Kirjoittaja Geb Mo » 19.05.2023 20.21
YLEISURHEILUN TV-RÄHINÄT 1958-1963
Suomeen tuli 1950-luvun lopulla uusi ja silloin vielä hieman pelottavakin media, televisio. Kun nykyisin kisajärjestäjien ja TV-yhtiöiden yhteiselo sujuu rauhan ja rakkauden merkeissä, niin toista oli yli 60 vuotta sitten. Urheilujärjestöjen ja TV-asemien välit menivät poikki, koska kilpailujen järjestäjät pelkäsivät lähetysten karkottavan katsojat, jolloin lipputuloille sanottaisiin hyvästit. Kaikki suomalaiset urheilujärjestöt ottivat yksissä tuumin kielteisen kannan televisiointiin.
Yleisurheilua toki näytettiin Suomen näköradiossa, mutta ohjelmat olivat niitä samoja 10-15-minuuttisia filmikoosteita, joita nykyisin on Elonetin verkkosivulla. Ne esitettiin yleensä päivä tai kaksi kisan jälkeen.
Suomen ensimmäiseksi yleisurheilun erikoislähetykseksi pääsi Suomi-Ruotsi-maaottelu syyskuussa 1958. Senkin TV-oikeuksista väännettiin kättä loppuun saakka. Vaikka stadion oli loppuun myyty, vaati yleisurheiluliitto lähetyksistä korvausta yleiseurooppalaisen taksan mukaisesti 2 000 000 markkaa eli nykyrahassa noin 55 000 euroa. Yleisradio ei sitä suostunut pulittamaan. Sovinto saavutettiin vasta ottelua edeltäneenä päivänä. Rauhanpiippua poltettiin niin myöhään, että Suomen ensimmäisestä yleisurheilulähetyksestä ei ole mainintaa Helsingin Sanomien julkaisemissa television ohjelmatiedoissa. Vain Kari Suomalainen ehti reagoida asiaan pilapiirroksessaan.
Lähetys sinänsä meni todennäköisesti hyvin, vaikka katsojia oli ehkä vain muutama tuhat (vuoden 1958 loppuun mennessä Suomessa oli lunastettu noin 7000 TV-lupaa). Helsingin Sanomien TV-kriitikko Oculus toi kaukaa viisaasti esiin samat ongelmat, joista puhutaan yli kuusi vuosikymmentä myöhemminkin: yleisurheilu on vaikeasti televisioitava urheilumuto, koska juoksujen kanssa samaan aikaan käydään ainakin kahta kenttälajia.
Jallitus Tampereella
Vuonna 1959 keksi tamperelainen paikallistelevisio ovelan keinon lähettää paikallisen mahtiseuran yleisurheilukisat, jotka kuuluivat Tampereen messujen oheisohjelmaan. TV-yhtiö teki sopimuksen messujen kanssa, ei urheiluseuran. Yleisurheilun kattojärjestö kielsi tulisesti seuraa suostumasta televisiointiin. Virkavallan voimin ei TV-kameroita kentän laidalta kuitenkaan häädetty.
Muissakin Euroopan maissa riideltiin urheilukilpailujen lähetysoikeuksista. Tanskan jalkapalloliitto haukkui sikäläisen televisioyhtiön pahanpäiväisesti vuonna 1958, koska se rohkeni näyttää potkupallon MM-kisojen loppuottelun.
Englannissa edettiin hieman sopuisammin. Sikäläiset TV-yhtiöt suostuivat ostamaan myymättä jääneet pääsyliput, jolloin kisan tai ottelun pystyi televisioimaan ongelmitta. Loppuunmyydyn tapahtuman sai lähettää korvauksetta.
Nurmi ärähtää
Vuonna 1962 kohtasi Suomi-Ruotsi-maaottelua yleisökato. Järjestäjät syyttivät siitä televisiota ja vaativat Yleltä korvauksia oikeusteitse.
Käräjäkäsittely oli vielä kesken seuraavan vuoden heinäkuussa, jolloin kisakalenterissa oli Viro-Suomi-maaottelu. Ohjelmatietoihin ilmestyi tieto televisioinnista vain muutama päivä ennen tapahtumaa. Yleisurheiluliitto soitti Viroon ja vaati, että ottelun televisiointi on estettävä. Niin kävikin. Kun lähetyksen piti alkaa, ilmestyi Suomessa ruutuun teksti, jossa tiedotettiin televisioinnin peruuttamisesta.
Riitelyn jatkuessa otti jopa itse juoksijain kuningas Nurmi kantaa kiistaan. Hänen mukaansa televisokamera on käenpoikanen, jolla ei ole mitään asiaa urheilukentille.
Valtiovaltakin ilmeisesti närkästyi julkisesta nokittelusta ja pakotti riitapukarit neuvottelupöytään. Sen jälkeen saavutettiin sopimus loppukauden yleisurheilukisojen televisioinnista. Ruotsi-Suomi-maaottelua ei tosin nähty kuvaruudussa, koska Ruotsin liitto läiskäisi TV-yhtiöille porttikiellon. Ihme kyllä, Tukholman kutsukilpailu DN Galan sen sijaan tarjoiltiin vähälukuiselle TV-yleisölle.
Lähteitä: Helsingin Sanomat 1957-1963.