Rantalentopallo

Pekingin olympialaiset ovat loppuneet! Suomi sai kullan (Satu Mäkelä-Nummela), hopean (Minna Nieminen & Sanna Stén) sekä kaksi pronssia (Henri Häkkinen ja Tero Pitkämäki).

Valvoja: Tuomaristo

Rantalentopallo

ViestiKirjoittaja Verbal » 29.07.2008 23.41

Kuva
Rantalentopallo
09.-22. elokuuta 2008, Peking

Lajit:
    Rantalentopallo (miehet)
    Rantalentopallo (naiset)

Rantalentopallo kuuluisi oikeastaan samaan ketjuun sisälentopallon kanssa, mutta ajattelin kuitenkin avata sille oman aiheensa. Mukana on 24 mies- ja naisparia, jotka kilpailevat omissa sarjoissaan. Laji lisättiin olympiaohjelmaan Atlantassa 1996, ja toistaiseksi sitä ovat hallinneet brasilialaiset ja yhdysvaltalaiset. Naisissa Australia on kertaalleen ryövännyt kultaiset mitalit valtamailta, mutta jokaisessa finaalissa on tähän päivään saakka ollut joko yhdysvaltalainen tai brasilialainen joukkue; yleensä molemmat.

Sekä miehissä että naisissa olympiaparit on jaettu kuuteen neljän parin alkulohkoon, joista jatkoon selviävät kaksi parasta kustakin (12 joukkuetta), sekä neljä parasta lohkokolmosta. Jatkopelit pelataan cup-muotoisina loppuun saakka.

Kisaohjelma:
    LAUANTAI 9.8.
    06.00-18.50 N Alkusarjan otteluja
    04.00-16.50 M Alkusarjan otteluja

    SUNNUNTAI 10.8.
    06.00-18.50 N Alkusarjan otteluja
    04.00-16.50 M Alkusarjan otteluja

    MAANANTAI 11.8.
    06.00-18.50 N Alkusarjan otteluja
    04.00-16.50 M Alkusarjan otteluja

    TIISTAI 12.8.
    06.00-18.50 N Alkusarjan otteluja
    04.00-16.50 M Alkusarjan otteluja

    KESKIVIIKKO 13.8.
    06.00-18.50 N Alkusarjan otteluja
    04.00-16.50 M Alkusarjan otteluja

    TORSTAI 14.8.
    04.00-09.50 N Alkusarjan otteluja
    10.00-15.50 M Alkusarjan otteluja
    16.00-16.50 N Lucky Loser
    17.00-17.50 M Lucky Loser

    PERJANTAI 15.8.
    04.00-14.50 N Jatkosarjan otteluja
    06.00-16.50 M Jatkosarjan otteluja

    LAUANTAI 16.8.
    04.00-14.50 N Jatkosarjan otteluja
    06.00-16.50 M Jatkosarjan otteluja

    SUNNUNTAI 17.8.
    05.00-16.50 N Puolivälierät

    MAANANTAI 18.8.
    05.00-16.50 M Puolivälierät

    TIISTAI 19.8.
    04.00-05.50 N Välierät

    KESKIVIIKKO 20.8.
    04.00-05.50 M Välierät

    TORSTAI 21.8.
    04.00-04.50 N Pronssiottelu
    06.00-06.50 N Loppuottelu

    PERJANTAI 22.8.
    04.00-04.50 M Pronssiottelu
    06.00-06.50 M Loppuottelu
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Rantalentopallo

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.07.2008 08.39

Verbal sitten varmasti kertoo mullen sen kovan USA:laisen parin nimen, siskoksia, nimi päässyt unohtumaan :oops:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Rantalentopallo

ViestiKirjoittaja Verbal » 30.07.2008 10.26

Enpä kyllä näin äkkiseltään tiedä keitä tarkoitat. Kovin yhdysvaltalaispari on Kerri Walsh - Misty May-Treanor, mutta he eivät ole siskoksia.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Rantalentopallo

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.07.2008 10.55

Heitä kyllä juuri tarkoitin, tiedö sitten mistä olen sanut päähäni, että olisivat siskoksia... :roll:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Rantalentopallo

ViestiKirjoittaja RealMadrid » 07.08.2008 13.17

Rantalentopallo kyl kiinnostaa, kivempi kattella kun "normi" lentopalloa.. 8-)
Avatar
RealMadrid
Maalivahtivalmentaja
 
Viestit: 71
Liittynyt: 08.07.2008 00.50


Paluu Peking 2008

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa