Valvoja: Tuomaristo
PAAVO NURMI GAMESIN OSANOTTAJALISTA JULKI, LIKI 60 ARVOKISAMITALISTIA
Paavo Nurmi Games avasi lähtölistansa. Se pursuaa yleisurheilun kansainvälisiä huippunimiä. Täksi kesäksi Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) World Challenge -sarjaan noussut kilpailu houkuttelee Turkuun 13. kesäkuuta mittavan joukon arvokisojen menestyjiä.
- Lähtölistoilla on tällä hetkellä jo liki 60 arvokisamitalistia. Paikalla on 12 maailmanmestaria, kahdeksan Rion olympialaisten mitalistia ja kymmenen vuoden 2015 MM-kisojen mitalistia, sanoo kilpailun taustaorganisaation PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen.
Turussa 13. kesäkuuta käytävän kilpailun osanottajalista löytyy tästä linkistä
Paavo Nurmi Gamesin listoilta löytyvät Tero Pitkämäen lisäksi keihäänheiton huippunimistä olympiavoittaja Thomas Röhler, maailmanmestari Julius Yego, olympiavoittaja Keshorn Walcott sekä tällä kaudella 93,90 heittäneen Röhlerin saksalaiset haastajat Johannes Vetter ja Andreas Hofmann.
Moukarinheitossa ovat mukana muiden muassa kaksinkertainen maailmanmestari Pawel Fajek ja Tadzhikistanin olympiavoittaja Dilshod Nazarov ja kotimaisena kärkinimenä David Söderberg.
Miesten seiväshypyn suosikki on ME-mies Renaud Lavillenie. Naisten 100 metrin aidoissa Nooralotta Nezirin kilpakumppaneiden joukossa on muiden muassa Valko-Venäjän MM-mitalisti Alina Talay. Naisten keihäänheitossa kotimaan kärkinimiä kirittävät muiden muassa Etelä-Afrikan kokenut Sunette Viljoen ja Saksan Katharina Molitor.
Naisten kolmiloikkaa tähdittää kolumbialainen olympiavoittaja Caterine Ibargüen. Yhdysvaltain ex-maailmanmestari ja olympiamitalisti David Oliver juoksee Turussa 110 metrin aidat.
- Hyvät haastajat on tarjolla kauden hienosti aloittaneella pika-aituri Elmo Lakalle, samoin kuin Oskari Mörölle 400 metrin aidoissa sekä muille suomalaisille, Salonen lupaa.
Paavo Nurmi Gamesin TV-signaali menee 125 maahan ympäri maailman. Yhteinen katsojamäärä ylittää miljardin. Suomessa Yle näyttää kisan kolmen tunnin suorana lähetyksenä.
varis kirjoitti:Miesten 100 metrin maailmantilaston kärkinimi Sydney Siame on mukana myös Joensuun ja Lapinlahden Eliittikisoissa.




finishbetter kirjoitti:Tuskinpa,
kun se on osa ammattia niin on sekin hoidettava.... ulkoistaa managerille.
jos tekee niin tekee tosissaan... suomessa riittää että vähän yrittää niin pääsee kisoihin...
Eli surkea taso...
Sairasta ku ruotsalainen pieraisee yli 18m naisten kuulassa ja suomalaiset jää alle 16... ja maailman huiput työntää yli 20...vaikka työntäis kerran viikossa.. ja söis sipsiä kuten vois näistä päätellä 6 päivää... niin 16m pitäis olla paperia,,, ei voi mitenkään selittää että on noin 25% huonompi kun muut kolleegat,,,,
ho hoh.

varis kirjoitti:Sambian poka Sydney Siame (19v) pinko 100m 9,88 Lusakassa (1277m) ja riipasi 3 kymppää enkasta. Jäädään oottelemaan kisoja lähempänä merenpintaa..
Paluu Kilpailut, tulokset yms.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa