Eugenen MM-kisat 2022

Yleisurheilun arvokisat

Valvoja: Tuomaristo

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 16.07.2022 13.27

DAY 1 15.7.

Etelä-Aasian nopein sälli Abeykoon Sri Lankasta kävi heinäkuun alussa Sveitsissä olosuhdeshoppailemassa itselleen hyvän tilastoajan 9,96. MM-kisojen erissä palattiin normaalitasolle eli 10,19:ään ja pihalle.

Aasian kuninkuudesta tappelevat Kaukoidän nopsajalat Sani Brown, Sakai ja Su, joka oli jo aikeissa vähitellen lopetella Tokion kisojen loppukilpailupaikan jälkeen, mutta kaasutti rutiinilla 10,15 ja meni viimeisten joukossa välieriin.

Naisten moukarin loppukilpailussa veivaavat ilokaasua ennen haastatteluja nauttiva Krista Tervo ja vanttera väkeväkoura Silja Kosonen. Edellisen kerran kaksi suomalaista veteli globaaleissa arvokisoissa moukarin finaalissa Pekingin MM-kisoissa 2015 (Söderberg ja Seppänen). Sitä edellinen kerta taisi olla Los Angelessin olympiakisat 1984, jossa ottelivat Tiainen ja Huhtala.

Komanssi-intiaanien jälkeläinen Janee Kassanavoid viskoi lekallaan vakuuttavasti loppukilpailupaikan.

Perinteiseen tapaan USA:lla ei ole täyttä kolmikkoa pituuden loppukilpailussa. Tällä kerralla oli 812-tilastotuloksella mukaan päässeen Williamsin vuoro munia itsensä laulukuoroon. Montler rassasi sinikeltaisia hermoja potkaisemalla vasta viimeisellään 810. Kolmen vuoden takainen yllätysvoittaja Gayle ei saanut tulosta.

MM-kisojen aikataulu on liian löysä. Satojen dollareiden pääsylippu sessioon, jossa käydään vain yksi B-sarjan loppukilpalu, on yksinkertaisesti naurettavaa. Kisat voisi aivan hyvin tiivistää 5-6 päivään, mutta silloin yleisurheiluliitto ei pystyisi rahastamaan TV-yhtiöitä.

Ylen kommentaattori yritti valkopestä sekaviestiä, joka on turha laji. Se muistuttaa jääkiekon MM-kisoja, joihin osallistutaan B-maajoukueilla. Saapa nähdä, kuinka kauan jäljellä olevat katsojat jaksavat seurata vedätystä. Ainakin ensimmäisenä päivänä Häyward Fieldin lehterit ammottivat tyhjyyttään.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.07.2022 14.41

Tokiossa loikan finaaliin riitti 14,21, Dohassa 14,12 ja Lontoossa 14,07. Voi hyvinkin olla, että nouseva trendi katkeaa ja n. 14 metrinen riittää hyvinkin.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja varis » 16.07.2022 17.54

Ei unohdeta myöskään tärkeintä meriittiä, eli Hakaurheilija-titteliä. Senni Salminen taitaa olla muutaman pisteen päässä eli 8. sijakin riittää.
Tervo ja Kosonen alle 10p ja aika tasoissa, vaikka nuorten kisoista ei saa mitään. MM-pronssista kilahtaisi kerralla 11 Hakapistettä.
https://www.yleisurheilu.fi/hakaurheilijat/
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja varis » 16.07.2022 18.05

Aina ei pojasta polvi parane. Testejä pakoillut Randolph Ross hyllytetty MM-kisoista.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 16.07.2022 18.07

Eugenen joukkueesta korkeimmalla eli jaetulla sijalla 90. on Kristiina Mäkelä, joka näillä näkymin ohittaa muutaman napsun yläpuolellaan keikkuvan Albin Stenroosin.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.07.2022 19.33

Miten voi Rojas lentää noin pitkälle noin löysillä kävelyaskelilla?

Senniltä ok avaus, ei kuitenkaan ehkä riitä vielä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.07.2022 19.40

Krisse hoitaa helposti ennätyslukemilla! Todellakin elämänsä kunnossa!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 16.07.2022 19.40

Mäkelä elämänsä kunnossa! 14.49 :ylos:
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 776
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja varis » 16.07.2022 19.41

Kuus vuotta sitten MM-kisoissa USA:ssa 6. Nyt parempaa?
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.07.2022 19.51

Siinä ja siinä joko Sennillä tuo riittää.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.07.2022 20.14

Eipä riittänyt ei :( Kaikkien aikojen kovatasoisin loikkakarsinta.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 16.07.2022 20.15

Salminen hyppäsi tänvuoden tasollaan, tai sen yläkanttiin.
Em kisoissa finaaliin.
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 776
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.07.2022 20.26

Screenshot_20220716-212502_Chrome.jpg
Screenshot_20220716-212502_Chrome.jpg (76.74 KiB) Katsottu 469 kertaa


Kiitos Jose Tima! :clap:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja varis » 16.07.2022 21.17

Kenttälajien täysmiehityksellä kaikki karsiutuneet

MM 1993 - Jani Lehtonen, Heikki Vaaraniemi, Petri Peltoniemi
MM 1993 - Antero Paljakka, Markus Koistinen, Mika Halvari
EM 1994 - Juha Kivi, Jarmo Kärnä, Kenneth Kastrén
EM 1994 - Marika Salminen, Anni Paananen, Carina Kjellman
EM 2002 - Paulina Sigg, Anne Latvala, Teija Saari
(EM 2006 - Ville Tiisanoja DQ, Conny Karlsson, Mika Vasara)
EM 2018 - Sanna Kämäräinen, Salla Sipponen, Helena Leveelahti
EM 2018 - Tommi Holttinen, Urho Kujanpää, Tomas Wecksten
MM 2022 - Ella Junnila, Heta Tuuri, Sini Lällä
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja varis » 16.07.2022 21.22

Mykolas Alekna LTU (DT) - Virgilijus Alekna 1-2003/2005
Eilish McColgan GBR (10 000m) - Liz McColgan 1-1991
Larissa Iapichino ITA (LJ) - Fiona May 1-1995/2001
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.07.2022 21.43

Aikamoista moukkukisaa jannut vetelee Eugenen päivässä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja SirJ » 16.07.2022 21.58

rulezman kirjoitti:Aikamoista moukkukisaa jannut vetelee Eugenen päivässä.


Aikamoista sekoilua. 9:ntenä oleva kreikkalainen heittää jo viidettä kertaa.
SirJ
Maalivahtivalmentaja
 
Viestit: 84
Liittynyt: 26.07.2021 07.58

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja varis » 16.07.2022 22.21

Viron Karmen Bruus (17v 5kk) 193 PB nuorimpana MM-kisojen hyppylajien finaaliin (Blanka Vlasic 17v 9kk MM-2001).
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja M1999 » 16.07.2022 22.38

Norjakin (Ruotsin lusäksi) nappasi ekan mitalinsa B kategorian miehellänsä. Tällaista se on kun oikeasti on kovia urheilijoita. Kuinka helppoa, kun on tasoa kansainvälisesti. Tämä on sitä oikeata yleisurheilutasoa, mitä naapurimaamme esittävät.

Junnila jo kerran vaihtoi valmentajaa, mutta taso tippunut entisestään. Mäkelä taistelee kyllä mitalista, jos vain tällä kertaa kestäisi karsinnan rasituksen. Tähän asti ei ole ikinä kestänyt. Lakka jatkoi suomalaismiesten naurettavia otteita kisoissa.
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Eugenen MM-kisat 2022

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.07.2022 22.45

Ainakin jalka näytti Warholmilla kestävän. Hurja otatus tulee finaalissa kolmikon kesken. Olisiko jo Brasilian liehuletin aika ottaa valtikka itselleen?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

EdellinenSeuraava

Paluu Arvokisat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron