Hämmentävää, että jaksat vielä viitata johonkin kuppaiseen Statistan taulukkoon, kun Ruotsin valtio tosiaan julkaisee ihan päiväkohtaiset kuolinluvut helposti luettavassa excel-muodossa. Fiksuna miehenä osaat varmaan linkin etsiä, itsekin olen sen tähän topikkiin useamman kerran linkannut.
Ei pidä paikkansa. Jos sama tahtii jatkuu, kuolemia tulee Ruotsissa olemaan alle 90 000.
Onpaa hämmentävä väite, jolla ei ole minkäänlaista pohjaa.
Ruotsissa on tosiaan kuollut vuoden yhdeksänä ensimmäisenä kuukautena vähintään (yksittäisiä kuolemia voi jostain vielä takautuvasti putkahdella, vähentyä tuskin kuitenkaan) 72 160 ihmistä.
Vuoden viimeisellä kolmanneksella on kuollut viiden viime vuoden aikana keskimäärin 22 964 ihmistä. Kas vain, 72 160+ 22 964 = 95 124.
Syyskuussa tosiaan kuolleisuus väheni verrattuna viiden vuoden keskiarvoon 4%. Jos sama 4 prosentin vähentymä jatkuu loppuvuoden, tulee kuolleita kolmelta viimeiseltä kuukaudelta olemaan aika tasan 22k, eli koko vuodelta yhteensä n. 94 160 ihmistä.
Suurempikin vähennys on toki mahdollinen, mutta se, että päästäisiin alle 90 000 kuolleeseen tältä vuodelta tarkoittaisi, että viimeisellä vuosineljänneksellä pitäisi kuolla n. 22 prosenttia vähemmän ihmisiä keskivertoon verrattuna. Kuulostaako realistiselta?
Paljon huutelemasi 6 000 ihmisen kuolinmäärä kuukausittain loppuvuodesta veisi sekin kokonaiskuolleisuuden yli 90 000 henkilön...
Mielenkiinnolla seuraavaa argumenttiasia odotellen.
Itse en tarkastellut syyskuun kuolemia, vaan elokuun puolesta välistä syyskuun puolen välin ajanjaksoa ja statistan mukaan siinä vaiheessa Ruotsissa kuoli vain n. 5000 ihmistä.
Erityishuutikset vielä annettava tälle. Elokuun 16. - syyskuun 15. Ruotsissa kuoli 6686 ihmistä (plus ihmiset, joiden kuolinpäivää ei ole saatu määritettyä, tähän mennessä 187 koko vuodelta).