Valvoja: Tuomaristo
Geb Mo kirjoitti:Viime vuonna piti pohtia PM-kisojen jatkoa paluukokeilun jälkeen. Vuoden 2023 kisat eivät olleet kummoiset. Muistuttivat lähinnä jääkiekon Skoda Cupia. Siitä olisi pitänyt vetää johtopäätelmät. Kaikesta huolimatta kisoja on kuitenkin päätetty jatkaa.


Itse pidän tässä kohtaa todennäköisenä, että Wilma avaa kautensa 1-2 viikkoa ennen EM-kisoja



rulezman kirjoitti:Hitto, et kyennyt
Kysyn taas ties monennen kerran tämän kysymyksen, miksi se on niin mahdottoman vaikeaa myöntää itselleen, että nyt tuli tehtyä paska arvio ja oltua väärässä? Tämähän siis on toki tässä vuosien varrella kanssasi "keskustellessa" ollut hyvinkin edustava teema. Itsereflektiota ei kyeyä harrastamaan ollenkaan, vaan omaan poteroon kaivaudutaan aina vaan syvemmälle. Ihan mielenkiinnosta halausin todella kuulla syyn moiselle käyttäytymismallille. En toki pidettele hengitystäni, että vieläkään vastausta tälle saisin
No voidaanko edes sopia, että nyt jäsen M on todistetusti nähnyt ensimmäisen akillesjännevammansa, jonka toipuminen on sujunut odotettua tahtia!?
Ja hyvinhän nää provot tuntuu toimivan, kun yleensä vastaus paukahtaa minuuteissa sietä![]()
Jos kerään paketin kaikista vuosien varreilla kesken jääneistä keskusteluista, mistä olet haastavien kysymyksien tullen kadonnut kuin pieru saharaan, niin lupaatko vastata?Nojoo, en nyt oikeesti jaksa. Paitsi siellä koronatopikissa taitaa edelleen odotella se pari vuotta vanha kyssäri, olisiko aika nyt jo!

Paluu Kilpailut, tulokset yms.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa