Valvoja: Tuomaristo
Arvokisoissa eivät selitykset auta, vaan vilppilähdön tapaisestakin tulee punainen kortti ja diskaus.

Heittolajit poislukien Moukari, ovat pohjamudissa. Näin siinä käy, Ei vaan osata, ei oo rahaa ja urheilijat eivät osa laittaa tavoitteita itselleen.

finishbetter kirjoitti:Juu, tiedän Arvokisoissa ei voi valita rataa jne. Väliäkö sillä, nyt oli mahollisuus tehdä kova Se tulos. Silloin pitää tehdkä KAIKKI sen eteen että urheilijalla on parhaimmat olosuhteet tehdä se ennätys. Kyllä nää tytöt osaa juosta JO vaikka millaisessa finaalissa, sen ovat todistaneet jo monta kertaa.
Volmari kirjoitti:Järjestäjät sijoittivat tarkoituksella Nezirin, Kortteen ja Hurskeen siihen keskelle, mihin arvokisoissa välierien nopeimmat yleensä sijoitetaan, mutta muistaakseni he olivat keskellä jo ensimmäisessä juoksussa pelkän tilastoajan ja nimen perusteella. Tuskinpa hyvää aikaa tavoittelevat kärsisivät, vaikka heidät sijoitettaisiinkiin radoille 2, 4 ja 6.
Volmari kirjoitti:Kuinkahan kansainvälistä muuten tapaa olla, että samassa juoksulajissa kilpaillaan kahdesti täysin samoilla juoksijoilla? Takavuosina Suomessa edes yritettiin järjestää kaksi karsintaerää haalimalla paikalle aloittelevia juoksijoita järjestävästä seurasta, mutta nyt on sovittu, että yksinkertaisesti juostaan kahdesti ja sillä siisti. Kilpailuperinteisiin nähden ollaan jotenkin vaaleanharmaalla alueella. En kuitenkaan lähtisi kieltämäänkään.
Eihän tänä kesänä oo mitään isompia kisoja tiedossa, eli ei oo mitään syytä "harjotella" huitomista.

rulezman kirjoitti:Eiköhän Kortekin sinne syksyn Timanttiliigan kisoihin lähde ja halua, jos vain kutsu tulee.
Geb Mo kirjoitti: sikäläiset yleisurheilijat lienevät aloittaneet jo keskittymisen Tokion kisoihin.

Paluu Kilpailut, tulokset yms.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa