Ah, tällä hetkellä Robbarilla siis pyöräilyperformanssi päällä

Vähän nyt hei pitkäjänteisyyttä näihin!
Saadaan Lahdessa vielä kunnon perinteinen keihässoppa aikaiseksi. Helander siis jo Budapestiin valittu, Lassi on kisarajan rikkonut ja Kuuselan ranking riitää satavarmasti. Juutisella, Keräsellä ja Laineella riittänee kaikilla rankingin kautta Lahdessa semmonen kasikymppinen ja vähintään kakkostila Lahdesta varmistamaan rankingin kautta paikann.
Lassin pitää siis kyetä osoittaa olevansa heittokunnossa, mihin varmaan riittäisi joku 80 metrin kaari, mies on kuitenkin ilmiömäinen arvokisamies.
Aikamoinen skenaario olisi, jos Helanderi lukuunottamatta kaksi parasta miestä Lahdessa olisivat vaikkapa Juutinen ja Keränen 83 metrisillä kaarilla. Aikamoista soppaa keitellään.
Näin ylipäänsä keihäässä taso on maailmalla ollut tällä kaudella varsin kehno ja lähestulkoon kaikki huippuheittäjät ovat erinäisistä vammoista kärsineet. Nyt olisi siis MM-kisoissa yllätystekijöillä jytkyn paikka.