Minja Korhonen, jymypaukku maailmancupissa!
https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000011705174.htmlKorhonen hiihti perjantaina pallille ja oli lauantaina kahdeksas. Ainoa vaan, että Korhonen oli jo kaksi vuotta sitten samaisessa kisasssa pallilla ja oli silloin lauantain kisassa 5.. Kesägpn ja mäkihyppykisojen perusteella olisi voinut olettaa, että Korhonen dominoi yhdistetyn mc:a, mutta mitään kehitystä ei ole nähtävissä.
RobinHood kirjoitti:Näin tilastoautistina rupesin laskemaan myös kuinka monta podiumia Suomi on nyt saavuttanut ennen vuoden vaihdetta eri lumilajien mc:ssa ja vertasin tuloksia aikaisempiin vuosiin. Suomi on nyt saavuttanut ennen vuoden vaihetta kahdeksan podiumia, joista ovat vastanneet Iivo Niskanen kahdesti, Lauri Vuorinen, Kerttu Niskanen, Suvi Minkkinen, Minja Korhonen, Ilkka Herola ja Severi Vierelä.
Viime vuonna vastaavaan aikaan Suomella oli ollut kaksi podiumia ja esimerkiksi kaudella 2021-2022 eli Pekingin olympiavuotena 3 podiumia.
Mutta tästä vuoden vaihteen jälkeen ne kaudet oikeasti vasta alkavatkin.
Tehdään samanlainen laskelma tältä vuodelta samassa ajankohdassa. Suomi on nyt saavuttanut eri lumilajeissa 10 podiumia. Hauskintahan tässä on se, että maastohiihto ei ole tuonut yhtään podiumia. Podiumeista ovat vastanneet Minkkinen kolmesti, Leinamo kerran, Herola kerran, Korhonen kerran, Kärävä kahdesti, Rinnekangas kerran ja jopa alppihiihdosta on tullut podium kun Hallberg otti podiumin, mutta olympiakomitean kärkilaji suurinta tukisummaa nauttiva maastohiihdon tulos on pyöreä nolla.
Verrataan tilannetta edellisiin olympiavuosiin.
Neljä vuotta sitten Pekingin vuonna tuli tässä vastaavanssa ajankohdassa siis se kolme podiumia, joista vastasivat Iivo Niskanen, Ilkka Herola ja Rene Rinnekangas.
Kahdeksan vuotta sitten Pyöchängin vuonna tuli 10 podiumia. Silloin podiumeita tuli myös pikaluistelusta, kun Mika Poutala luisteli niin Salt lake Cityssä kuin Calgaryssä podiumille ennen vuoden vaihdetta. Podiumille ylsi silloin myös Mäkäräinen kerran, Niskanen kerran, Heikkinen kerran, Pärmäkoski kahdesti, Rukajärvi kerran ja yhdistetyssä Eero Hirvonen peräti kolmesti.
Sochin vuonna 2014 podiumeita tuli kuusi, joista vastasivat maastohiihdossa Jylhä kerran, naisten viestijoukkue kerran ja naisten parisprinttijoukkue kerran, Mäkäräinen kerran ja lumilautailusta Janne Korpi ja Markus Malin kerran.
Otetaan vielä vuosi 2010 Vancouver. Silloin tuli peräti 16 podiumia. Näistä vastasivat Mika Poutala neljästi, yhdistetyssä Hannu Manninen kahdesti ja Anssi Koivuranta kerran, maastohiihdossa Heikkinen kahdesti, Saarinen kahdesti ja naisten viestijoukkue kerran, Kaisa Mäkäräinen jo silloin kerran, lumilautailusta Peetu Piiroinen kerran ja Markku Koski kerran ja mäkihypystä Harri Olli kerran.