Alkanut viikko on käytännössä viimeinen rutistus ennen olympialaisia, mutta sitäkin mehukkaampi. Lontoossa käydään kaksipäiväiset Timanttikisat (pe-la), jossa mm. Bolt joutuu osoittamaan kisakuntonsa 200m:llä. Kalevan kisat (to-su) käydään Oulussa 18 vuoden tauon jälkeen. Suurin tapahtuma on kuitenkin huomenna alkavat junioreiden MM-kisat Puolan Bydgoszczissa, jossa samat karkelot pidettiin myös 8 vuotta sitten. Alunperin kisat piti järjestää Venäjän Kazanissa, mutta sattuneesta syystä näin ei tapahtunut. Kahden vuoden päästä tämä suurtapahtuma järjestetään ensi kertaa Suomessa, Tampereella nääs.
Suomen pistesijat kautta aikain:

Edellisen kullan ja mitalin on Suomelle tuonut keihäänheittäjä Sanni Utriainen.
Viime kisoissa Suomen saldona siis yksi vaivainen 7:s sija, jonka sai Reetta Hurske 100m aidoissa.
Paljon huonommin ei siis voi enää mennä, eikä menekään. Suomen joukkueen tavoite on kuusi pistesijaa ja mitalisaumat on ainakin kolmella urheilijalla. Wilma Murto seipäässä ja Aleksi Jaakkola moukarissa ovat maailmantilaston kakkosena, Taika Nummi 10 kilometrin maantiekävelyssä MM-kisatilaston kolmantena. Tilastoissa kahdeksan sakissa ovat myös moukarinheittäjät Aaron Kangas (5.) sekä Krista Tervo (6.)
http://www.iaaf.org/competitions/iaaf-w ... mpionships