Kirjoittaja Geb Mo » 23.07.2022 12.33
DAY 8 22.7.
Sydney McLaughlinin 50,68 ei välttämättä ole maailman kovin yleisurheilutulos. Se tuottaa WA:n taulukossa "vain" 1312 pistettä - kaksi vähemmän kuin FloJo:n takalaiton 10,49. Esimerkiksi Zelezny kilauttaa 98,48-keppikkarellaan pajatson melkein tyhjäksi 1368 pojollaan.
Sydney siirtyi keskinäisissä yhteenotoissa Dalilah Muhammadia vastaan johtoon voitoin 5-4 (vain loppukilpailut). Daamit on saatu samalla radalle vain yhdessä kutsukilpailussa eli Zurichissä 2019. Siellä paalua piisaa.
Femke Bol on vienyt kaksi viimeistä kaksinkamppailua Muhammadia vastaan. Tilanne näiden välillä on nyt 2-2.
Sydneyllä on ihailtava kyky keskittyä vain oleelliseen. Hän kilpailee päälajissaan vain harvoin, eikä anna minkään ylimääräisen häiritä keskittymistään. Rataesittelyssä hän ei reagoinut omaan nimeensä mitenkään, eikä maalissakaan riehumaan äidytty. Kisamaskotin pelleily kirvoitti hymynpoikasen; sitä ei tällä kerralla tarvinnut kiskoa hohtimilla.
Naisten ratakierroksella Karibinameren saaret ottivat kolmoisvoiton. Viron miniä Shaunae Miller-Uibo kilautti 49,11, vaikka lasketteli loppumetrit rallatelleen. Barbadoksen Sada Williams lähti liikkeelle urku auki ja johti kisaa loppupitkän alkaessa. Ei hän pahoin kyykännyt, mutta Dominikaanisen tasavallan Marileidy Paulino rypisti suoralla ohi.
Norman otti viimeinkin arvokisavoiton miehennäköisten ratakierroksella. Voittoaika 44,29 jäi vaatimattomaksi. Sillä ei olisi voitettu Montrealin olympiakisoissa 1976. Ilmeisesti jokin satametrinen on pyyhälletty vastatuuleen tai sitten välierät painoivat välipäivästä huolimatta. Olympiavoittaja Van Niekerk on kasannut itsensä viiden vuoden vammakierteen jälkeen ja tappeli mitaleista vielä loppupitkän alkaessa. Tapojensa vastaisesti mies hyytyi viimeisellä satasella.
Suurten kilpailujen nainen Kelsey-Lee Barber uusi keihään maailmanmestaruutensa. Yleensä daamin nykyisessä kotimaassa Australiassa keppi ei lennä mihinkään sikäläisen kesän aikana, mutta Eurooppaan tultuaan kaaret alkavat pidetä. Kengurumaan mestaruuden lopputalvesta vienyt Mackenzie Little tirvaisi viidenneksi.
Päätös typistää 50 kilometrin kävelyä 15 kilometrillä on osoittautumassa virheeksi. 35 kilsan talsinnassaa mitalit vei sama kolmikko, joka nousi palkintopallille 20 kilometrin kisassa. Nyt ohjelmassa on kaksi samanlaista kävelykilpailua, joten yhdet ja samat kadunmittaajat rohmuvat mitalit haukotuttavalla tavalla. Lähestytään samanlaista komiikkaa kuin hiihtokilpailuissa, joissa käydään "tavallinen" yhdistetty ja yhdistetyn "sprinttikisa".