Millrosen kisoja New Yorkin Armorysta, Columbian yliopiston naapuripytingistä, pystyy seuraamaan tänään klo 21.30 alkaen (Suomen aikaa) WA:n Youtube-kanavalta. Muut televisioivat kanavat ovat enemmän tai vähemmän kaupallisia mainoskatkoineen.
https://www.worldathletics.org/competitions/world-athletics-indoor-tour/news/2022-how-to-follow-indoor-tour
Millrose on yleisurheilun vanhin kutsukisa. Ensimmäisen kerran oteltiin vuonna 1908. Sen jälkeen kisoissa ovat urheilleet lähes kaikki maailman huiput, joita rahalla saa.
Amerikkalaisiinkin Millrose-historiikkeihin on kirjoitettu pullein kirjaimin loppiainen 1925, jolloin Nurmi näyttäytyi ensimmäisen kerran amerikkalaisyleisölle. Juoksijain kuningas ravasi lyhyellä palautuksella kaksi kisaa, joissa kilahti hiutaleiksi kolme sisäratojen maailmanennätystä: 1500 metriä 3.56,0, maili 4.13,6 ja 5000 metriä 14.44,6.
Oman aikansa ylivoimaisin seiväshyppääjä Warmerdam vempautti vuonna 1942 jäykällä pelivälineellä halli-ME:n 458, jota siihen aikaan pidettiin ilmiömäisenä tuloksena.
1980-luvun Millrose-historiasta muistetaan Lewis, joka lojautti lankulta sisäratojen maailmanennätyksen 879 vuonna 1984.
Millrose Gamesien vakio-ohjelmaan on kuulunut mailin juoksu, joka on nimetty Wanamaker Mileksi. Nimi tulee Wanamaker-tavaratalon samannimisestä perustajasta. Putiikin työntekijät perustivat aikojen alussa urheiluseuran, joka sai kunnian järjestää Millrosen kisat. Millrose taas oli tirehtööri Wanamakerin kesäresidenssin nimi maalla Pennsylvaniassa.
Wanamaker-maili on usein juostu klo 22.00 sikäläistä aikaa. Perinne alkoi 30-luvulla. Kisa sijoitettiin vakioaikaan, jotta radion urheiluselostuksen amerikkalainen pioneeri Husing pystyi pajattamaan sen eetteriin ohjelmassaan.
https://www.millrosegames.org/
https://www.runnersworld.com/races-places/a35153623/millrose-games-best-moments/
https://www.insidethegames.biz/articles/1090372/millrose-games-world-athletics-heritage
https://bleacherreport.com/articles/333195-the-millrose-games-a-legend-in-its-own-right

