Parin päivän poissaolon jälkeen palataan arkeen, ja kerrataan missä tilanteessa Tourilla tällä hetkellä ollaan.
Keskeytyksiä on alkanut vuorilla tulla, ja kaikki nämä on kirjattu ketjun toiseen viestiin, josta löytyvät tiimien pyöräilijäluettelot. Manuel Beltranin doping-käryn Nasty jo mainitsikin, ja sen lisäksi muun muassa Christophe Moreau joutui jättämään leikin kesken selkävammojen takia. Magnus Bäckstedtin kisa päättyi miehen jäätyä aikarajojen ulkopuolelle seitsemännellä etapilla.
Omissa raporteissani jäin 7. etapin ennakkoon, joten siitä jatketaan. Kyseisellä etapillahan voittoon ajoi Espanjan Luis León Sánchez, joka onnistui karkaamaan muilta jälkimmäisen kakkoskategorian nousun jälkeisessä alamäessä. Kauas ei takaa-ajava joukko lopulta jäänyt, mutta Sánchez puristi tasaisella loppusuorallakin riittävän kovaa, ja jätti muut kuuden sekunnin päähän itsestään.
7. etapin tulokset:1. Luis León Sánchez (GCE)
2. Stefan Schumacher (GST) +0'06
3. Filippo Pozzato (LIQ) +0'06
4. Kim Kirchen (THR) +0'06
5. Alejandro Valverde (GCE) +0'06
6. Oscar Pereiro (GCE) +0'06
7. Samuel Sánchez (EUS) +0'06
8. Josep Jufré (SDV) +0'06
9. Christian Vandevelde (TSL) +0'06
10. Andy Schleck (CSC) +0'06
...
12. Cadel Evans (SIL) +0'06
13. Riccardo Riccò (SDV) +0'06
15. Denis Menov (RAB) +0'06
16. Fränk Schleck (CSC) +0'06
17. Stijn Devolder (QST) +0'06
18. Carlos Sastre (CSC) +0'06
21. Roman Kreuziger (LIQ) 0'06
32. Mikel Astarloza (EUS) +0'33
34. Jaroslav Popovyt (SIL) +0'33
41. Damiano Cunego (LAM) +0'33
46. Haimar Zubeldia (EUS) +0'33
50. David Millar (TSL) +0'33
53. Thomas Lövkvist (THR) +0'33
99. George Hincapie (THR) +10'57
George Hincapie sammui ja lopetti taistelun kokonaiskilpailun kärkisijoista. Muuten muutokset kokonaiskilpailussa jäivät marginaalisiksi. Kirikilpailussa Kim Kirchen kasvatti johtoaan, ja Oscar Freire nousi toiseksi ohi Thor Hushovdin. Koska Kirchenilla on myös keltapaita, puki Freire siis vihreän paidan päälleen kahdeksannelle etapille. Mäkikilpailussa päivän irtiottoon osallistunut David de la Fuente nousi pisteellä ohi Chavanelin ja Voecklerin. Nuorten kilpailussa Thomas Lövkvist säilytti yhä etumatkansa Andy Schleckin noustua toiseksi ohi Maxime Monfortin. Team CSC Saxo Bank nousi joukkuekilpailun kärkeen, ja etapin yritteliäimpänä pyöräilijänä palkittiin etappivoittaja Luis León Sánchez.
8. etappiKahdeksas etappi oli välietappi keskiylängön ja Pyreneiden välissä. Etapin alussa oli muutama nyppylä, mutta viimeiset lähes sata kilometriä olivat lähinnä tasaista laskeutumista kohti Toulousea. Lähtökaupunkina sai kunnian toimia Figeac.
8. etapin kartta
8. etapin profiili
Irtiottoja nähtiin, kun yritteliäät pyöräilijät yrittivät hyödyntää välipäivää hakeakseen etappivoittoja tililleen. Pääjoukosta löytyi kuitenkin voimaa ajaa kaikki karkulaiset kiinni, ja ratkaista etappivoitto massakirillä. Team Columbia pelasi lopun parhaiten, ja etappivoittoon nousi jo toistamiseen tämän vuoden Tourilla Mark Cavendish. Columbian loistavan päivän täydensi tallin kakkoskirimies Gerald Ciolek, joka ylitti maalilinjan heti toisena.
8. etapin tulokset:1. Mark Cavendish (THR)
2. Gerald Ciolek (THR) +0'00
3. Jimmy Casper (AGR) +0'00
4. Óscar Freire (RAB) +0'00
5. Robert Förster (GST) +0'00
6. Erik Zabel (MRM) +0'00
7. Gert Steegmans (QST) +0'00
8. Sébastien Chavanel (FDJ) +0'00
9. Thor Hushovd (C.A) +0'00
10. Robert Hunter (BAR) +0'00
...
145 ensimmäistä ylittivät maaliviivan samalla ajalla, muun muassa kaikki kokonaiskilpailussa menestystä havittelevat ajajatKokonaiskilpailussa ja nuorten kilpailussa ei muutoksia nähty tasaisen maaliintulon takia, joten päivän menestystallin Team Columbian Kim Kirchen jatkaa yhä keltapaidassa, ja saman tallin Thomas Lövkvist valkoisessa paidassa. Vihreässä paidassa ajanut Óscar Freire nousi tasapisteisiin Kim Kirchenin kanssa, ja pukee seuraavallekin etapille vihreän paidan - mutta tällä kertaa paita on hänen omansa. Kaksi etappia voittanut Mark Cavendish nousi kuudenneksi. David de la Fuente kasvatti johtonsa mäkikilpailussa seitsemään pisteeseen. Team CSC Saxo Bank säilytti joukkuekilpailun johdon, ja yritteliäimpänä ajajana palkittiin Bouygues Télécomin Laurent Lefèvre.
9. etappiEilinen yhdeksäs etappi merkitsi pyöräilijöille saapumista Pyreneille. Toulousesta lähtiessä etappi oli pitkään tasainen, mutta maalikaupunki Bagnères-de-Bigorren lähestyessä alkoivat etupyörät nousta takapyöriä korkeammalle. Etapin kaksi kulmakiveä olivat kilpailun ensimmäiset ykköskategorian nousut Col de Peyresourde (13,2 km - 7,1%) sekä Col d'Aspin (12,1 km - 6,6%). Maali ei kuitenkaan sijainnut vuorella vaan alamäen pohjalla, joten erojen ei uskottu kasvavan raaoista nousuista huolimatta valtaviksi.
9. etapin kartta
9. etapin profiili
Etapin pisimmästä irtiotosta vastasivat Sebastian Lang, Nicolas Jalabert sekä Aliaksandr Kuschynski. Kolmikko alkoi hajota Peyresourdessa, kun vain Lang onnistui pitämään kelvollista vauhtia ylämäessä. Pääjoukosta iskivät irti pilkkupaitainen David de la Fuente ja Maxime Monfort, ja pian heidän joukkoonsa lyöttäytyi myös alamäkien erikoismies Luis León Sánchez. Samalla Jalabert ja Kuschynski ajettiin kiinni pääjoukon toimesta. Jälkimmäisessä Col d'Aspinin nousussa ratkaisevan iskun teki Riccardo Riccò, joka ajoi hetkessä kiinni kaikki neljä karkulaista, ja paineli jokaisesta saman tien ohi. Riccòlla oli huipulla eroa pääjoukkoon yli minuutti, eikä tämä ero enää kutistunut viimeisessä pitkässä alamäessä. Muut karkulaiset ajettiin kiinni, mutta Vladimir Jefimkin onnistui vielä karkaamaan pääjoukolta etapin kakkoseksi. Etappia väritti myös Cadel Evansin kaatuminen, mutta Tourin ennakkosuosikki ajettiin tallinsa toimesta takaisin kärkijoukkoon.
9. etapin tulokset:1. Riccardo Riccò (SDV)
2. Vladimir Jefimkin (A2R) +1'04
3. Cyril Dessel (A2R) +1'17
4. Dmitri Fofonov (C.A) +1'17
5. Christian Knees (MRM) +1'17
6. Maxime Monfort (COF) +1'17
7. Alejandro Valverde (GCE) +1'17
8. Roman Kreuziger (LIQ) +1'17
9. Damiano Cunego (LAM) +1'17
10. Jaroslav Popovyt (SIL) +1'17
...
12. Kim Kirchen (THR) +1'17
16. Fränk Schleck (CSC) +1'17
20. Christian Vandevelde (TSL) +1'17
22. Oscar Pereiro (GCE) +1'17
23. Cadel Evans (SIL) +1'17
24. Mikel Astaraloza (EUS) +1'17
27. Andy Schleck (CSC) +1'17
29. Denis Menov (RAB) +1'17
34. Stijn Devolder (QST) +1'17
35. Samuel Sánchez (EUS) +1'17
36. Carlos Sastre (CSC) +1'17
41. Stefan Schumacher (GST) +1'57
59. Thomas Lövkvist (THR) +6'27
72. Haimar Zubeldia (EUS) +9'04
Kokonaiskilpailun tilanne:1. Kim Kirchen (THR)
2. Cadel Evans (SIL) +0'06
3. Christian Vandevelde (TSL) +0'44
4. Stefan Schumacher (GST) +0'56
5. Denis Menov (RAB) +1'03
6. Alejandro Valverde (GCE) +1'12
7. Stijn Devolder (QST) +1'21
8. Oscar Pereiro (GCE) +1'21
9. Samuel Sánchez (EUS) +1'27
10. Carlos Sastre (CSC) +1'34
...
11. Fränk Schleck (CSC) +1'56
12. Andy Schleck (CSC) +1'58
15. Damiano Cunego (LAM) +2'09
16. Mikel Astarloza (EUS) +2'16
18. Roman Kreuziger (LIQ) +2'20
21. Riccardo Riccò (SDV) +2'35
27. Jaroslav Popovyt (SIL) +4'34
30. Thomas Lövkvist (THR) +6'31
Kirikilpailun tilanne:1. Kim Kirchen (THR) 123 pst
2. Óscar Freire (RAB) 119 pst
3. Thor Hushovd (C.A) 105 pst
4. Alejandro Valverde (GCE) 96 pst
5. Erik Zabel (MRM) 92 pst
...
6. Mark Cavendish (THR) 86 pst
7. Robert Hunter (BAR) 82 pst
11. Robbie McEwen (SIL) 60 pst
Kirchen nousi jälleen kirikilpailun kärkeen, mutta vihreä paita pysyy Freirellä, koska Kirchenillä on keltapaita kannettavanaan.
Mäkikilpailun tilanne:1. David de la Fuente (SDV) 61 pst
2. Sebastian Lang (GST) 57 pst
3. Riccardo Riccò (SDV) 50 pst
4. Luis León Sánchez (GCE) 31 pst
5. Vincenzo Nibali (LIQ) 30 pst
De la Fuente jatkaa pilkkupaidassa. Eilen oli jaossa paljon pisteitä, joten kärjessä on lähinnä eilen irtiotossa olleita pyöräilijöitä.
Nuorten kilpailun tilanne:1. Andy Schleck (CSC)
2. Maxime Monfort (COF) +0'09
3. Roman Kreuziger (LIQ) +0'22
4. Riccardo Riccò (SDV) +0'37
5. Vincenzo Nibali (LIQ) +1'03
Lökvist putosi eilisellä etapilla kauas kärjestä ja menetti nuorten kilpailun valkopaidan Andy Schleckille. Nuorten kilpailussa on kova taso, sillä kärkinelikko on myös kokonaiskilpailussa 21:n parhaan joukossa.
Joukkuekilpailun tilanne:1. Team CSC Saxo Bank (CSC)
2. Caisse d'Epargne (GCE) +3'29
3. Saunier Duval-Scott (SDV) 4'47
Yritteliäimmät pyöräilijät:Etappi 1: Lilian Jégou (FDJ)
Etappi 2: Sylvain Chavanel (COF)
Etappi 3: William Frischkorn (TGC)
Etappi 4: -
Etappi 5: Nicolas Vogondy (AGR)
Etappi 6: Sylvain Chavanel (COF)
Etappi 7: Luis León Sánchez (GCE)
Etappi 8: Laurent Lefèvre (BTL)
Etappi 9: Sebastian Lang (GST)