RobinHood kirjoitti:Johaug oli kuulemma juossut tuon ajan ihan tavallisilla lenkkitossuilla ja vaikka oli vain pari päivää aikaisemmin hiihtänyt lysebottn opp ylämäkikisan voittoon. Asiantuntijoiden mukaan, jos olisi juossut piikkareilla, ajasta olisi tippunut ainakin minuutti pois.
Luultavasti Johaug ei juossut piikkareilla siksi, että uskoi pääsevänsä parempaan aikaan lenkkareilla, koska ei ole tottunut piikkareilla juoksemaan. Nuorempana minulla oli salaisena haaveena juosta kerran elämässään piikkareilla tartanilla siksi, että ihmettelin, miksi ne eivät tartu kumiseokseen kiinni. Ihmettelen vieläkin. Ehkä Johaugikin epäili, että kompastuu, kun on piikkarit ensi kertaa jaloissa. Nähtiinhän vielä muutama vuosi sitten maailman huipullakin joku naisjuoksija paljain jaloin ja tuskin syystä, ettei hänellä tai maajoukkueellaan ollut siinä vaiheessa varaa piikkareihin.
RobinHood kirjoitti:Tulen jälleen siihen miksi hiihtäjä pesee juoksijat, mutta toiste päin se oikein näytä luonnistuvan. En jaksa kuulla mitään selityksiä tekniikasta tai muusta. Ei perinteinen hiihto nyt teknisesti sen ihmeempää ole. Kyllä huippuratajuoksijan pitäisi vähintään perinteisellä lyödä kansallisen tason hiihtäjän, jos juoksu on nyt niin kilpailtu laji.
Lajeilla on yksi olennainen ero. Nimittäin se, että hiihtäjä on hankkinut ylävartaloonsa suunnattomasti enemmän voimaa kuin juoksija. Hiihtoa talvisena harjoittelumuotona aktiivisestikin harjoittava juoksija putoaa kyydistä nopeasti tasatyöntöosuuksilla ja sellaisiahan nykyhiihdossa riittää niin, että asia on ärsyttänyt hiihtoniilojakin. Puhumattakaan ylämäistä, jotka monet hiihtäjät vetävät leikiten käsivoimin. Talven hiihtoselostuksissa verrataan hiihtäjiä toisiinsakin pitkälti sen mukaan, joutuuko ylämäessä vaihtamaan vuorohiihtoon siinä vaiheessa, kun kilpakumppani jatkaa tasatyönnöllä.