Kirjoittaja AH-fani » 13.06.2023 21.56
Norjan poliisi on vahvistanut, että viime viikolla Lillehammerissa Balbergkampenilta löydetty kuollut henkilö on Eivind Sporaland.
22-vuotias ampumahiihtolupaus Sporaland katosi maaliskuussa. Kesäkuun alussa poliisi löysi ruumiin vihjeen perusteella. Sen jälkeen ruumiin henkilöllisyys piti vielä varmistaa.
– Hänellä oli vammoja päässä ja kylkiluissa. Sellaisia voi tulla, jos putoaa korkealta, tutkinnanjohtaja Ragnhild Ouren sanoi Oppland Arbeiderblad -lehden mukaan.
Poliisin patikoijalta saaman vihjeen mukaan alueella oli jotakin sinistä. Tiedossa oli, että Sporalandin kadotessa hänellä oli päällään sininen takki ja punaiset kengät.
Ourenin mukaan Sporalandin löytämisessä kesti 2,5 kuukautta, koska nuorukaisen kadotessa alueella oli lunta, jota tuli vielä seuraavina päivinä lisää.
– Sillä kohtaa ei ollut mahdollista kävellä siihen aikaan, Ouren sanoi.
– Tämä on raskas viesti toimittaa, mutta omaisille ja meille on helpotus, että hän löytyi. He ovat etsineet vastauksia ja on hyvä, että voimme antaa niitä. Se on työmme.
Poliisi ei epäile tapauksessa rikosta.
Riipaiseva kirjoitus
Jo aiemmin Sporalandin vanhemmat ovat kertoneet, että nuorukainen alkoi yhtäkkiä kärsiä mielen sairaudesta.
Nyt asiasta kertoi lisää Eivindin veli Erik, joka kirjoitti koskettavan päivityksen Instagramiin.
– Eivindin, veljeni, mieli sairastui äkillisesti. Hänet vietiin päivystykseen, mutta hänet lähetettiin sieltä kotiin kahden unipillerin kanssa. Seuraavana päivänä hänet ilmoitettiin kadonneeksi. Kesäkuun 1. päivänä poliisi löysi hänet arviolta 100 metriä Balbergkampenin päällä olevan keinun alta. Heidän mukaansa Eivind näytti rauhalliselta, Erik Sporaland kirjoitti.
Veljen mukaan tietoa ei ole, miten vammat päähän ja kylkeen ovat tulleet.
– Tämä oli Eivindin elämän loppu, mutta hän ei ollut tällainen. Minulle hän oli veli. Veli, joka otti pikkuveljensä mukaan kavereidensa luokse. Monesta heistä tuli myös minun ystäviäni. Hän oli veli, jonka kanssa katsoin TV-sarjoja. Hän oli veli, joka huolehti minusta. Hän oli huoneessa aina se, joka loi tunnelmaa. Hän oli veli, jolle kerroin kaiken. Hän oli paras ystäväni. Tämän veljen minä muistan, Erik kirjoitti ja kiitti Eivindiä.
(Iltlehti)