M1999 kirjoitti:Joo tosiaan näistä lajeista mitä ei seuraa, niin olipa mediassa saatu luotua Armannosta joku mitalitoivo, suurikin. Ymmärsinkö oikein mutta teki ihan hyvän puhtaan rundin, mutta ei lähelläkään finaalia? Vähän kaipaisi mediaankiin realismia, varsinkin näihin lajeihin mitkä ovat vieraampia isolle osaa kansaa. Eihän tuolla olusi ollut mitään saumaa mitaliin, vaikka olisi onnistunut täydellisesti. Valtavasti jäljessä parhaita
Lizzien kohdalla tosiaan tilanne on se, että kilpailee näissä kisoissa puolenkuntoisena tuon lokakuussa käyneen reiden paskaksi menon jälkeen. Etukäteen arvioitiin, että tuomarit arvostaisivat nyt nähtyä enemmän tuota Lissun kaunista tyyliä, mistä kuitenkin isot hypy puuttuivat, koska niitä ei tällä hetkellä Lizzie kykene vammastaan johtuen tekemään. Mutta kuten nähtiin, tuomarit arvostivat, aivan oikeutetusti, isoja hyppyjä. Valitettavaan saumaan tulivat Lizzien kannalta siis olympialaisten siirtämiset.
No, tuskimpa tuollainen seitsemännumeroisia summia vuodessa tienaava naisskeittauksen uranuurtaja pahemmin suomalaismedian ja kansan "pettämisestä" hätkähtää.