Korona thread

Kaikki mikä ei koske urheilua tänne.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja M1999 » 26.08.2022 18.18

Voisi myös kysyä mikä ajaa ihmiset:
- pitämään maskia kuukausia turhaan (ja pakottamaan lapsetkin pitämään niitä saatana jopa liikuntatunneilla). Ja tämä kaikki ilman mitään näyttöjä siitä onko tästä edes hyötyä
- ottamaan terveenä piikkejä kehoonsa muutamien kuukauden välein ilman että se perusterveelle on edes kovin hyödyllistä
- pakottamaan muut ottamaan piikkejä loukkaamalla ihmisen perusoikeuksia ja oikeutta päättää kehostaan. Ja demonisoimaan niitä jotka eivät halua piikkejä ottaa
- lopettaa lasten liikuntaryhmät kuukausiksi ja siirtyä etäkouluun. Tuloksena se että lapset voivat pahemmin kuin koskaan
- rajoittaa ihmisten elinkeinotoimintaa jopa vuosiksi ilman että sillä on vaikutusta edes koronan leviämiseen, korona senkun jatkuu vaikka rajoituksia pidettiin. Korona vaan siirtyi eteenpäin. Kommunismissa taidetaan toimia näin
- puolustelemaan vielä ihmisiä, päättäjiä jotka näitä päätöksiä ovat tehneet

Mikä ajaa ihmisen tällaiseen tilaan, että hyväksyy kaiken tämän? Ja jatkaa tätä hyväksymistä edelleen ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. No jatkakaa vaan kaikki tätä:
- hakekaa 10 piikkiä
- pitäkää maskeja
- luopukaa omakotitaloista kun niihin ei enää varaa
-luopukaa autoista, kun niihin ei enää varaa
- kumarrelkaa Marinille, Niinistölle yms. saatanoille vaikka kuolemaanne saakka

MIKÄ TOSIAAN AJAA IHMISEN TÄLLAISEEN TILAAN?
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 27.08.2022 14.29

rulezman kirjoitti:
AH-fani kirjoitti:No en tiedä. En viitsi katsoa MV-lehteä enkä paneutua tähän asiaan Jos se on erehtynyt tässä, niin onvasta yksi erehdys. Voihan noita tilastoja tietenkin toisaalta peukaloida ym

Mutta tilastot olisivat siis silloin olleet paikkansa pitäviä, jos ne olisivat tukeneet omaa mielipidettä?

Perin hämmentävää, että valtioiden, lääkeyhtiöiden yms. muiden terveysministeriöiden julkaisuja ei voida pitää luotettavana lähteenä. Paitsi silloin, kun nämä (mukamas) tukevat sitä omaa (harhaista) mielipidettä. Perin mielenkiintoista kyllä. Osaatko kertoa, että mikä ajaa ihmisen tämänkaltaiseen ajatustoimintaan ja mikä saa sen vielä kuulostamaan jollain asteella loogiselta.

Niin en tiedä, puhuitko edes samasta julkaisusta tai oliko sitä paranneltu. Lisää MV:tä:

"COVID-rokotteista löytyi poikkeuksellisen myrkyllisiä ainesosia

COVID-rokotteista löytyi poikkeuksellisen myrkyllisiä ainesosia ”poikkeuksetta” – Saksalaiset tutkijat

Ryhmä riippumattomia saksalaisia tiedemiehiä löysi myrkyllisiä komponentteja - enimmäkseen metallisia - kaikista COVID-rokotteen näytteistä, jotka he analysoivat "poikkeuksetta" käyttäen nykyaikaisia lääketieteellisiä ja fysikaalisia mittaustekniikoita.

Kuva

COVID-rokotteiden analysointia käsittelevä työryhmä toteaa, että joitakin AstraZenecan, Pfizerin ja Modernan rokotepullojen sisältä löytyneistä myrkyllisistä aineosista ei ollut mainittu valmistajien laatimissa ainesosaluetteloissa.

Rokotteista löytyi seuraavia metallisia alkuaineita:

Alkalimetallit: cesium (Cs), kalium (K).
Emäksiset maametallit: kalsium (Ca), barium (Ba).
Siirtymämetallit (siirtymäalkuaineet): koboltti (Co), rauta (Fe), kromi (Cr), titaani (Ti).
harvinaiset maametallit: cerium (Ce), gadolinium (Gd).
Kaivosryhmä/metalli: alumiini (Al)
Carb-on-ryhmä: pii (Si) (osittain tukimateriaali/kalvo)
Happiryhmä: rikki (S).
Lisäksi nämä aineet ”näkyvät pimeäkenttämikroskoopissa erikokoisina ja monimutkaisina rakenteina, joita voidaan vain osittain selittää kiteytymis- tai hajoamisprosesseista johtuviksi, eikä niitä voida selittää valmistusprosessista peräisin olevaksi kontaminaatioksi (saastumiseksi)”, tutkijat totesivat. He julistivat tulokset alustaviksi.

Löydökset ”perustuvat muiden kansainvälisen yhteisön samankaltaisia löydöksiä kuvaavien tutkijoiden työhön, kuten tohtori Youngin, tohtori Nagasen, tohtori Bothan, tohtori Flemmingin, tohtori Robert Wakelingin ja tohtori Noakin. Janci Lindsay, tohtori ja toksikologi, joka ei itse osallistunut tutkimukseen, kertoi tämän Epoch Timesille.

”Jo yksinomaan saastumista koskevien väitteiden määrä ja johdonmukaisuus yhdistettynä maailmanlaajuisten turvallisuus- ja sääntelyelinten aavemaiseen hiljaisuuteen on huolestuttavaa ja hämmentävää ”avoimuuden” ja näiden elinten jatkuvien väitteiden kannalta, joiden mukaan geneettiset rokotteet ovat ”turvallisia””, Lindsay lisäsi."
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.08.2022 15.37

AH-fani kirjoitti:

No mutta, nyt et vastannut kysymykseeni ollenkaan.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 27.08.2022 17.32

Mihin kysymykseen? Kaninkolon ahtauteen tai sisustukseen?

Kannattaa tutustua myös tieteen innovaatioihin. Ja geenien toimintaan. Jopa yksittäiset molekyylit voi toimia "katkaisimina", jotka sytyttää tai sammuttaa geenien toimintoja.

Siksikään tällaisia hätäisiä ja lyhyellä aikavälillä toteutettuja kollektiivisia ihmiskokeita ei massoilla tulisi tehdä lainkaan.

Muuntogeenitkin on mielenkiintoisia. Niistä on aiemmin kirjoitettu geenijalostusyhteyksissä, joissa epätoivottujen geenien toiminta sammutetaan, tai toivottuja toimintoja aikaansaadaan. Aihe ollut kielteisessäkin julkisuudessa. Lähinnä muuntogeenisiä osia sisältävien ruokien yhteydessä. Mekanismi on varsin yksinkertainen, jos tietää mitä tekee, ja mitä haluaa. Ja jos kohdegeeni tai geeniryhmä on ennestään tuttu. Jopa yksi solu voi muuttaa kokonaisuuden pysyvästi.

"...esimerkiksi hedelmöittyneestä munasolusta saatuja alkion kantasoluja.

Koska alkion kantasolut ovat erilaistumiskykyisiä, voidaan yhdestä muuntogeenisestä solusta saada aikaan kokonainen muuntogeeninen yksilö. Lisäksi haluttu geeni täytyy siirtää ainoastaan yhteen soluun, ja siitä huolimatta saadaan aikaan toivottu lopputulos.

Haluttu geeni voidaan siirtää eläinsoluun esimerkiksi virusten tai elektroporaation avulla...

...Virukset ovat osoittautuneet käyttökelpoiseksi työkaluksi muuntogeenisien eläinten tuottamiseen...Viruksen sisältämä DNA voidaan siis liittää pysyvästi eläinsolun perimään. Ihmisen soluihin voidaan siirtää geenejä esimerkiksi adenovirusten avulla...

Eläinkokeiden avulla voidaan tutkia geenin toimintaa. Geeni voidaan poistaa eliön genomista tai soluja voidaan estää tuottamasta sen avulla proteiineja. Tällaisia kokeita ei voida tehdä ihmisellä...

geenimuunnellut eliöt

geenien poisto
geenien siirto
geenin tekeminen toimintakyvyttömäksi
uuden ominaisuuden tuominen toisesta lajista
yhdistelmä-DNA
vektorien käyttöpeda.net-
transformaatio
genomimuokkaus

geenien hallittu muokkaaminen
nukleaasien hyötykäyttö
Crispr-Cas ja muut vastaavat menetelmät"

-peda.net-

Rokotukset koodaa omat solut tuottamaan piikkiproteiinia. Ja mitähän sitten muuta. Ainakaan valmistajan mukaan eivät ole tehneet lyhyen ajan (covid-pandemia) havaintoja, että olisi vaikutusta sikiöön (alkioon kantasoluineen).

Tehot valmisteen osalta kohdallaan toisin kuin toivotusti. Piikkiproteiini läpäisee vankimmankin puolustusbarrikadin; aivoverinesteen. Jää nähtäväksi, muodostuuko ajan saatossa rokotteen saaneille aivoihin vastaavankaltaisia plakkeja omatuotantoisista proteiineista, jotka rokote sai koodeineen aikaan, ja jotka on samankaltaisia degeneratiivisia muutoksia aiheuttavia, kuten on muut aivorappeumataudit, jotka plakkikertymiin perustuu.

Nämä on olleet sellaisia toivotaantoivotaan-rokotteita. Alusta asti.
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.08.2022 19.01

Oi että, lukutaitokin on näemmä katoava luonnonvara!

rulezman kirjoitti:
AH-fani kirjoitti:No en tiedä. En viitsi katsoa MV-lehteä enkä paneutua tähän asiaan Jos se on erehtynyt tässä, niin onvasta yksi erehdys. Voihan noita tilastoja tietenkin toisaalta peukaloida ym

Mutta tilastot olisivat siis silloin olleet paikkansa pitäviä, jos ne olisivat tukeneet omaa mielipidettä?

Perin hämmentävää, että valtioiden, lääkeyhtiöiden yms. muiden terveysministeriöiden julkaisuja ei voida pitää luotettavana lähteenä. Paitsi silloin, kun nämä (mukamas) tukevat sitä omaa (harhaista) mielipidettä. Perin mielenkiintoista kyllä. Osaatko kertoa, että mikä ajaa ihmisen tämänkaltaiseen ajatustoimintaan ja mikä saa sen vielä kuulostamaan jollain asteella loogiselta.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 28.08.2022 08.03

Jos ne vaikuttavat oikeilta eikä ole kelvollisia vasta-argumentteja. Tämä rokotehuiijaus on jo paljastunut holokaustivalhetta ja ilmastovalhettelua vastaavaksi megarikokseksi, jossa on väärentelyistä ja salailuista jääty kiinni jo monta kertaa. Epäillä sopii kaikkea ja vahvsti
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja AH-fani » 28.08.2022 12.59

Rokottautuminen on riskinottoa. Voita saada rokotteesta vakaviakin haittavaikutuksia. Tai pysyviä vaurioita. Rokote on synteettinen, eli keinotekoinen. Rokotteesta huolimatta voit saada koronan, joka sinulle on vaarallista muotoa.
Rokote saa aikaan vasta-aineen muodostumisen perustuen viruksen pintaproteiinin tunnistamiseen. Vasta- aine altistustilanteessa siis täsmätunnistaa rakenteen, ja immuunipuolustus alkaa. Pintaproteiini on se osa, joka yleisesti muuntuu jokaisessa mutaatiossa. Covid 19-mutaatioita on ollut kauan jo kymmeniä. Rokote siis suojaa virukselta, jolla on "A"-mallia sen pintaproteiini. Sen sijaan se ei suojaa malleilta "B", "C", "D"...."Ö".
Rokotteen antama puolustus ei siis tunnista muita viruksen osia. Jotka kaikilla kirjainmuodoilla voi olla joiltakin osin samoja, ja suurella todennäköisyydellä on, koska muuten olisi kyse jostain toisesta viruksesta.

Rokottamattomuuskin on riskinottoa. Et voi saada rokotehaittoja, etkä pysyviä vaurioita rokotteesta. Voit saada koronan, ja hyvin pienellä todennäköisyydellä se on sinulle vaarallinen. Kun saat koronan, elimistösi muodostaa vasta-aineita pintaproteiinin tunnistamiseksi seuraavaa altistumiskertaa varten, ja immuunipuolustus käynnistyy tarvittaessa. Luontainen immuunipuolustus käynnistyy jopa muutamassa minuutissa. Mutta poiketen rokotteen aikaansaamasta vasta-aineesta, koronatartunta saa aikaan vasta-aineita muillekin viruksen osille. Joten mallin "A" sairastaneet, kehittävät vasta-aineita myös malleille "B", "C", "D"..."Ö".

Siksi sairauden antamaa vasta-ainesuojaa ei voi yhdenmitallistaa rokotteen antaman kanssa. Niin kuin julkisuudessa on koko ajan tehty. "Koronatartunta antaa yhtä rokotetta vastaavan suojan."

S-ryhmä on uutisen mukaan tuonut kauppoihinsa vasta-ainetestin (kotitesti). Se ei juurikaan kerro mitään rokotetuille. Vasta-aineitahan heillä valmistajan mukaan tulee olla. Rokottamattomille kertoo, jos se antaa positiivisen tuloksen. Sellainenkin, joka ei edes tiedä "sairastaneensa" koronaa, niin voikin olla sen saanut jossain vaiheessa huomaamattaan. Ja samalla vasta-aineet seuraavaa altistumistapahtumaa varten. Tulos voidaan vahvistaa virallisella laboratoriotestillä sen jälkeen, jos niin haluaa.

Luulisi, että tämän uutisen selkeän selityksen ymmärtäisi nyt nekin, jotka asiaa ei aiemmin ole ymmärtäneet. Rokotteella on toimiakseen vakava puute. Siksi se on pakko lanseerata "kausirokotteeksi" ja mahdollisesti useammin otettavaksi, kuin perinteisesti kerran vuodessa otettavat. Ja jatkossa myös toimintamekanismin puutteen vuoksi, niin rokotteet on kerta toisensa jälkeen geneettisesti uudelleen muokattava.

"KRIITTISTÄ vasta-ainetestin toimivuudessa on myös se, millä tavoin se kertoo vasta-aineista. Rokotteen ja koronainfektion luomat vasta-aineet eroavat toisistaan. Jos testi näyttää rokotetulle ihmiselle, että hänen veressään on rokotteen tuomia vasta-aineita, on se koko lailla hyödytön.

– Rokotteessa on vain itse viruksen piikkiproteiinia, mutta infektion myötä muodostuu myös muita vasta-aineita viruksen rakenneosia kohtaan, Järvinen valottaa.

– Rokotteessa on vain itse viruksen piikkiproteiinia, mutta infektion myötä muodostuu myös muita vasta-aineita viruksen rakenneosia kohtaan, Järvinen valottaa."

https://www.is.fi/kotimaa/art-200000903 ... 31404.html
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 28.08.2022 13.02

E0CUtDNX0AMjIUG.jpg
E0CUtDNX0AMjIUG.jpg (24.38 KiB) Katsottu 437 kertaa
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.08.2022 15.02

Hmm... mielenkiintoinen kuvio

Rokotteet vähentävät kuolemia, muttei ylikuolleisuutta. Merkillinen yhtälö???
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.08.2022 17.32

M1999 kirjoitti:Hmm... mielenkiintoinen kuvio

Rokotteet vähentävät kuolemia, muttei ylikuolleisuutta. Merkillinen yhtälö???

Nyt en todellakaan enää yritä tätä kuviota sinulle avata kahdeksatta kertaa, en varmasti!

Kerro nyt hyvänen aika pliis jo, että kaikki nämä viestisi tänne koronatopikkiin ovat vain pelkkää trollailua ja hassuttelua!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.08.2022 23.14

Joo Putin ja Venäjä maksaa mulle kun trollaan tänne. Tämähän on suosittu salaliittoteoria, että kriittisesti koronaan suhtautuvat ovat kaikki Putinin kätyreitä Suomessa. Salaliittoa vai ei?
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.08.2022 05.46

M1999 kirjoitti:Joo Putin ja Venäjä maksaa mulle kun trollaan tänne. Tämähän on suosittu salaliittoteoria, että kriittisesti koronaan suhtautuvat ovat kaikki Putinin kätyreitä Suomessa. Salaliittoa vai ei?

Kriittisesti koronaan suhtautumisessa ei ole mitään väärää. Täydellisessä idiotismissa ja kyvyttömyydessä edes yrittää ymmärtää yksinkertaisempiakaan alkeita, on ehdottomasti sensijaan paljonkin väärää!
Hienoa, että ihan ilmaiseksi et joudu noin tyhmää esittämään!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja M1999 » 01.09.2022 19.24

https://twitter.com/lundeee/status/1564 ... 62/photo/4

Tämä "ennustus ja salaliittoteoria" tuli vastaan ekan kerran 2020 maaliskuussa. Jännästi käytännössä kaikki toteutuneet
Tämän takia ei ole mitään salaliittoteoriaa olemassa edes. Tämä on poliittinen suuntaus, joka halutaan toteuttaa. Suurin osa ihmisistä myös hyväksyy tämän kaiken. Sääli että näin on
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.09.2022 05.32

Kyseinen "ennustus" näyttää olevan julkaistu varsin pätevästi vuoden 2021 lokakuussa :D

Vähän tsemiä nyt hei kaiffari, sähän taannut ihan silmissä päivä päivältä surullisempaan kuntoon :(
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja M1999 » 03.09.2022 13.24

Kyllä tämä ennustus on ollut jo 2020 (ja väitteiden mukaan jo 2010-luvun lopulla jossain WEF julkaisussa/kirjassa), kun ei esim. tautia, rokotteita vielä ollut, puhumattakaan sodasta. Eikä kukaan puhunut ruuan tai sähkön hinnoista.

Vaikeaahan tämä itsellekin on myöntää että näin on tapahtunut

Jokin määritelmä on että 2030 et omista mitään, mutta olet onnellinen. Asut tarkoin kontrolloidussa kaupungissa (älykaupungissa). Tästä oli juttu tekniikan maailmassakin.

Aika vaikeaan paikkaan ihmiset laitetaan esim. Polttoaineiden ja sähkön kanssa. Joudutaan tosiaan luopumaan omakotitaloista, autoista yms. Vai onko tämä vain jokin ohimenevä juttu? Vuoden päästä taas kaikki "normaalisti".

Sitä ihan mielenkiinnosta kysyisin Rullelta, että mitä mieltä olet ajatuksesta: "2030 et omista mitään, mutta olet onnellinen". Kannatatko tällaista politiikkaa? Unohda se että tämä on pelkkä salaliittoteoria - ehkä onkin. Mutta mitä mieltä olet itse ajatuksesta?
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja M1999 » 04.09.2022 16.10

https://twitter.com/EemeliHuvi/status/1 ... 86/photo/1

Alkaako Rullen kotikentällä koronapuolustus pettämään. Käsittämätöntä salaliittoteoriaa levittää paikallinen aviisi
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja M1999 » 04.09.2022 16.15

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kar ... #gs.aorr76

Ja samaa salaliittoteoriaa kehtaa esittää myös valtakunnallinen media
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.09.2022 16.32

No hitto, vastaan nyt kuitenkin.
Onko joku siis jossain kohtaa kiistänyt, että rokotteesta ei voisi ilmetä, jopa vakavia, haittavaikutuksia? Todella hyvä myös, että näistä oireista uutisoidaan. Edelleenkään kuitenkaan mikään seikka ei osoita sellaista, että rokotteesta olisi tullut ilmi yhtään "normaalia" enempää haittaoireita.
Ja mieluusti otan vastaan tutkimuksia, koherentteja väitöksiä tai vastaabia, jos olet eri mieltä!

Toivon todella, että kykenisit suhtautumaan koronatilanteeseen muutoinkin kuin omalla tunteella. Subjektiivisuudesta ei valitettavasti ole tietoakaan :(

Seuraaviin vastaväitöksiisi saat estiä meikäläisen vastaukset aimmin postaamistani viesteistä, koska olen nämä kaikki asiat, ja todennäköisesti tulevat aivopierusikin, pureskellut ainakin viidesti lävitse ja maku alkaa jo vähän välhähtymään.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja M1999 » 04.09.2022 19.48

Kyllä haittavaikutuksista on kategorisesti vaiettu nyt jo vuoden ajan mediassa. Näistä haittakokemuksista juuri puhuin muutamia viikkoja sitten kun kerroin omien asiakasryhmien kokemuksista, mitkä sinä tietenkin heti tyrmäsit.

Joten vastaus: on väitetty, koska näitä ei ole millään muotoa tuotu esiin. Pysytty täysin hiljaa, jotta terveetkin nuoret aikuiset ja lapset huijattaisiin ottamaan rokotteet ilman kaikkea tietoa haitoista ja niiden mahdollisuuksista. Joten koita itse päästä tuosta sokeasta uskostasi tähän asiaan eroon.
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.09.2022 20.35

No hitto, kerran vielä karusellin kyytiin!

Pikaisella puolen minuutin googlettelulla koronarokotteen aiheuttamista (tai pikemminkin niiden puutteesta) löytyi aikamoinen liuta artikkeleja ihan valtamedioista viimeisen reilun vuoden ajalta. Mieluusti linkkaan lisääkin, mutta tiedän toki, että yhtään linkkiä et tule avaamaan.

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4241499
https://yle.fi/uutiset/3-12208587
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset ... 297e3aa5cb
https://www.aamulehti.fi/koronavirus/ar ... 48927.html
https://yle.fi/uutiset/3-12027275
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kor ... #gs.apzb1r
https://www.hs.fi/nyt/art-2000008475401.html
https://www.talouselama.fi/uutiset/pfiz ... cb8d95d3a4
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/syop ... 5187ce0975
https://yle.fi/uutiset/3-12145483
https://www.lapinkansa.fi/oululainen-ol ... aa/4818731
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tall ... a04d96151b
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kor ... #gs.aprqz7
https://yle.fi/uutiset/3-12108385
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008249802.html
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uut ... 9db09b2b74
https://yle.fi/uutiset/3-12131466
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/ku ... aiheisiin/
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007800054.html
https://tieku.fi/laaketiede/sairaudet/m ... aa-vastaan
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4144260
https://yle.fi/uutiset/3-12097747
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/ ... c6fdf9ee13
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008515686.html
https://yle.fi/uutiset/3-12306294
https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-yl ... utuksesta/
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4241500
Ja loppuun oma lempparini, joka oikeastaan kiteyttää kaiken: https://www.iltalehti.fi/sydan/a/ff4f98 ... c3853b0da0

Mutta tokihan se vasta-argumentti on, että Fimea ja valtio näitä haittavaikutuksia peittelee ja hiljentää ja oikeasti niitä on varppina ihan sikana, joten miksi edes vaivauduin :(

Loppukaneettina voisin esittää vielä pohdittavaksi THL:n tutkimuksen, jonka perusteella se kuolleisuuskaan ei todentotta lähtenyt nousuun rokotuksen jälkeen, päinvastoin. Onko tästä mp:tä?
https://thl.fi/fi/-/thl-n-koronarokotte ... en-jalkeen

Toivon todella, että pääset vielä joskus etenemään näistä harhauskoistasi. Vaikutat kuitenkin jossain määrin ihan fiksuhkolta kaverilta, mutta nyt sinne levysoittimeen on jäänyt kyllä pyörimään harmittavan rikkinäinen rekordi.
Kaikkea hyvää kuitenkin taisteluunne ilkeitä klausschwabeja vastaan!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa