Naisten jalkapallossa Saksalta vakuuttava voitto MM nelosesta Australiasta 3-0. Oudosti samassa lohkossa on myös Yhdysvallat, joten kysymyksessä on aika kova lohko. Sitä kutsutaan jalkapallokielessä kuolemanlohkoksi. No mutta näissä kisoissa myös lohkokolmoset voivat päästä jatkoon. Lohkoa täydentää heittopussiksi arvioitu Sambia, joka tätä kirjottaessa on tappiolla 0-3. Yhdysvaltoja vastaan.
Miesten turnauksessa on mielenkiintoisia joukkueita kuten Mali, joka pelasi avausottelunsa 1-1 Israelia vastaan tai Iraq, joka voitti Ukrainan 2-1. Mitäköhän Guinea saa aikaiseksi? entä Uzbekistan? Hallitseva maailmanmestari Argentiina hävisi avausottelunsa vaiherikkaassa ottelussa Marokolle 1-2. Argentiina kyllä tasoitti pelin aivan loppuminuuteilla ja jo hetken luultiin että peli päättyi tasan, mutta kun yleisö ryntäsi paikalle, peli laitettiin poikki ja VAR tuomion seurauksena maali hylättiin myöhemmin ja joukkueet pelasivat loppuminuutit myöhemmin.
