Menkööt nyt tänne, vaikka kai tässä itse urheiluakin vähän sivutaan...
Vähintään viimeisen vuoden ajan urheilun tiivis seuraaminen ja varsinkin yleisurheilun tilastointi on herolla jäänyt poikkeuksellisen vähäiseksi, puuttumatta sen kummemmin teknisiin ja muihin murheisiin. Ei tässä vieläkään ihan täydellä höyryllä tohdi lähteä jyräämään, mutta sen verran löytyy nyt intoa ja resursseja, että tuntuisi tyhmältä olla hyppäämättä takaisin ns. raiteille. Ainakin niin kauan kuin henki pihisee ja tämä foorumi pysyy elossa.
Vaikka täällä ei aktiivisinta urheilukeskustelua olekaan, niin ainakin meikäläiselle tämä on ollut hyvinkin merkittävä "kotipesä", minne on tullut postailtua varmasti enemmän kuin millekään muulle nettifoorumille. Joskus esim. mitättömältä tuntuvan tilastofaktan saattaa “lennosta” näpytellä vain tänne, eikä sitä jaksa tallentaa omiin muistioihin. Sitten jopa vuosien jälkeen asia saattaa pompsahtaa ajankohtaiseksi, ja sitä havahtuu että perkele, olenhan minä tästä jonnekin raapustanut. Sitten jonkin erityisen sanan haulla se löytyykin täältä. Sanan, jonka muistaa vain, koska sen on tunnollisesti tänne kirjoittanut.
Vuonna 1987 Urheilutoimittajat valitsivat Suomen parhaiksi purjehtijoiksi 470-luokan Euroopan mestarit Annika ja Bettina Lemströmin. He ovat yhä ainoat olympialaisissa (neljänsiä 1988) Suomea edustaneet siskokset (joissakin lähteissä mainitut uimarit Jenna ja Noora Laukkanen eivät ole sukua).
Vuoden urheilija -äänestyksessä Lemströmien (sija 23.) edelle kuitenkin purjehti kaksikin venekuntaa: saman 470-luokan ja EM-kullan voittaneet veljekset Peter ja Johan von Koskull (sija 21.) sekä ensimmäisenä suomalaisena yksin maapallon ympäri kilpaa seilannut Hjallis Harkimo, peräti viidellä ykkösäänellä ja sijalla 20. Harkimolta maailmanympäripurjehdus kesti 168 vuorokautta eli hieman vajaa puoli vuotta.
Joutuisammin suorittivat seikkailun maapallon ympäri, tosin Amerikan mantereen halki oikaisten, Los Angelesin 1932 olympialaisissa kilpailleet “seitsemän veljestä”, jotka lähtivät matkaan Helsingistä juhannuksena ja saapuivat takaisin lokakuun lopussa.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanom ... 154?page=8https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/06/0 ... aiset-1932Yritetään nyt aluksi pysyä mukana ns. ajan hengessä. Yleisurheilussa kävelyjen Cupit olisi tarkoitus lisätä maaotteluhistoriaan, jossa ultimate goal olisi listata yleisen sarjan kaikki Suomen maajoukkueurheilijat SUL:n vuoden 2005 juhlakirjan mukaisesti (jossa muuten on muutamia puutteita).
Monta rautaa on toki tulessa ja osa taottukin, esim. Helsingin olympiastadionin ennätysten kehityksen kanssa tuli vietettyä koronatalvi 2020-21. Lienee ainutlaatuinen kokoelma, tosin jossain 70-luvun tietämillä hokasin, että olisihan niitä naistenkin tuloksia voinut raapustaa ylös... Vaikkakin 1952 olympiakisojen merkitys tulosten kannalta oli naisilla paljon suurempi kuin miehillä. Ehkä joskus sitten nämä saa koottua yhteen koko Suomen maaperän kanssa.
Toki tässä muutakin urheilua nyt seurataan, esim. suksilajit alkaa olla tämän kauden osalta pulkassa ja sitä myöten kai myös lajin parhaat. Jenkkifutiksessa Olaus Alinen ei välttämättä olekaan ensimmäinen suomalainen NFL-pelaaja, eikä Awak Kuierin Venetsia sentään ihan edennyt Euroopan cupin voittoon, ja siten pahimmassa tapauksessa jopa syrjäyttänyt Laren. Nainen on kolmasti valittu Suomen parhaaksi koripalloilijaksi, viimeksi 1992 ja ensimmäisen kerran 1956, jolloin tittelin vei EM-kisojen korikuningatar ja korkeushypyn kolminkertainen SM-hopeamitalisti Hilkka Hakola.