Maastohiihtokausi 2020-2021

Keskustelua maastohiihdosta

Valvoja: Tuomaristo

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja joe » 21.11.2020 20.32

Olikin ihan mielenkiintoiset kilpailut tänään. Naisten finaaliin ei ollut osoitettavissa selkeää suosikkia. Kaatuilut olivat koko päivän ajan suuressa roolissa, nyt finaalissa kaatui johtopaikalta Johanna Matintalo ja voittoon kiiri Katri Lylynperä jättäen taakseen Kerttu Niskasen ja Anne Kyllösen. Ainakin minulle Lylynperän voitto oli yllätys.

Miesten sprintissä Joni Mäki näytti isännän otteita puolivälierissä ja välierissä karaten kilpakumppaneilta jo hyvissä ajoin. Välierässä Mäki onnistui kaatumaan johtoasemansa ollessa varsin huomattava. Mäki hiihdettiin kuitenkin kiinni ja näytti siltä että Mäki tyytyi lähinnä varmistamaan finaalipaikkansa hiihtämällä maaliin toisena. Ja niinpä Mäki oli finaalin ainoa voittajasuosikki. Totuus oli kuitenkin toinen, Mäki oli rasittunut välierässä eikä ehtinyt toipua kunnolla finaaliin mennessä. Niinpä Lauri Vuorinen laittoi kaasun pohjaan ja jätti kaikki muut selkeän eron päähän itsestään, jälkijoukko jäi taistelemaan hopesta. Kuitenkin myös Vuorinen onnistui löytämään paikan johon pystyi kaatumaan, Joni Mäki kiitti ja kuittasi napaten voiton.

Näitä kisoja kun pitkään odottelee ja ajatuksissa oli huominen taistelu Mäki vs Niskanen niin tietysti tikkari otettin pois suusta: tätä ei tulla näkemään. Iivolla on terveysongelmia, tällä kertaa ongelman syy on "selkä" ja Iivo vetäytyy huomisesta kisasta "varatoimenpiteenä". Ja ikäänkuin tämä ei vielä riittäisi, myös Lähteenmäellä on omat vaivansa tottakai, startti on kuitenkin luvassa huomenna, lopputuloksesta ja muista fiiliksistä tehdään sitten päätelmät jotka kertovat kannattaako osallistua Rukan kilpailuihin vai ei.

No, hyvä kausi tästä tulee, kuten aina.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja RobinHood » 22.11.2020 10.59

Kuka jostain Marit Björgenin paluusta jaksaa jauhaa. Meillä Suomessa on kaksi vuotta vanhempi Riitta-Liisa Roponen tänään Taivalkosken 10km:lla vapaalla kakkonen ja Pärmäkosken päänahka 42-vuotiaana.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.11.2020 11.56

Jonnet ei muista, kun Hilde G. Pedersen voitti melkein 42-vuotiaana olympiamitskuja.

Kepalta hyvä veto. Veikkaanpa, että on Suomen ykkösnaishiihtäjä tällä kaudella. Pärmiksellä taitaa kaudesta tulla erinäisten vaivojen takia aika heikohko. Mutta katsellaan nyt vielä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja RobinHood » 22.11.2020 13.44

Hienoa Joni Mäki, voittanut toistaiseksi joka kisan mihin on osallistunut. :clap:

Myös distanssipuoli on miehellä kehittynyt. Tänään voitto 14km:n vapaalla. Taakse jäi mm. enemmän distanssihiihtäjänä maailmalla 10 sakkiin yltänyt Perttu Hyvärinen.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 22.11.2020 15.16

Toki Mäkeä tänään auttoi todella helppo rataprofiili. Kun mennään nornaaleihin MC-tasoisille laduille, niin eiköhän Perttu ole selvästi Mäkeä edellä vapaan distansseilla. Ikoselta myös erinomainen hiihto, mutta eiköhän hälläkin meno ole hastavammilla laduilla ero suhteessa hiukan isommalla tasolla.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.11.2020 10.21

Max Novak ei taida olla ihan penaalin terävin kynä.
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000007635099.html
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja RobinHood » 23.11.2020 12.25

Hirveä savotta Rukan valintoja kohtaan. Valintakriteerit on tiukentuneet,kun entisen muistaakseni 16 paikan sijaan nyt valitaan vain 12 urheilijaa, joista 6 maajoukkuepaikkaa, 4 kansallista paikkaa ja 2 U23 paikkaa.

Naisissa mielestäni 8 paikkaa on aika selviöitä. Nämä ovat Niskanen, Pärmäkoski, Roponen, Matintalo, Joensuu, Kyllönen, Mononen ja Lylynperä. Näistä Roponen, Matintalo, Pärmäkoski ja Niskanen voisivat mennä hiihtämään vaikka kanssalliseen ryhmään, mutta tuossa on vielä kaksi paikkaa jäljellä + tuo nuorisopaikat. Harmaita hiuksia herättää esimerkiksi sellaiset hiihtäjät kuin Marjaana Pitkänen tai Anni Kainulainen, jotka ovat olleet hyvässä vedossa...tai esimerkiksi Emmi Lämsä, joka taas sunnuntaina hiihti 9. Sitten on joku Tiia Olkkonen, joka on sprintissä vahva, mutta Taivalkoskella kaatui. Vuokatissa oli distanssimatkalla 10.. Siellä on Saapunkia ja Rahkolaa. Itse kääntyisin Olkkosen puoleen,kun noi muut on vähän heikkoja sprintissä. Piippo menisi U23 paikkaan. Toki myös Olkkonen menisi tuohon U23 paikkaan. Sitten on vielä tämä Anni Alakoski. Hän on 23-vuotias. Meniskö hänkin vielä tuonne U23 kategriaan.Jos menee menisi myös mm. Johanna Matintalo. Vilma Nissistäkään ei voi unohtaa. Hänkin 23-vuotias ja meniskö tuohon U23 kategoriaan?
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.11.2020 13.45

Eipä tarvitse turhia arvuutella.

Maajoukkue:
Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski

Kansallinen ryhmä | National Group:
Anni Alakoski, Johanna Matintalo, Riitta-Liisa Roponen, Susanna Saapunki

U23:
Tiia Olkkonen, Eveliina Piippo

Miehet:

Maajoukkue:
Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen

Kansallinen ryhmä | National Group:
Joel Ikonen, Lauri Lepistö, Juho Mikkonen, Verneri Suhonen

U23:
Petteri Koivisto
Miska Poikkimäki

Mielestäni ei mitään kummallisuuksia valinnoissa. Ehkä Ville Ahonen olisi paikkansa alkutalven näyttöjen perusteella voinut ansaita.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja RobinHood » 23.11.2020 16.17

Kyllä Anni Kainulaisen pois jäänti on vähän kyseenalaista. Vuokatti 9km perinteisellä sija 5. Taivalkoski perinteisen sprintti sija 8. Ei hiihtänyt Taivalkosken vapaan 10km:ä. Miksi esimerkiksi tuo Saapunki tuolla on, Vuoaktti 9km perinteinen sija 13. Taivalkoski 10km vapaalla sija 6? Sprintissä ihan tuhnu.

Kun ei ilmeisesti kuulu maajoukkueeseen, eikä ole koskaan kuullutkaan. Ei kuulu siihen hyvä veli klubiin, ei valintaa tule.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.11.2020 18.29

Onhan Kainulainen toki maajoukkuerinkiin kuulunut, tai ainakin esim. pari vuotta sitten oli Rukalla nimetty juurikin maajoukkueeseen.

Mielestäni Saapungilla (päätösmatkalla etenkin) on Kainulaista paremmat saumat joku jämäpinna Rukala napata. Itsekin olisin toki ehkä Kainulaisen valinnut Saapungin ohi, ainakin nyt näiden syksyllä nähtyjen näyttöjen perusteella.

Ruotsi sensijaan varsin vajaatehoisella miesjokkueella Rukalla: Johan Häggström, Oskar Svensson, William Poromaa, Marcus Grate, Axel Ekström
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja joe » 23.11.2020 21.39

Kainulainen - Saapunki keskusteluun oma näkökulmani. Melkeinpä samantekevää kumpi heistä valitaan. Koska Suomella on paikkoja tietty määrä, ne kaikki on syytä käyttää ja jakaa kauden aiempien näyttöjen perusteella parhaille hiihtäjillemme, joten toinen mainituista on paikkansa ansainnut. Siitä huolimatta molemmat ovat vääriä valintoja.

Mehän saadaan kotimaan MC-osakilpailuihin enemmän edustajia kuin muualle. Noille extra-paikoille pitäisi laittaa hiihtäjiä joista Suomelle edes voi olla jonkinlaista iloa tulevissa arvokisoissa. Tätä porukkaa ovat mielestäni esim Roponen, Mononen, Kyllönen - kuka tahansa heistä voi vielä hiihtää Suomen edustusasussa arvokisaviestin ja koska kansainvälinen taso ei ole hirmu laaja, Suomi voi saada sieltä mitalin. Minusta Saapunki tai Kainulainen eivät kuulu tuohon porukkaan. Toisaalta taas voidaan valita suht nuoria joilla ehkä vielä on kehityspotentiaalia. Saapunki ja Kainulainen eivät kuulu tuohonkaan porukkaan. Ovat lähinnä kansallisen kärkitason menijöitä.

Niinpä mainitsen yhden nimen joka olisi voitu valita Saapungin (tai kainulaisen jota ei siis nimetty) asemesta. Julia Häger. Kauden näyttönsä eivät puolla paikkaa joskaan eivät ne hirmu paljoa huonompia ole kuin mainitulla kaksikolla. Hägerin osalta Rukan kisat olisivat jääneet karsiutumiseen sprintissä ja joukon jatkona tulemiseen distanssi-matkoilla mutta saisipa ainakin jonkinlaista tuntumaa kansainvälisestä menosta. Ei Saapunkikaan MC-pisteitä saa, ei pääse edes lähelle, eikä Kainulainenkaan saisi.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.11.2020 23.02

Toki valintoja myös sitoo aikalailla se, että mitä valintakriteereihin on ennalta määritelty. Nythän käsittääkseni valintoja tehdessä katsottiin etunenässä viime kauden MC-kisoja ja sen jälkeen Vuokatin ja Taivalkosken kisoja näiltä lumilta. Esim. vaikkapa juuri Julia Hägeriä ei siis käytännössä olisi edes voitu joukkueeseen ehdottaa (paitsi vaikkapa ehkä juurikin tuon nuorten kiintiön kautta), jos liitto pitää omista kriteereistään yhtään kiinni.

Saapungilta löytyy tosiaan viime kaudeltakin MC-pinnoja, joten siinäkin mielessä valinta oli varsin ymmärrettävä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja Volmari » 23.11.2020 23.11

Ei kai Julia Häger 24-vuotiaana enää nuorten (alle 23-vuotiaiden) ryhmään pääsisikään?
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.11.2020 23.30

Niin ne vuodet nähtävästi vierii :D
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja joe » 24.11.2020 07.18

Volmari kirjoitti:Ei kai Julia Häger 24-vuotiaana enää nuorten (alle 23-vuotiaiden) ryhmään pääsisikään?

Ei. Jos voisi valita niin kenties olisi valittu eikä Eveliina Piippoa.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.11.2020 11.33

Näinköhän nähdään kerrankin kisat ilman norjalaisia kärkisijoilla, tai oikeastaan millään sijoilla :o
https://www.kestavyysurheilu.fi/hiihto/ ... in-rukalla

Menee kyllä todella vaikeaksi kauden läpivienti, jos kaikki altistuneetkin laitetaan karanteeniin, vaikka testi heillä olisikin negatiivinen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.11.2020 14.26

Toinen testi osoittautui onneksi negatiiviseksi. Mitäköhän kolmas sitten näyttää?

Mutta hyvä, että näillä näkymin saadaan kisattua ihan ykkösporukalla :ylos:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 27.11.2020 09.43

Harvinaista herkkua tarjolla, kun Yle näyttää sprinttikarsinnat areenassa suorana :ylos:

Suomalaisilta itse veikkaan, että miehissä saavutetaan pari välieräpaikkaa ja naisissa yksi. Toivotaan toki parempaa. Lauri Vuorinen ehkä ennakkoon jopa kovin nimi, pertsalla kun mennään.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja finishbetter » 27.11.2020 11.06

Ei TAIDA pärmäkosken kunto riittää, alkueristä eteenpäin.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Maastohiihtokausi 2020-2021

ViestiKirjoittaja finishbetter » 27.11.2020 11.09

Olipas juuhaukilta paska veto!
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

EdellinenSeuraava

Paluu Maastohiihto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa