Kirjoittaja Mikakohola » 20.05.2024 19.42
13-vuotiaan Heili Sirviön tilanne tulevan kesän olympialaisia ajatellen on todella mielenkiintoinen.
Heili on tällä hetkellä skeittauksen parkin rankingissa sijalla 26, kun rankingin 20 parasta pääsee olympialaisiin.
Kuitenkin, Heilin edessä rankingissa on useita japanilaisia, amerikkalaisia ja brasilialaisia urheilijoita, ja maarajoitukset huomioiden Heili olisi tällä hetkellä menossa kisoihin ranking-sijoituksella 19/20.
Mahdolliseksi esteeksi Heilin olympiaunelmalle voi rankingin lisäksi tulla hänen ikänsä. Mikäli Heili saavuttaa olympiapaikan, olympiakomitea joutuu miettimään asian eettistä näkökulmaa. Onko eettisesti oikein lähettää vielä selkeästi lapsi kisaamaan aikuisten kanssa miljoonien ihmisten seuratessa?
Itse olen seurannjt Heiliä ja hänen tilannettaan ja tavoitteitaan nyt tässä reilun vuoden, ja olen hyvinkin vakuuttunut siitä että hän itse haluaa sitä todellakin. Oma mielipiteeni on, että jos hän pystyy olympiapaikan nappaamaan, hän on myös ansainnut edustaa maataan. Ymmärrän toki myös muita mielipiteitä. Joka tapauksessa Heilin olympiapaikka tulisi herättämään paljon keskustelua.