vilsu kirjoitti:Harmillista jos (tai kun) Teron ura tuohon polvivammaan jää. Olisi nyt saanut ainakin kauden vetää loppuun kunnialla, mutta minkäs teet. Eihän noille mitään voi. Vieläköhän Ruuskasesta olisi kovan luokan tekijäksi vuodeksi tai pariksi?
Päättihän Tero kuitenkin yrittää kilpailla tällä kaudella, pitää nyt vain jonkin viikon taukoa. Maallikkona arvelen että ei tule onnistumaan, ei tarvita kuin pieni pelko polven pitämisestä ja heittämisestä ei tule mitään. Tai, jos yrittää, epäonnistuneella tekniikalla polvi hajoaa entistäkin pahemmin. Teron ratkaisu on kuitenkin ymmärrettävä, uransa on muutenkin loppuvaiheissaan, kilpailuvietti on kova ja tällekin kaudelle on harjoiteltu hyvin. Ja ei kai hänellä oikein mitään muutakaan työtä ole kuin keihäänheitto?
Tänään on kilpailut Töysässä, osallistujista huomio kiinnittyy moukarinheittoon, miehissä mukana on Aaron Kangas, Henri Liipola sekä Tuomas Seppänen. Naisissa Viron Kati Ojaloon lisäksi Inga Linna, jonka nimestä on suurin hype jo otettu pois: häntä ei mainita oikein missään vaikka lajista ja monista lajin suomalaisista kyllä. Linna on kuitenkin onnistunut heittämään jo 67 metriä tällä kaudella, liekö mahdollista että Linna onnistuisi tänä vuonna heittämään vaikka sen 70 metrisen?
Ja ensi keskiviikkona on sitten Espoon Motonet GP joka televisioidaan. Omassa ennakossaan yleisurheilu.fi mainitsee mm seuraavaa:
Espoossa juoksevat myös kaikki Nezirin kotimaiset haastajat Reetta Hurske, Lotta Harala ja Viivi Avikainen ovat paikalla.
Ja nyt unohdettiin Annimari Korte. Lähtikö Korte takaisin Espanjaan jatkaen kisakauttaan siellä? Tätähän voisi seurata somen kautta kun Korte tekee sinne ahkerasti päivityksiä.
Vielä minua kiinnostaisi kovasti se että mitä kuuluu Simo Lipsaselle, milloin avaa kautensa? Espoossa ei ole kolmiloikkaa ohjelmistossa eikä Lipsanen ole ilmoittautunut pituushyppyyn. Sama pätee myös Tuomas Kaukolahteen, joko mies on saapunut Suomeen?