. tammikuuta 2021."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvalt ... aalit_2020
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.11.2020 19.03

Uskot siis oikeasti, että vähintäänkin kolmesta osavaltiosta (huom. Bidenin voittamasta, kai nyt Trumpinkin voittamat tulee tutkia) löytyy satojAtuhansia virheellisesti laskettuja ääniä, että vaalitulos tulee tästä vielä muuttumaan?

Alaskassa postiäänien laskeminen aloitetaan vasta ylihuomenna, kääntyisköhän sekin vielä Bidenille :D No, tuskinpa sentään

Ja tämä sama Domino softa laskee äänet Bidenille, kuka olisi uskonut

Tarkoitat varmaankin Dominion ohjelmistoa? Onko softasta siis löytynyt jotain vikaa? Vieläkö tietyt piirit vellovat siinä uskossa Antrimin tapauksen takia, joka tosiaan johtui ihan ihmisen tekemästä virheestä eikä mistään ohjelmisto-ongelmasta?

Tiesitkö muutes, että esim. vaikkapa juuri Michiganin Antrimissa nelihenkinen miehistö tarkastaa vielä koneen laskemat tiedot ihan manuaalisesti (eivät toki jokaista ääntä manuaalisesti laske, joten vilppiähän sen on pakko siis olla!!!)? Nelihenkisen miehistön muodostaa kaksi demokraattia ja kaksi republikaania? Luulisi, että näilä valppailta Trumpin miehiltä ei näin päivänselvä vaalivilppi menisi ohi valvovan silmän...

Hienoja otsikoita myös nuo, että "Dominionilta löytyy kytköksiä Pelosiin, Clintoniin sun ties minne". Kummasti kuitenkin narratiivista jätetään pois, että kytköksiä, vaalilahjoituksia sun muita löytyy myös useisiin republikaanipoliitikkoon... No, kai se näissä piireissä on suotavampaa jättää ne itseä miellyttämättömät faktat pois, siinähän perhana kärsiii hyvä tarina!

Joko alkaa riittää nämä suorastaan hävyttömän virheellisten fake newsien levittämiset, ei jaksaisi aina tulla tänne tyrmäämään niit täysiksi paskapuheiksi :)

Eikö mielestäsi muka ole yhtään tarkoituksenhakuista, että koko vaalien ajan "Trumpin leiristä" on tullut esille mitä ihmeellisimpiä klikki ja shokkiotsikoita, jotka lyhyellä viiden minuutin perehtymisellä hölmöinkin amerikkalainen kykenee tulkitsemaan ihan täydeksi paskapuheeksi? Vai oletko oikeasti hölmöintäkin amerikkalaista tyhmempi? :o
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 09.11.2020 22.20

Odotellaan nyt rauhassa lopullisia tuloksia.
Turhaan sä täällä vaahtoat että levitän ns. fake newsiä, Mistäs tiedät mikä on oikeaa ja mikä väärää tietoa ? Se että enemmistö uskoo johonkin ei tarkoita että enemmistö ois oikeassa. Lukemalla, opiskelemalla edes ihmis psykologian alkeet ymmärtää tämän.

Vieläkään en jaksa ottaa tän thredin tosissani,, En ole 100% Trump fani, en todellakkaan Biden fani. 4 Vuotta ollaan mediassa kuultu miten Venäjä vaikutti 2016 vaaleihin, siitä ei löydetty koskaan minkäänlaista todistuaineistoa eli oli ns fakenewsiä. Sitä sai medioissa.. twitter facepookkissa ym. levittää vapaasti, mut nyt jos joku kysenalaistaa "vaalitulosta" niin bänniä tulee niin saatanasti. Miksi ? Jos ollaan väärässä, niin luulis kestävän päivänvalon.

Sä voit mun puolesta vapaasti esittää argumentteja Bidenin puolesta, ja minä Trumpin puolesta. Eihän tässä ole mitään henkilökohtaista tietääkseni. En keksi päässäni näitä juttuja, seuraan vaan ns. vaihtooehto mediaa. Ja raportoin minkä löydän. Sit nähdään kun lopullinen, virallinen tulos julkiastaan että kuka oli oikeassa ? :) Ja kätellään, niinkuin hyvän nyrkkeilymatsin jälkeen. :)

Toki jos et halua että sun foorumilla väitellään asiasta niin sekin on ihan ok. Päätät asioista.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 09.11.2020 22.37

Uskot siis oikeasti, että vähintäänkin kolmesta osavaltiosta (huom. Bidenin voittamasta, kai nyt Trumpinkin voittamat tulee tutkia) löytyy satojAtuhansia virheellisesti laskettuja ääniä, että vaalitulos tulee tästä vielä muuttumaan?


30 osavaltiossa on käytetty tätä samaa softaa, en usko mihinkään. Mutta jos 2/2 vaalipiiristä missä on laskettu äänet uudestaan "käsin" tulos on muuttunut Trumpin hyväksi. niin vaatisin uudelleen laskentaa jokaisessa piirikunnassa missä kyseinen softa on ollut käytössä. Ja ois muutenkin ihan hyväksi tarkistaa tulos, manuaalisesti.

Mutta edelleenkin toistan tämän faktan, älkää juhliko vielä.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.11.2020 23.05

Mutta jos 2/2 vaalipiiristä missä on laskettu äänet uudestaan "käsin" tulos on muuttunut Trumpin hyväksi. niin vaatisin uudelleen laskentaa jokaisessa piirikunnassa missä kyseinen softa on ollut käytössä. Ja ois muutenkin ihan hyväksi tarkistaa tulos, manuaalisesti.



Eihän se tulos esimerkiksi juurikin siellä Antrimissa missään vaiheessa mihinkään suuntaan muuttunut. Äänethän Antrimin piirikunta lähetti eteenpäin ihan ajallaan ja ilman mitään muutoksia eteenpäin.
Se, että (virheellisiä) epävirallisia ääniä joku niitä innokkaasti eetteriin iskevä ääntenlaskija pääsi iskemään, ei onneksi vaikuttanut yhtään mihinkään.
Tai no, ainakin se todistaa, että vaalijärjestelmä pelaa ja virheet huomataan. Ja toki Trumpin leiri saa tästä valitettavaa ponnahduslautaa, vaikka syytä ei olisikaan. Tai no, eipä näitä juttuja oikeasti taida levitellä kuin hörhöt netin pimeillä alueilla.

Veikkaat siis, että muissa piirikunnissa tällainen virhe menisi helpommin valvovan elimen ohi? Ja näinköhän se sama, inhimilliseen virheeseen perustunut, virhe ääntenlaskumasiinan kanssa on kuinka todennäköinen?

En keksi päässäni näitä juttuja, seuraan vaan ns. vaihtooehto mediaa.


Siinähän se ongelma tuppaakin olemaan, kun noiden aina niin luetettavien vaihtoehtomedioiden seuraaminen ja "faktojen" lukemin ja jakaminen nyt saa vaan ihmiset näyttämään valitettavan vajaamielisiltä. Kannattaisi seurata mielummin mediakenttää vähän laajemminkin, niin kokonaiskuvakin olisi huomattavasti selkeämpi.

Hei, nythän mä keksin! mä jaan nyt jutun, leikitään että olen vaihtoehtomedia: Maapallo ei ole litteä, vaan pyöreä! Shokkiwau!
Upposko ja onnistuin viimein kääntämään sut oikeille raiteille?

Toki jos et halua että sun foorumilla väitellään asiasta niin sekin on ihan ok. Päätät asioista.

Tottahan toki asiasta saa "väitellä", mutta kun vastapuolen argumentit ovat käytännössä täysin tuulesta temmattuja ja vailla minkäänlaista totuuspohjaa, niin aika heikoilla jäillähän tässä ollaan.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 09.11.2020 23.26

Hei, nythän mä keksin! mä jaan nyt jutun, leikitään että olen vaihtoehtomedia: Maapallo ei ole litteä, vaan pyöreä! Shokkiwau!
Upposko ja onnistuin viimein kääntämään sut oikeille raiteille?

Toki jos et halua että sun foorumilla väitellään asiasta niin sekin on ihan ok. Päätät asioista.


Tottahan toki asiasta saa "väitellä", mutta kun vastapuolen argumentit ovat käytännössä täysin tuulesta temmattuja ja vailla minkäänlaista totuuspohjaa, niin aika heikoilla jäillähän tässä ollaan.



Joo... o

Mut palataan ihan perusasioihin, MEDIA ei päätä kuka voittaa. Odotellaan nyt vaan rauhassa miten tämä ratkeaa :)

Ja propsit sulle, sait rahat ilman virallista tulosta!
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.11.2020 23.51

Ihan kuin aiemmissa vaaleissakaan olisi voitonmaksuja pantattu sinne valitsijamiesten äänestykseen asti... Käytännössähän tämä on selvä peli Bidenille ja kyllä se Trumpkin taitaa sen tässä lähipäivien tai viimeistään viikkojen aikana myöntää.

Tuskin ainakaan kehtaa julkisia puheita ulkoilmassa enää pitää tuon Four Seasons-farssin jälkeen :D
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 10.11.2020 00.06

Oottele rauhassa.
Trump tulee voittamaan, ymmärrän että halu voittaaa on suuri. Mut joudut pettymään.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja Volmari » 10.11.2020 00.52

Tarvitsee odottaa enää vajaa kaksi kuukautta, että vaalin tulos on selvä. Ääntenlaskukin on vielä pahasti kesken. Etelämpänä soitellaan aina välissä banjoa ja Alaskassa hiihdetään postiääniä laskentapaikoille.
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 10.11.2020 02.13

Me vähän iäkkäämmät, muistamme Bush vs. Gore 2000 vaalit ja Floridan recountti.. Silloin puhuttiin että jebillä ois ollut osuutta tulokseen. Tiedä häntä.

Sen muistan että olin Kova Bush Fani, koska oli Jämpti Mies Texasista, Pisti kuolemantuomioita täyteen enemmän kuin kukaan muu se mielytti mua. Goresta tuli Ilmasto pelle, joten taisi oikea mies voittaavaalit.

Vaikka no.. jätetään se kertomatta.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja AH-fani » 10.11.2020 06.02

finishbetter kirjoitti:Oottele rauhassa.
Trump tulee voittamaan, ymmärrän että halu voittaaa on suuri. Mut joudut pettymään.


Voittaisi kai, jos äänet laskettaisiin rehellisesti eli jos viranomaiset oikeasti kykenisivät toimimaan. Mutta ovat korruptoituneet ja koko systeemi on mätä ja deepstaten määräämä. Se, jonka se valuitsee, voittaa
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.11.2020 07.33

Onneksi jotkut ihmiset jaksavat vielä näinäkin aikoina tehdä tärkeää työtä ja debunkata hörhöjen suorastaan rikollisen virheellisiä väittämiä.

https://threadreaderapp.com/thread/1324 ... 08066.html

Kyseinen kaiffari nyt ansaitsisi vähintään papukaijamerkin työstään. Jokaisen kannattaa kahlata viestit läpibja tutustua vaikkapa itse linkattuun materiaaliin.

Oma suosikkikohtani, joka kiteyttää aika hyvin tilanteen:

"Things Trump hasn't tried to allege in court but verified Twitter Trump sycophants claim is true:

- A giant supercomputer is changing votes
- 100k+ votes were dumped in the middle of the night
- Winning Senate races+losing presidency=fraud
- Hundreds of dead voters
- Benford's law FRAUD
- Turnout higher than possible
- 23k votes for Biden in a batch = fraud
- Election workers changing people's votes
- Biden pick-up truck full of ballots

247/ Literally, all of those theories have millions of views on this website and Facebook right now. And the Trump campaign has not made a single allegation in court that matches any of that crap."
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 10.11.2020 19.35

Ihan mielenkiinnosta, Debunkasiko kyseinen herra myös esim Russia gatein mitä demokraatit jaksoi jauhata 3 vuotta. ? Vai onko herra kenties joku Trump vihaaja ? Joka nyt yrittää päteä, ja sinä ostat sen koska se vastaa sun ajatusmaailmaa ? :)

Joo, Ainoastaan mediat, ovat väittäneet Biden:in voittaneen. Virallista tulosta saamme odottaa
Tammikuuhun asti.

Lisää todistuaineistoa vaalivilpistä ilmestyy joka päivä. Tästä taitaa tulla ihan hyvä ceissi. Vanha konkari Starr:kin on herännyt koomasta, Enää puuttuu Columbo ja mitä nyt näitä Matlokkeja olikaan :D
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.11.2020 20.36

Debunkasiko kyseinen herra myös esim Russia gatein mitä demokraatit jaksoi jauhata 3 vuotta. ? Vai onko herra kenties joku Trump vihaaja ? Joka nyt yrittää päteä, ja sinä ostat sen koska se vastaa sun ajatusmaailmaa ? :)

En tiedä, en neljä vuotta sitten jaksanut aiheeseen kovin tarkastikaan perehtyä. Ja millä muotoa kyseinen aihe liittyy näihin vaaleihin? Tai no, varmasti somevaikutusta on satanut ihmisille joka suunnasta ja joka leiristä, kuten nykyään on tapana oikeastaan kaikissa asioissa.

Kerro toki edelleen mikä se mun ajatusmaailma on, kun tunnut tietävän? Joo myönnän, tykkään enemmän faktoista kuin fiktiosta.

Annetaan nyt sullekin vastapainoksi ajatusleikki; mitä jos tilanne olisikin täysin päinvastainen? Trump olisikin saanut ison osan äänistään postiäänillä ja olisi ohittanut Bidenin niiden avulla jo "varmalta" näyttäneen Bidenin voiton jälkeen? Uskoisitko ja jakaisitko tässäkin tapauksessa näitä samantasoisia hörhöjen fake newseja?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Trump Presidenttinä!

ViestiKirjoittaja finishbetter » 10.11.2020 21.02

Hörhöjen fake newsiä, miksi sulla on tollanen asenne ? Jos todella uskot ja olet varma Baidenin voitosta niin nauraisit vaan trump faneille ja sanoisit, bring it on. Meillä on todisteet emme tarvii pelätä teitä eikä dissata, jos haluatte tehdä itseistänne tyhmiä niin tehköön. Meille win win.

Mut kysymyksesi palatakseni, Olisin hämmenytynyt, valvoin melkein 24 tuntia, ja huomasin käänteen, Trump tuli rinnalle ja ohi, melkein kaikissa osavaltioissa, siksi kommentoin tännekkin että Biden on pimahatanut lopullisesti, ku itsevarmana ilmoitti "voittaneensa" vaalit, tai oli menossa kohti voittoa. vaikka oli selkeästi tappiolla kaikissa swingsteiteissä, ja trendi oli tappiollinen.

Kello tais olla 2.30Et ku Trumppi piti puheensa ja kiitti jne. koti varmaa voittoa oli menossa, sanoi toki että toivottavasti ei tuu ylättävää 4am äänivyöryä. Taisi viisaana tietää mitä oli tulossa, scammi.

Heräsin seuraavana päivänä, ja wtf! Biden oli kääntänyt melkein kaikki swingerit edukseen, 100 - 0 jne.
a sit huomaa ettö Media ja some bännää ja kieltää kaikki jotka kysenalaistaa tätä.

Reilua ? jos Rulesmanni oisit Trump fani niin oisko tällanen ok, aa katos Biden sai näköjään kaikki puuttuvista äänistä. Shit happens. Taidettiin hävitä tääkin osavaltio. Shit happens :D


Joo, oisin toki onnessani jos mun ehdokas tekisi ihme nousun, mut sisimmissäni tietäisin hänen huijanneeen tai no koukkusormet tässä tapauksessa.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron