Korona thread

Kaikki mikä ei koske urheilua tänne.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja RobinHood » 11.09.2020 23.12

rulezman kirjoitti:Kerro nyt jo koska se nälänhätä iskee tänne,


Itse näen jatkuvasti köyhyyttä ja ihmisiä leipäjonoissa...mellakoita ja väkivaltaa ja sen sellaista.

rulezman kirjoitti: uusi normaali


IMF arvioi, että Kiinan talous kasvaa tänä vuonna koronasta huolimatta prosentin ja ensi vuonna 8 prosenttia. IMF odottaa Kiinan selviytyvän koronakriisistä ja sen hoidosta suhteellisen vähäisin vaurioin. Verrattuna viime lokakuun ennusteeseen Kiinan talouden odotetaan jäävän vain vajaat 3 % pienemmäksi. Maailmanpankin näkymät Kiinalle ovat hyvin samankaltaiset. https://www.bofit.fi/fi/seuranta/viikko ... w202026_1/

IMF sen sijaan ennustaa, että USA:n talous romahtaa tänä vuonna 6,6%:a. USA:n talous on ennennäkemättömässä syöksykierteessä. Yhdysvalloissa lähes 15 miljoonaa ihmistä on joutunut pandemian myötä työttömäksi ja monet pk-yritykset ovat ajautuneet talousvaikeuksiin.
https://yle.fi/uutiset/3-11454842

Itse veikkaan, että uusi normaali on se, että länsimaissa USA:ssa ja Euroopassa palkkoja pienennetään ja on aika totutella maailmanpolitiikassa pienempään rooliin ja siirtymiseen kiinalaiseen vuosituhanteen. https://www.youtube.com/watch?v=9xv4idQ1LuM

Itse veikkaan myös, että saattaa kestää yllävän vähän aikaa, kun suomalaisten perinnelajien pohjoismaisten hiihtolajien urheilijat joutuvat katselemaan kiinalaisten urheilijoiden perävaloja. Tämä on jo tapahtunut nuorten kisoissa. Kiinan nuoret naiset ovat näyttäneet suomalaiskollegoilleen kaapin paikan hiihdon nuorten MM-kisoissa. Kiinan Dinigeer Yilamujiang ylsi parempaan sijoitukseen kuin yksikään suomalainen. https://yle.fi/urheilu/3-11242647

..ja ai niin me kanta-hämäläiset voitimme Kotkan ylpeyden Jäntevän vaatimattomasti 5-0. 18 minuuttia pelattu ja 3-0 taululla.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.09.2020 14.46

Lisätietoja leipäjonomellakoista? Vai onko taas sanan "mellakka" määritelmä vähän hakusessa. Joskus olen eksynyt tuonne rahvaan sekaan Kotkansaarelle ja kävellyt leipäjonon ohi ja kiltisti siellä näytetään jonottavan.
No, ehkäpä kotkalaiset ovat vaan sivistyneempää porukkaa.

Suosittelen RobinHoodille töihin menemistä, niin elämäkin maistuu paremmalta.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja RobinHood » 12.09.2020 15.21

rulezman kirjoitti:Lisätietoja leipäjonomellakoista?


Ei kovin kaukaa Suomesta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/29e ... 7dd0a51996

rulezman kirjoitti: Joskus olen eksynyt tuonne rahvaan sekaan Kotkansaarelle ja kävellyt leipäjonon ohi ja kiltisti siellä näytetään jonottavan.


Itse tiedän ja tunnen ihan työssäkäyviä, jotka joutuvat menemään leipäjonoon, koska elämisen kustannukset ja verot on niin korkeat täällä Suomessa. Tiedän yhden tyypin, joka on ihan pomoasemassa ja tekee keskimäärin 12h töitä joka arkipäivä ja lauantaina n. 5h ja on joutunut leipäjonoon. Karmeata seurattavaa. Työssäkäyvä ei tarkoita samaa asiaa kuin rikas.

rulezman kirjoitti:Suosittelen RobinHoodille töihin menemistä, niin elämäkin maistuu paremmalta.


Olen ollut työelämässä koko aikuisuusikäni.

Itse suosittelisin Rulezmaninille heräämään todellisuuteen. Suomella ei mene kauhean lujaa ja kannattaa unohtaa ne esivallan omistaman median(YLE) valheet hyvin menemisestä.
Viimeksi muokannut RobinHood päivämäärä 12.09.2020 17.37, muokattu yhteensä 1 kerran
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.09.2020 15.30

Ai ei puhuttukaan Suomesta, tottakai maailmalla nähdään nälkää ja jopa mellakoidaankin, ihan sanan oikeassa merkityksessäkin.

Kaverillesi voisit antaa neuvoksi, että menorakenne kannattaisi suhteuttaa tuloihin... Jos töissäkäyvä ihminen joutuu Suomessa noin tiukille, niin jotain on pielessä omassa elämässään. Varsinkin, jos ei ole edes yrittäjä, vaan "pomoasemassa". Siellä ilmeisesti aikamoiset pelivelat veli virolaisille maksussa.

Suomessa ei tällä hetkellä (tulevaisuudessa tilanne voi toki olla aivan toinen eläkejärjestelmän mahdollisen romahtamisen myötä) kukaan joudu nälkää näkemään, jos ei itse ole ameeban tasolla oleva vammainen, joka ei osaa suhteuttaa menojaan tuloihinsa. Elämäm koululaisia helpottaisi aika paljon, kun jättäisi tuhlaamaaata valtaosan sossumasseistaan eineksiin, röökiin ja muihin heräteostoksiin.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja RobinHood » 12.09.2020 17.59

rulezman kirjoitti:
Kaverillesi voisit antaa neuvoksi, että menorakenne kannattaisi suhteuttaa tuloihin... Jos töissäkäyvä ihminen joutuu Suomessa noin tiukille, niin jotain on pielessä omassa elämässään.


Jotain on pielessä yhteiskunnassa.

Suurimpia ongelmia on asumisen kalleus. Varsinkin PK-seudulla se on riistäytynyt jo ihan käsistä. Jostain pienestä 22 neliön yksiöstä saattaa joutua pulittamaan yli 200 000€ tai maksamaan vuokraa yli 700€ kuussa niin kuin tästä Etelä-Haagasta sijaitsevasta 22m asunnosta. https://www.vuokraovi.com/rental-apartm ... talIndex=1

No siis Suomessahan asuntojen rakentaminen on perustunut a) sosialistiseen yhteiskuntasuunnitteluun. Poliitikoilla on ollut utopia, että Suomi on rikas ja varakas maa ja ovat päättäneet, että täällä asutaan tällaisissa asunnoissa. Ensinnäkin täällä on rakennettu aivan liian isoja ja hienoja asuntoja tarpeisiin nähden. Nämä ovat aivan liian kalliita tavalliselle duunarille. b) Täällä on näitä kaiken maailman Harkimoita sun muita "asuntosijoittajia", jotka rahastavat yli kalliilla vuokrilla ja asunnoilla. Jossain sitä kuitenkin täytyy asua.

Toinen ongelma on autoilun kalleus. Autot ovat kalliita ja niissä on korkeat verot, mutta menovesikin on kallista. Polttoainevero on Suomessa keskimääräinen muihin Länsi-Euroopan maihin verrattuna ja korkea maailmanlaajuisesti. Oheisessa laskelmassa [3] 95E-polttoaineen hinnaksi oletetaan 1,70 €. Veroton hinta olisi 0,720€. Onhan tuo vero aivan kaamea, n. 60%:a tuosta hinnasta muodostuu veroista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Polttoainevero

Täällä kehä III:n ulkopuolella autolu on lähes välttämätön asia. Ilman autoilua täällä mikään ei toimi.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.09.2020 20.22

Jos ei ole varaa asua Helsingin ydinkeskustassa, älä asu Helsingin ydinkeskustassa. Yksinkertaista. Kannattaa muuttaa tulotasoaan vastaavaan paikkaan, vaikkapa jonnekin Vantaan tai Keravan lähiöön, jos pääkaupunkiseudulla on pakko päästä asumaan.

Jos ei ole varaa autoon, älä omista autoa. Yksinkertaista. Bussit kulkevat pahimmassakin korvessa jos välttämättä haluat pienituloisena ja ilman autoa asua jossain metsän keskellä. Valtio maksaa jopa pienituloisten lääkärimatkojen kustannukset sun muut, jos varaa ei ole.

Itse olen pärjännyt jopa Kouvolan tapaisessa takupajulassa useita vuosia ilmam autoa :o
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja finishbetter » 12.09.2020 20.40

Entäs jos työsi sattuu olemaan missä asut ? Esim Helsingissä, pitääkö jäädä työttämäksi ja muuttaa muualle jos ei matalapalkkainen työ riitä vuokraan;ruokaan. muihin kuluihin. ? Jos taas muutat lähiöön ja pidät työpaikasta kiinni niin maksat enemmän työmatkoista.

Job = Just Over Broke

FIksut tienaa rahansa 24/7 ns. Passiiviisina tuloina, työ on vaan harrastus, mut ei siitä sen enempää.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.09.2020 21.18

Eipä se HSL:n vuosikortti työssä käyvälle mikään valtava investointi ole, jos vaikkapa Vantaalta tulee kekustaan töihin. Tonnilla irtoaa helposti vuoden kortti taskuun ja näitä menoja saa toki sitten verotuksessa vähentää.
Keskimäärin työttömän, tai edes matalapalkka-alalla työskentelevän ei ole mitään järkeä elää väkisin ydinkeskustan alueella. Koskee kaikkia isompia kaupunkeja.

Monilta tuntuu muutenkin unohtuvan, että autolla (tai julkisillakin) kulkevat saavat aika merkittäviä summia verotuksen kautta takaisin.
HSL:n reilun tonnin vuosikortista omavastuun jälkeen jää käytännössä maksettavaa 750 euroa, jos mitään muita verovähennyksiä ei löydy. Siis 62 euroa kuukaudessa. Jos tuollainen summa kaataa töissä käyvän talouden, niin katse kannattaa suunnata peiliin.
Halvempiakin vaihtoehtoja toki varmasti pääkaupunkiseudulta löytyy, mutta ylläoleva noin esimerkin kannalta.

Itse saan esim. Kotka-Kouvola väliä suhatessani reilut 6000 euroa verovähennyksiä/vuosi. Bensaan menee arviolta n. 250e kuukaudessa eli n. 3000e vuodessa. Veroihin ja vakuutuksiin itselläni uppoaa n. 900 euroa vuodessa. Fiksumpaa toki olisi asua Kouvolassa työpaikan vieressä, mutta Kotka on kiva mesta ja vaimokkeellakin on työpaikka täällä, eikä n. 33 minuutin työmatka suuntaansa mielestäni ole kovinkaan kummoinen, lämpimässä autossa istuen ja äänikirjoja kuunnellen :D

Toki mitä olen ihmisten kanssa jutellut, niin harmittavan moni jättää ilmoittamatta isojakin vähennyksiä verottajalle, kun ei välttämättä osaa, tai pahimmassa tapauksessa edes tiedä tämmöisistä vaihtoehdoista.
Itse toki pyrin ilmoittamaan kaiken mahdollisen, mikä edes voisi mennä verottajan silmissä läpi.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja finishbetter » 12.09.2020 23.06

Itse toki pyrin ilmoittamaan kaiken mahdollisen, mikä edes voisi mennä verottajan silmissä läpi.

Prkl:n Lokki! :lol:

Mitä enemmän, rahaa painetaan sitä edullisemmaksi se tulee, eli raha halpenee ja hinnat nousevat, ainut huono puoli tässä on se että palkka ei nouse samaan tahtiin ku mitä valuutta heikkenee. = ostovoima katoaa.
Foorumin virallinen sekopää
finishbetter
Foorumin sekopää
 
Viestit: 2200
Liittynyt: 20.08.2016 18.08

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja RobinHood » 13.09.2020 08.19

rulezman kirjoitti:Jos ei ole varaa autoon, älä omista autoa.


Rulezman ei nyt ihan ymmärrä. Täällä korvessa auto on lähes välttämätön riippumaton tuloista. Ensinnäkin täällä menee julkisia todella vähän ja jos menee niin ne menee suunnilleen 2x päivä tähän tahtiin. Julkiset on ihan out.

Otetaan esimerkki vaikka siitä, että olet ammatiltasi putkimies. Täällä pikkukaupengeissa kehä III:n ulkopuolella ne sinun asiakkaasi ei välttämättä löydy siitä samasta pikkukylästä, missä itse asut. Ne saattaa löytyä niistä muista pikkukylistä. Sinun pitää mennä sinne vaikka tasan kello 10. Leikitään, että se sinun asiakkaasi on vaikka sellaisessa paikassa kuin Läyliäinen ja itse asut Kotkassa. Sinne Läyliäisiin ei mene mitään julkisia välineitä, mutta sinun pitää olla siellä tasan kello 10. Miten sinä sinne menet?

Jos Rulezman on yhtään maantietoa lukenut niin hän varmaan ymmärtäisi, että Suomi on maantieteellisesti iso maa, jossa on vähän asukkaita eli täällä välimatkat on pitkiä. Kun kerta tilanne on tämä, luulisi että maalaislogiikalla esivalta olisi panostanut autoiluun ja tieverkoiston kehittämiseen, mutta ei.

Kaikki toiminta on pk-seutukeskeistä. Täällä esivalta sotkee asioita. Jos esimerkiksi liikakansoitus on maailmassa ongelma, ei se täällä Suomessa ole ongelma. Suomi on harvaan asuttu maa, jossa oli viime vuonna maailman alhaisin syntyvyys. Jos saasteet ovat maailmalla ongelma, ei se täällä Suomessa ole ongelma. Suomessa on maailman puhtaimpia ilmastoja. Miksi sitten kuitenkin Suomi käyttää varallisuudestaan suuimman osan ns. ilmastonmuutoksen torjuntaan. Eihän tässä esivallan toiminnassa ole mitään järkeä.

Esivallalle pitäisi teroittaa muutamia asioita. Kansanedustajan tehtävä on aina ja kaikkialla edistää vain ja ainoastaan Suomen asiaa. Ei muiden asiaa. Siitä se sana K-A-N-S-A-N-edustaja tulee. Kansanedustaja ei pysty vaikuttamaan mihinkään ilmastonmuutokseen. Täällä Suomessa pitäisi keskittyä suomalaisiin ongelmiin, kuten siihen, että täällä välimatkat on pitkiä ja liikkumiseen menee enemmän varoja kuin keksimäärin muualla tai siihen että, täällä asuminen on kallista - kalliimpaa kuin keskimäärin muualla Euroopassa johtuen jo siitä, että Suomen ilmasto on kylmempää, jolloin lämmityskuluihin menee jo enemmän varoja. Sama tyhmyys mikä näkyy Suomen urheilun toiminnassa, näkyy myös esivallan toiminnassa.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 13.09.2020 13.54

Jos käyt töissä, sinulla on aika suurella todennäköisyydellä varaa autoon. Jos ei ole, on taas se peiliinkatsomisen paikka. Varsinkin jos käytät töissä autoa, niin sehän on käytännössä täysin ilmaista :o Tadaa.

Jopa Metsäkylän peräböndeltä meni lapsuudessani bussi pari kertaa päivässä Kotkaan, Kouvolaan ja Haminaan.

Vielä lisää paskoja argumentteja suomalaisten varattomuuteen ja asumiseen liittyen?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 13.09.2020 15.05

Jos nyt vielä kuitenkin päivän ratoksi keskustellaan pääkaupunkiseudulla asuvan matalatuloisen "rahaongelmista".

Vähintään 1500 euron nettotuloihin/kk yltää mielestäni jokainen pääkaupunkiseudulla asuva ja kokoaikaisesti töitä tekevä ihminen. Esimerkiksi siivojan töitä tekevän bruttopalkka on keskiarvoltaan 1859 euroa pääkaupunkiseudulla. Vähennyksistä riippuen nettona tuollainen summa tekee n. 1600-1700 euroa.

Vantaan, Keravan, Sipoon ja Espoon vuokramarkkinoita kun katselee, niin kerrostalokaksion saa helposti 600-700 eurolla. Yksiöitä löytyy sitten jopa 500 eurolla. Helsingin alueeltakin löytyy toki ties minkälaista koirankoppia jopa halvemmalla. Kaksioita Helsingin alueeltakin näyttäisi löytyvän aika reilusti alle 700 euron kuukausivuokralla.
Vesi, sähkö ja kotivakuutus vielä tähän päälle, niin mukavan kokokoisessa kaksiossa asuminen Helsingin ympäryskunnissa voi maksaa n. 750 euroa kuukaudessa. Ja halvemmallakin toki selviää.

Kuten aiemmassa viestissäni laskin, HSL:n vuosikortista työmatkoja varten maksettavaa tulee (maksimissaan) 62,5 euroa/kk. Halvemipiakin vaihtoehtoja tosiaan varmasti löytyy. Ja jos työnantajalla on yhtään pelisilmää, niin tarjolla on mm. 300 euroon asti yltävä veroton matkaetu työntekijälle.

Muita pakollisia menoja tänäpäivänä lienee puhelinliittymä ja netti siihen päälle. Onneksi nämä kaksi ovat nykyään samassa paketissa ja 30 euroa/kk pitäisi riittää hyvin 100 megaseen nettiin ja käytännössä rajattomaan puhelinaikaan.

Ruokaan yksin asuva saa toki kulutettua ihan niin paljon kuin haluaa. Alle 100 eurolla on toki mahdollista selvitä ja syödä ihan monipuolisesti, mutta 300 euroa/kk lienee aika realistinen arvio yksin asuvalle.

Muita pakollisia kuukausittaisia menoja ei sitten yksin asuvalla juuri olekaan. Rahaa mennyt siis yhteensä:

Asuminen 750e
Matkakortti 62,5e (Huom. verohelpotusten jälkeen)
Puhelinliittymä & netti 30e
Ruoka 300e

Yhteensä siis: 1142,5 euroa/kk

Aika mukavasti jää siis löysääkin vielä, niin on varaa ostella vaatteita, elektroniikkaa sun muuta tilpehööriä kuukausittain.


Tilanne on toki aivan erilainen, jos lapsia löytyy ja olet vaikkapa yksinhuoltaja. Laste ei kuitenkaan yksin tehdä, joten elatusavuista ja lapsilisistä on iso apu. Elatusavun minimi kelan maksamana taisi olla muistaakseni n. 200 euroa ja lapsilisä n. 100 euroa.
Muitakin helpotuksia ja avustuksia pienituloiselle yksinhuoltajallekin onneksi on. Jääkiekkoa tai ratsatusta ei välttämättä pääse pienituloisen lapsi harrastamaan ilman tarkkaa suunnittelua ja laskemista, mutta onneksi halvempiakin harrastuksia löytyy.

Matalapalkka-alalla työskentelevää ei tosin välttämättä juuri motivoi työskennellä, koska: "Kela selvittää, että yksinhuoltaja voi saada toimeentulotukea 536,68 euroa. Lisäksi alaikäisen lapsen menoihin saa toimeentulotukea 341,52 euroa.
Käytännössä siis on mahdollista saada elatusmaksut ja lapsilisät mukaan lukien n. 1200e/kk käymättä töissä ollenkaan.
Eipä tuo juuri motivoi käymään juurikin vaikka siellä siivoamassa 37,5 tuntia viikossa ja tienata siitä muutama satanen enemmän.

Pysyn edelleen mielipiteessäni, että jos Suomessa asuva ja töissä käyvä ihminen ei selviä taloudellisesti, niin on peiliinkatsomisen paikka.
Toki, nuoruuden hölmöilyt ovat voineet tuoda ihmiselle vaikka minkälaisia ulosottovelkoja ja tällöin tilanne on huomattavasti ikävämpi, kun vaikkapa 1500 euron palkasta lähtee n. 500 euroa ulosottomiehen mukana.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja RobinHood » 14.09.2020 17.10

rulezman kirjoitti:Vähintään 1500 euron nettotuloihin/kk yltää mielestäni jokainen pääkaupunkiseudulla asuva ja kokoaikaisesti töitä tekevä ihminen. Esimerkiksi siivojan töitä tekevän bruttopalkka on keskiarvoltaan 1859 euroa pääkaupunkiseudulla. Vähennyksistä riippuen nettona tuollainen summa tekee n. 1600-1700 euroa.


Noihin tilastoihin vähintään 1500€/kk tienaaviin pitää suhtautua pienellä kriittisyydellä. Toki varmaan vähintään tuon verran tienaa, jos on ollut 40h/vk töissä ja ne on laskettu sen suhteellisen indexin mukaan, mutta kysymys kuuluu onko mahdollista tehdä kokopäivätöitä? Joillakin aloilla ei ole, jolloin kuukausitulot jäävät pienemmäksi.

Laskin ihan huvikseen kehä III:n ulkopuolella olevien autoilevien kustannuksia. Täällä böndellä ei tienaa yhtä hyvin kuin pk-seudulla, mutta elinkustannukset erityisesti asumisen kustannukset ovat matalammat. Tuollaisen vastaavanlaisen siivojan palkka täällä böndellä on luokkaa 1200€/kk nettotuloina...ja vastaavanlaisen asunnon vuokra on tyyliä 500€/kk...Mutta ero tulee matkustuskustannuksista niin kuin aikaisemmin sanoin. Täällä pitää omata auto. Tässä on autoilun kustannuksia.

Hankit ajokortin ja ostat uuden auton hinta 35 000e + ajokortti n. 1000€. yhteensä 36 000€. Otat autolainan ja maksat keskimääräisellä takaisinmaksuajalla 10-vuotta. Kustannuksia n. 300€/kk.

Ajat autolla keskimäärin 1600km/kk polttoainekustannuksia tällä tahdilla n. 135€/kk.

Muihin autoilun kustannuksiin, kuten huoltoon, vakuutuksiin yms. menee keskimäärin kk 160€/kk

Yhteensä autoiluun menee tällä tavalla kuluja 613€/kk. Toki halvemalla pääsee, mutta tämä on tämmöinen keskimääräinen laskelma.https://www.vertaaensin.fi/blog/autoilu ... akuutukset

Ruokakuluja menee tyyliin 200€/kk

Puhelinliittymä & netti 40€

Asuminen: 500€/kk
Kulkeminen: 613€/kk
Puhelinliittymä: & netti 40€/kk
Ruoka: 200€/kk

Yhteensä: 1353€/kk

Jokainen voi miettiä, jos nettona saa 1200€ niin millä maksaa nuo 1353€ kulut.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 14.09.2020 20.03

Et oo vissiin verovähennyksistä kuullut? Vain hölmöt jättävät työmatkat ilmoittamatta verottajalle. Itselleni tosiaan verottaja maksaa vähennyksiä vuosittain n 6200 euroa työmatkoista. Bensoihin ei kulu läheskään noin paljoa vuodessa.

Huutista vielä erikseen jollekin 35 000 tuhannen autolle, jos se vastaa omaa kahden vuoden palkkaa. Kannattaisko, ööh, vaikka miettiä jotain halvempaa kiesiä?
Kuten sanoin, köyhyys johtuu käytännössä aina Suomessa omista hölmöistä elämänvalinnoistaan.

Siivoojan peruspalkka on ainakin täällä Kotkassa n. 11 euroa. Helposti kokoaikatyötä tekevä saa Suomessa missä päin tahansa 1500 euroa kasaan nettona, alasta riippumatta.
Oma, eläkeikää lähestyvänä äitinikin tienaa muistaakseni jotain 1300-1400 euron välissä olevia summia/kk, noin 30 tunnin viikkotuntimäärällä.

Jos vakuutuksiin ja huoltoihin menee melkein pari tonnia vuodessa, niin saa täydellistä moottoriremppaa tehdä melkein vuosittain.

Osa-aikaisille työntekijöille sitten toki valtio (tai ammattiliitto) hyppää rahalliseksi avustaksi vaikkapa asumiatuen kanssa.

Toivon todella, että taas paskaa trollailua, etkä todella ole noin tyhmä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 14.09.2020 21.38

Otetaan nyt päivän päätteeksi vielä vaikka pieni ajatusleikki:

Henkilö X työskentelee siivoajana (siistijä taitaa tosin olla nykyisin korreksi termi) Kouvolassa, mutta asuu Kotkassa (joo, matkojen puolesta helppo esimerkki omasta elämästä, huom. en ole töissä siistijänä!). X asuu yksin vuokralla ja omistaa auton, jolla kulkee työmatkansa.

-Henkilö X tekee töitä siistijänä 37,5 tuntia viikossa tuntipalkan ollessa 10,50 euroa (itse kun vuosia sitten aikoinani tein siivoojan hommia kesäisin, peruspalkka oli jonkin verran yli 10 euroa muistaakseni).
Bruttopalkka tällöin on 1575 euroa kuukaudessa eli 18900 euroa vuodessa (tosiasiassa kuitenkin veikkapa lomarahat sun muut nostaisivat kyseistä summaa useilla satasilla).

-Henkilö X asuu yksin ja vuokra-asunnossa.
Kotkassa halvimmillaan voi asua yksiössä Sunilan kerrostalolähiössä(huom. Alvar Aallon suunnittelemia asuintaloja!) jopa 250 euron vuokralla + vedet ja sähköt, mutta vaikkapa Hovinsaaren alueelta (sijaitsee n. kilometrin päässä Kotkan keskustasta) löytyy asuntoja selvästi alle 400 euron hintaan. Otetaan nyt tähän skenaarioon vaikka tuosta 52 neliöinen kaksio 430 euron hintaan juurikin Sunilasta (jostaa menee autolla n. 6 minuuttia Kotkan keskustaan. 430e + vesi 22e + sähkö n. 25e + kotivakuutus n. 8e = 485e
https://asunnot.oikotie.fi/vuokrattavat ... a/15255058

-Henkilö X tykkää autoista ja haluaa välttämättä ostaa n. 10 000 euroa maksavan menopelin, vaikka ei tämä ei suhteutettuna omaan tulotasoon kovin fiksua olisikaan.
Otetaan esimerkkiauto vaikkapa Kamuxilta upea Skoda Octavia: https://www.kamux.fi/vaihtoautot/skoda/octavia/emh-953
0 euron käsirahalla kuukausimaksua kyseisestä autosta tulisi 72kk maksuajalla 121 euroa.

-Leikitään nyt, että autoilin kustannuksiin käytetään RobinHoodin ylläolevan linkin esimerkkiä, eli kuukaudessa autoilin kuluihin menisi 313 euroa. (Todellisuudessahan hinnasta saa ottaa ainakin puolet pois, jos ei kävisi todella huono tuuri auton kunnon ja kestävyyden suhteen)

-Puhelinliittymäksi otetaan vaikkapa Moi:n kallein paketti, mikä maksaa 23 euroa kuukaudessa + maksimissaan 4 euroa, puhuit tai lähettelit viestejä kuinka paljon tahansa. Liittymää sisältää siis myös 300 megan netin, mikä riittää vallan mainiosta. Yläkanttiin arvioita puhelin+netti kustantaa siis 27e kk (Moi:lla tosin taitaa olla jokin avausmaksu, niin pyöristetään tasan 30 euroon!)
https://www.moi.fi/

-Ruokaan voidaan ottaa vaikka se 300 euroa, mikä tekee 10 euroa päivässä yksinasuvalle. Helposti pitäisi selvitä tuommoisella summalla ja varaa on syödä vaikka ulkona pari kertaa kuukaudessa!

Tähän mennessä rahaa mennyt siis todella hövelin arvion mukaan 1249 euroa.

Kuten esimerkin alussa laskettiin, henkilön X kuukauden bruttoansiot olivat siis 1575 euroa.
Raha.fi:n (https://raha.fi/oma-talous/mita-palkast ... ukaudessa/) taulukon mukaan 1500 euron bruttopalkasta jää verojen jälkeen käteen 1347 euroa, eli tässä tapauksessa ehkä n. 1380e

Eli siis kuukauden nettotulot ovat 1380e ja pakolliset menot 1249e (huom. tosiaan todella korkea arvio), muihin hankintoihin, kuten vaatteisiin, elektroniikkaan yms. jää 131 euroa kuukaudessa, toisinsanoen 1572 euroa vuodessa

Mutta otetaanpa peliin sitten vielä ne matkavähennykset, koska X ei ole idiootti, mitä kertyvät, kun autolla ajelee töihin viitenä päivänä viikossa ympäri vuoden Kotkasta Kouvolaan. Syötin ylläolevat tiedot Omaveroon, eli bruttopalkka 18900 ja kilometrejä tulee n. 50km suuntaansa työpäivinä.
Verottaja ehdottaa henkilölle X 1,5 veroprosenttia, koska vähennyksiä tulee tosiaan n. 6000 euroa (750 euron omavastuuosuuden jälkeen)
Itse verojen lisäksi palkasta toki vähennetään myös työeläkämaksut ja työvakuutusmaksut, mitkä ovat verottjan mukaan 8,4% vuodessa. Eli siis yhteensä kaikkia vähennyksiä bruttopalkkaan X:llä tulee 9,9%

18900 bruttopalkasta X maksaa siis veroja 1701 euroa.
Eli vuoden nettoansiot ovat siis 17199 euroa
Eli siis 1433,25 euroa kuukaudessa

Tosiasiassa X:lle jää siis kuukaudessa pakollisten menojen jälkeen 1433,25e-1249e = 184e eli 2208 euroa vuodessa löysää rahaa

Oman laskupääni mukaan vielä veronpalautuksia kertyisi vuosittain mukava määrä, koska veroprosenttia ei valitettavasti miinusmerkkiseksi saa Suomessa.

Halvemman auton ostamalla, ruuasta satasen poisottamalla ja halvempaan asuntoon muuttamalla X voisi potentiaalisesti saada säästöön jopa useita satoja euroja kuukaudessa. Tämä siis vaikka X nauttii käytännössä minimipalkkaa.

Odotan mielenkiinnolla vasta-argumenttejanne. Vastaa pliis jotain, don't leave me hanging bro :-|
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja RobinHood » 15.09.2020 18.08

rulezman kirjoitti:
Odotan mielenkiinnolla vasta-argumenttejanne. Vastaa pliis jotain, don't leave me hanging bro :-|


Toki näissä laskelmistasi ei oteta huomioon sitä, että tuollainen henkilö saisi aivan taatusti esimerkiksi asumistukea.

En jaksa noita teoreettisia vertailuja. Ne kuulostaa paperilla aina paljon positiivisemmalta mitä todellisuus on. Vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Annimari Kortteen taso näyttää aina paperilla paljon kovemmalta, mitä todellisuus on.

Pointtini nyt vaan oli se, että tiedän yhden tyypin, joka on pomo asemassa ja liikkuu autolla paljon ja on ollut leipäjonossa. Pointti minulla on nimenomaan on se, että autoilun verotusta pitäisi alentaa. Itse asiassa kaikki autoiluun liittyvä verotus pitäisi poistaa kokonaan. Oliko se nimenomaan niin, että 60%:a tuosta polttoaineen hinnasta muodostuu veroista? :o
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.09.2020 22.03

Toki näissä laskelmistasi ei oteta huomioon sitä, että tuollainen henkilö saisi aivan taatusti esimerkiksi asumistukea

Lukitaanko vastaus? Tokihan nyt tuommoisen asian tarkastin. 1200 euron bruttotuloilla henkilö X olisi muistaakseni saanut n. 130e asumistukea. Ja toimeentulotukea vieläpä 30 erkkiä päälle.

Pointtini nyt vaan oli se, että tiedän yhden tyypin, joka on pomo asemassa ja liikkuu autolla paljon ja on ollut leipäjonossa.

Ja pointtihan tässä oli se, että tälläisessä pomomiehen tapauksessa tapauksessa syy on vain ja ainoastaan hänessä itsessään, jos rahaa elämiseen ei todellakaan ole. Tai sitten todella tykkää leipäjonoista, mikä sikäli on ihan ymmärretäävää, ilmaista hyvää ruokaa.


En jaksa noita teoreettisia vertailuja. Ne kuulostaa paperilla aina paljon positiivisemmalta mitä todellisuus on.

Eli koska faktat eivät miellytä, niin ne voidaan ignoorata kokonaan? Kuulostaa hienolta ajattelutavalta :ylos:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja joe » 23.09.2020 16.13

rulezman kirjoitti:Et oo vissiin verovähennyksistä kuullut? Vain hölmöt jättävät työmatkat ilmoittamatta verottajalle. Itselleni tosiaan verottaja maksaa vähennyksiä vuosittain n 6200 euroa työmatkoista. Bensoihin ei kulu läheskään noin paljoa vuodessa.

Tässä ei ole verovähennyksiä ymmärretty oikein. Kyseinen n 6200 € vähennys ei tarkoita sitä että henkilö joutuisi maksamaan veroja 6200€ enemmän jos hänellä ei olisi työmatkakuluja kuin silloin jos kyseiset kulut ovat olemassa.

Vähennys tarkoittaa seuraavaa. Jos henkilön vuosipalkka on 16200€, kyseisillä vähennyksillä hänen on maksettava veroa 16200€ - 6200€ = 10000€ osalta. Jos veroprosentti on vaikka 20%, veronpalautus on 0,2 x 6200€ = 1240€. Periaate on tuo joskin virhettä tulee mikäli 16200€:n tuloista maksetaan suuremmalla prosentilla kuin 10000€:n tuloista. En tiedä maksetaanko, kummastakaan summasta ei makseta valtionveroa, ainoastaan kunnallisveroa.

Edelleen on niin että kyseisen omalla autolla kuljetuilla työmatkavähennyksillä on maksimisumma. Se on muistaakseni 3000€ (siis summa joka päälläolevassa laskelmassa oli 1240€). Veronpalautuksena saatu korvaus korvaa osan työmatkojen kuluista, ei kaikkea. Hyvin pyöreästi sanoen auton polttoainekulut ovat noin 10€/100km.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja joe » 23.09.2020 16.51

rulezman kirjoitti:-Henkilö X tykkää autoista ja haluaa välttämättä ostaa n. 10 000 euroa maksavan menopelin, vaikka ei tämä ei suhteutettuna omaan tulotasoon kovin fiksua olisikaan.
Otetaan esimerkkiauto vaikkapa Kamuxilta upea Skoda Octavia: https://www.kamux.fi/vaihtoautot/skoda/octavia/emh-953
0 euron käsirahalla kuukausimaksua kyseisestä autosta tulisi 72kk maksuajalla 121 euroa.

Tämäkään ei pidä paikkaansa. 10 000 € / 72 = 138,89 € ja ei ole olemassa rahoituslaitosta joka tarjoaisi kyseistä lainaa 0 € käsirahalla 121 €/kk.

Lainan saa kaikkein halvimmalla pankista mutta sieltäkään ei kyseistä lainaa saa esim 140 € / kk 72 kuukauden ajan etenkin kun otetaan huomioon "lainannostomaksut" ja muut vastaavat joita aina kuuluu kuvioihin, tosin pankeilla vähemmän kuin noilla rahoituslaitoksilla. Mutta jos lainaa ei saa pankista niin sitten voi käyttää erilaisia rahoituslaitoksia. Lisäksi kymppitonnin autoon on aika kyseenalaista ottaa kuuden vuoden maksuaikaa, auton arvo tuppaa tippumaan nopeammin kuin laina lyhenee.
joe
Elävä legenda
 
Viestit: 730
Liittynyt: 23.04.2017 13.59

Re: Korona thread

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.09.2020 17.55

Tässä ei ole verovähennyksiä ymmärretty oikein. Kyseinen n 6200 € vähennys ei tarkoita sitä että henkilö joutuisi maksamaan veroja 6200€ enemmän jos hänellä ei olisi työmatkakuluja kuin silloin jos kyseiset kulut ovat olemassa.

Vähennys tarkoittaa seuraavaa. Jos henkilön vuosipalkka on 16200€, kyseisillä vähennyksillä hänen on maksettava veroa 16200€ - 6200€ = 10000€ osalta. Jos veroprosentti on vaikka 20%, veronpalautus on 0,2 x 6200€ = 1240€. Periaate on tuo joskin virhettä tulee mikäli 16200€:n tuloista maksetaan suuremmalla prosentilla kuin 10000€:n tuloista. En tiedä maksetaanko, kummastakaan summasta ei makseta valtionveroa, ainoastaan kunnallisveroa.


Käsi pystyyn virheen merkiksi, noinhan se menee, kun asian nyt itsekin tarkistin.
Ei kuitenkaan muuta X:n verotusta, koska verolaskuriin annettujen tietojen perusteella veroprosentti pysyy 1,5%:ssa, minkä aiemmin X:lle laskin.

Edelleen on niin että kyseisen omalla autolla kuljetuilla työmatkavähennyksillä on maksimisumma. Se on muistaakseni 3000€ (siis summa joka päälläolevassa laskelmassa oli 1240€). Veronpalautuksena saatu korvaus korvaa osan työmatkojen kuluista, ei kaikkea. Hyvin pyöreästi sanoen auton polttoainekulut ovat noin 10€/100km.

7000e (7750, kun otetaan huomioon 750e omavastuu) oli maksimisumma, mitä matkavähennyksiä vuodessa voi kertyä. Vai tarkoitetaanko tässä nyt jotain toista summaa?

Tämäkään ei pidä paikkaansa. 10 000 € / 72 = 138,89 € ja ei ole olemassa rahoituslaitosta joka tarjoaisi kyseistä lainaa 0 € käsirahalla 121 €/kk.

Lainan saa kaikkein halvimmalla pankista mutta sieltäkään ei kyseistä lainaa saa esim 140 € / kk 72 kuukauden ajan etenkin kun otetaan huomioon "lainannostomaksut" ja muut vastaavat joita aina kuuluu kuvioihin, tosin pankeilla vähemmän kuin noilla rahoituslaitoksilla. Mutta jos lainaa ei saa pankista niin sitten voi käyttää erilaisia rahoituslaitoksia. Lisäksi kymppitonnin autoon on aika kyseenalaista ottaa kuuden vuoden maksuaikaa, auton arvo tuppaa tippumaan nopeammin kuin laina lyhenee.


Aika varmasti kyseinen laskuri antoi halvimmaksi vaihtoehdoksi tuon 121e/kk, kun pari viikkoa sitten sivua selailin. Epärealistinenhan tuollainen laina olisi, mutta niin toisaalta olisi kymppitonnin autokin (saatikka RobinHoodin esittämä 35k:n auto) minimipalkalla työskentelevälle siivoajalle. Tosiasissa jo alle 5 tonnilla saa hyvinkin toimivia ja useita vuosia toimivia (ilman huonoa tuuria) menopelejä ilman isompia remontteja.

Itse maksoin omasta 06 vuoden Octaviasta muutama vuosi sitten 2000 egeä, arviolta ehkä 700e mennyt tässä reilussa parissa vuodessa pikkuremppoihin (jarrusatulaa, käsijarrun vaijeria, bensapumppua yms. pientä. Joo, auttaa toki kun osan tekee itse) ja n. 500 renkaisiin. Näillä kilometreillä (n. 80k tullut ajettua) auto on jo aika hyvin maksanut itsensä takaisin. Loppuun asti olisi tarkoitus ajella, juuri tuli taas haettua vuosi leimaa lisää.

Mutta eipä siitä sen enempää, kun RobinHoodkaan ei ilmeisesti ole haluava "väittelemään" pienituloisten, tai oikeastaan pomomiesten leipäjonotarpeista enempää.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron