Soutu

Kesäolympialaiset käydään (toivottavasti) 21.7. - 8.8.2021 Japanin Tokiossa.

Valvoja: Tuomaristo

Soutu

ViestiKirjoittaja varis » 03.04.2021 14.45

Kuva
23.-30.7.

Soutu oli ohjelmassa jo vuoden 1896 Ateenan olympiakisoissa, mutta myrsky esti tuolloin kilpailujen järjestämisen. Alkuun päästiin vasta Pariisissa 1900, minkä jälkeen soutu onkin kuulunut jatkuvasti olympiakisojen kilpailuvalikoimaan. Naisten soutu tuli olympiaohjelmaan Montrealin kisoissa 1976. Tokiossa miesten ohjelmasta poistuu kevyt perämiehetön nelonen, naisille puolestaan palautetaan vuonna 1992 ohjelmassa ollut perämiehetön nelonen.

Suomen Soutuliitto on perustettu jo vuonna 1910. Tukholman olympiakisoihin 1912 osallistui kuusi suomalaissoutajaa. Seuraavan kerran suomalaisveneitä nähtiin kuitenkin vasta Lontoon olympiaregatassa 1948. Ensimmäisen olympiamitalin Suomelle voitti Sunilan Soutajien perämiehetön nelonen kotivesillä Helsingin Meilahdella 1952. Pronssimitaliketju jatkui kaksissa seuraavissakin kisoissa: sekä Melbournen nelos- että Rooman kaksikkovenettä soutivat Toimi Pitkänen ja Veli Lehtelä. Maailman soutu-urheilun suurimpiin tähtiin kuuluu Pertti Karppinen, joka voitti yllättäen yksiköiden kultamitalin Montrealissa 1976 ja uusi voittonsa sekä Moskovassa 1980 että Los Angelesissä 1984. Karppisen voittojen jälkeen Suomen palautti mitalikantaan kaksikkopari Sanna Stén–Minna Nieminen Pekingissä 2008. Heidän hopeansa oli myös Suomen ensimmäinen olympiamitali naisten soutuluokissa.

Karsintakilpailuja on edessä vielä kaksi. Euroopan karsintaregatta kisataan Italiassa huhtikuun alussa. Sieltä Tokioon on tarjolla kolme paikkaa yksiköihin ja kaksi paikkaa kevyeen kaksikkoon. Toukokuun maailmankarsinnassa Sveitsissä puolestaan kamppaillaan vielä kahdesta kisapaikasta per veneluokka.

Yksiköissä karsintaregatoihin osallistuvat miehissä Robert Ven ja naisissa Eeva Karppinen. Miesten kevyessä kaksikossa Euroopan karsinnasta paikkaa tavoittelevat Juho-Pekka Petäjäniemi ja Kasper Hirvilampi sekä Euroopan- ja maailmankarsintojen pariairokaksikossa Joel Naukkarinen ja Olli-Pekka Karppinen.

Suomi olympiasoudussa
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja rulezman » 05.04.2021 11.29

Olympiakarsinnat lajeissa kuin lajeissa pikkuhiljaa kiihtyvät. Tänään siis soudussa alkoivat Euroopan karsintasoudut. Robert Ven ylsi jo välieriin, mutta Karppinen ja mieskaksikko joutuvat hakemaan vauhtia keräilyerien kautta.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja varis » 05.04.2021 11.39

Eeva Karppinen on Pertti Karppisen tytär. Olli-Pekka Karppinen on Pertin veljen, Reima Karppisen, poika. Robert Venin belgialaisen isän isä Livien Ven souti veljensä Antoon Venin kanssa perämiehellisessä kaksikossa Melbournessa 1956.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja rulezman » 05.04.2021 14.26

Soudun karsintasysteemikin vähintäänkin hiukan monimutkainen, kun jokaiselle maalle on näistä karsinnoista tarjolla vain yksi maapaikka, tai kaksi, jos yhtään aiempaa maapaikkaa ei ole. Voi siis hyvinkin olla, että maapaikan saavuttaakseen esim. Venin ei tarvitse yltää tuonne kolmen joukkoon.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja rulezman » 05.04.2021 16.26

Karppinen keräilyerien kautta finaaliin :ylos: Keskiviikkona sitten finaali. Myös Venin välierä ja finaali keskiviikkona.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja varis » 10.05.2021 10.57

Sveitsissä käynnistellään viikonloppuna maailman olympiakarsintaregattaa. Kyseessä on viimeinen mahdollisuus saavuttaa olympiapaikkoja.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.05.2021 22.18

Eeva Karppinen raivosi itsensä huomiseen kuuden naisen finaaliin. Vain voittajalle taitaa olla kisalippu luvassa, joten aikamoista venymistä vaatisi.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja Volmari » 16.05.2021 11.57

Kaksi parasta sai olympiapaikan, mutta Karppinen sijoittui viidenneksi ja näin ollen Tokion olympialaiset jäivät haaveeksi.
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 23.07.2021 13.52

Katselin NBC lähetystä aamuyöllä. yle ku ilmoitti: 02.30 Soudun alkuerät (ei lähetystä)
Kyllä sydämeen kirpaisi, ekana lajina Karppisen/Suomen mitalisampo 2000M. Norjalainen hallitsi ekaa alkuerää.
Aika tummaa vettä soutustadionilla ja navakka tuuli.

Mihin ovat kadonneet suomalaiset huippu Soutajat/Meloojat ? Ylen rooli ?

1992 Mikko Kolehmainen https://www.youtube.com/watch?v=jdtpsLe-9pk
2008 Sten/Nieminen https://www.youtube.com/watch?v=sTQm5ZrEqyk
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 776
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja Volmari » 23.07.2021 23.21

Urheilunkuluttaja kirjoitti:Mihin ovat kadonneet suomalaiset huippu Soutajat/Meloojat ? Ylen rooli ?


Voitto Liukkosen poismenoon kaatuivat niin kuva, ääni kuin tunnelmakin urheilijoineen suomalaisesta soudusta, melonnasta ja curlingista. Tuo Sten/Nieminen -pari oli mukana vain Voden muistoksi.
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja RobinHood » 30.07.2021 05.24

Norjalainen soutulegenda Olaf Tufte, joka osallistui jo 7. olympialaisiin ja nousten Janne Ahosen rinnalle käytyjen olympialaisten suhteen, lopettanee uransa.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Soutu

ViestiKirjoittaja varis » 30.07.2021 22.57

USA jäi ensimmäisen kerran mukana ollessaan ilman soutumitalia.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31


Paluu Tokion kesäolympialaiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa