Kovia tuloksia nähtiin odotetusti Hengelon pimenevässä illassa.
Keskisalo pääsi aika lähelle tavoitettaan, joka oli 8.25, aika vähän alle 8.27 ja sekin on Jukan paras kauden aloitus ikinä, sillä irtosi tällä kertaa yhdeksäs sija, kun voittoon kiiruhti Kenian Brimin Kipruto, mutta Ranskan Mekhissi pisti tosi tiukoille Kenialaisen lopussa, ja teki samalla oman ennätyksensä, Berliinissä ranskalaisella yllätyssaumat.
Miesten satasella nähtiin täysin odotettu voittaja, kun Churandy Martina pinkoi melko helposti voittoon, aika oli 9,97 ja tuulta 0,1 vastaan, Rae Edwards oli toinen ajalla 10.02. Tästä britannian nuoresta jättiläisestä, Harry Aikinesista tullaan kyllä vielä paljon kuulemaan, voi nyt kyllä todeta, että hartiat ovat kuin ladonovet
Mielestäni kuitenkin koko kisojen hienoin tapahtuma oli miesten tonnivitonen. Siellähän oli tosiaan Kenenisakin mukana, mutta ei kulkenut minneen ja keskeytti 1100 metrin kohalla, joko sitten oli vain näin kauden alkuun vaan liian paha alimatka, taikka oli jonkinlaista sairautta, taikka sitten ei vain ole kunnossa, mutta ei se nyt ei ole mahdollista.
Mutta voittoon tyylitteli tosiaan Kenian, juuri toissapäivänä 20 vuotta täyttänyt Asbel Kiprop, ja tyylittelikin konsanaan kuin Usain Bolt.
Ei juossut kyllä missään vaiheessa kisaa tosissaan, ainakaan ei näyttänyt siltä, viimeisen kierroksen "hölkkäili" Mekkonnenin perässä, joka juoksi niin kovaa kuin kintuistaan pääsi, loppusuoran auetessa teki Asbel sitten ristinmerkit ja heitti seuraavalle vaihteelle ja heittämällä ohi. Vähän kovemman porukan kanssa oltaisi menty tosi kovaa, nyt jäätiin melko vaatimattomiin lukemiin.
Asbelista kuitenkin kuullaan vielä, kasillakin melkein voitti Dohassa Kakin.
Abubaker Kaki sitten voittikin kasin, aika oli taas erittäin kova, 1.43.10, jää sadasosan kauden kärjestä, toiseksi ylsi Marokon Amine Laalou.
Sitten toinen illan jännitysnäytelmä, miesten pituuskisa, josta tuli kyllä erittäin jännittävä, ja kovatasoinen.
Saladino otti omansa, voiton siis, tulos taas aivan hurja 856, ja se hyppy millä tuo tulos tuli meni vielä ihan persiilleen, lopetti ilmassa jo lentämisen ja tuli suorilla jaloilla alas, tänä vuonna kyllä Mike Powell saa siirtyä historiankirjoihin.
Mutta kovan vastusksen Panaman pojalle antoi Dwight Phillips, joka on taas muutaman heikon vuoden jälkeen nousemassa pituusmaailman eliittiin, jäi vain kaksi senttiä Saladinosta, mutta pari vähän pitempää potkuakin tuli, jotka olivat vain noin sentin yliastuttuja.
Mainittakoon sitten vielä Reese Hoffan voittotulos, joka on kova, 21,59. Naisissa ei sitten mitään järisyttävää tapahtunutkaan. Gelete Burka alitti neljän minuutin rajan tonnivitosella, Neitsytsaarten Laverne Jones voitti satasen ja kakkosen kovilla ajoilla.