Valvoja: Tuomaristo


rulezman kirjoitti:Onko mielestäsi urheilijan loukkaantumisherkkyys aina urheilijan oma vika ja siihin ei vaikuta esim. urheilijan synnynnäiset ominaisuudet?
Maailman absoluuttiselta huipulta tulee mieleen vaikkapa WvN tai David Rudisha, joille terveet päivät ovat olleet aika harvinaisia.
Kylmä fakta on, että kun kehoa venytetään äärimmilleen, niin lpukkaantumisia ja vammoja tulee väistämättä. Joillekin enemmän ja joillekin vähemmän. Ja tottakai, kyllä urheilijan oma tekeminenkin ja harjoituksen järkevyys vaikuttaa vammojen muodostumiseen tai muodostumattomuuteen, mutta vaikka kaiken tekisi oikein, niin ei kukaan voi taata välttyvänsä vammoilta huippu-urheilussa.
Mutta ei, tokihan kaikki taas johtuu valmennuksellisista virheistä ja muita tekijöitä ei kannata edes miettiä. Harmittavan mustavalkoista on taas kerran teikäläisen pohdinta.
M1999 kirjoitti:rulezman kirjoitti:Onko mielestäsi urheilijan loukkaantumisherkkyys aina urheilijan oma vika ja siihin ei vaikuta esim. urheilijan synnynnäiset ominaisuudet?
Maailman absoluuttiselta huipulta tulee mieleen vaikkapa WvN tai David Rudisha, joille terveet päivät ovat olleet aika harvinaisia.
Kylmä fakta on, että kun kehoa venytetään äärimmilleen, niin lpukkaantumisia ja vammoja tulee väistämättä. Joillekin enemmän ja joillekin vähemmän. Ja tottakai, kyllä urheilijan oma tekeminenkin ja harjoituksen järkevyys vaikuttaa vammojen muodostumiseen tai muodostumattomuuteen, mutta vaikka kaiken tekisi oikein, niin ei kukaan voi taata välttyvänsä vammoilta huippu-urheilussa.
Mutta ei, tokihan kaikki taas johtuu valmennuksellisista virheistä ja muita tekijöitä ei kannata edes miettiä. Harmittavan mustavalkoista on taas kerran teikäläisen pohdinta.
Kovin on mustavalkoista tuo sunkin ajattelu - synnynnäistä ja ei voi mitään asioille (niitä vaan tapahtuu). No mennään näillä. Kannattaako yleensä ketään valmentaa? Tai suunnitella yleensä mitään ohjelmia yms.
Kai tämä sama pätee Kuivistoonkiin. Hän vain kehittyy synnynnäisesti ja juoksee nousujohtoisesti ilman mitään syytä. Ja terveenäkin pysyy ilman että tätä mitenkään huomioidaan.
Jännästi esim. Muutama ns.asiantuntija haluaisi Helanderin Pitkämäen valmennukseen osin sen takia että tuosta loukkaantumiskierteestä pääsisi irti. Pitkämäkihän oli tunnettu siitä että säilyi terveenä ja teki pitkän uran. Olisiko siis tässä annettavaa Helanderille






Paluu Kilpailut, tulokset yms.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa