Maastohiihtokausi 2019-2020

Keskustelua maastohiihdosta

Valvoja: Tuomaristo

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 24.11.2019 15.58

Iivohan itsekin sanoi, että eilen oli todella huono päivä, silti voitti varsin selvästi. Latu oli myös täyttä mössöä ja miesten kisassa ohittaminen oli aikalailla vaikeaa. Hakolaa kannattaa mielummin verrata Hyväriseen, jonka kanssa oli eilen aika tasoissa. Viime keväänä SM-kisoissahan Rise hävisi vapaan 15 kisassa Iivolle vain puoli minsaa ja voitti Pertun minuutilla. Eivät nämä kotimaiset kisat missään nimessä kerro koko totuutta. Rukalla sitten nähdään. Tosiasia lienee kuitenkin se, että tiukoilla on Risen selviäminen vapaan distansseilla pisteille MC:ssä.

Matintalolta hyvä sprintti. Tiia Olkkonen todellakin nostettava esiin, voi olla jo Rukalla pisteillä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja WebSlave » 25.11.2019 13.34

Petter Northug pistää jälleen numerolapun rintaansa tammikuun Marcialongassa, mutta ei halua kutsua sitä comebackiksi.

Kestävyysurheilu.fi
Avatar
WebSlave
Elävä legenda
 
Viestit: 1401
Liittynyt: 20.11.2017 21.06

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 25.11.2019 17.12

Petter Northugia on ikävä. Samanlaista karismaattista urheilijaa ei ole ollut näköpiirissä. Kläböstä on puhuttu uutena Northugina, mutta ei hänessä ole samaa karismaa. Syy on se, että hän on profiloitunut pelkäksi sprintteriksi, eikä ole vielä pystynyt voittamaan tosimiesten kisoja. Hiihtäjä on hiihtäjä, vasta kun hiihtäjä on voittanut tosimiesten kisan eli 50km:ä, eikä mitään näitä lasten kisoja.

Ehkä ikimuistoisin kisa ja ikimuistoisimmat kisat ylipäätänsä olivat Vancouverin olympialaiset vuonna 2010 ja miesten 50km. https://www.youtube.com/watch?v=eTqM4ZYzwls

Tykkään tuosta kisasta todella paljon. Kisa Muistetaan ennen kaikkea siitä, että Saksan suuruuden ajan hiihtäjä Axel Teichman persoonallisella hiihtotyylillään ei näkynyt koko kisassa missään, mutta kuin puskista - tyhjästä - kisan lopussa nousi pitkällä vedolla kärkeen ja lopussa meni ohi maaliviivalla ainoastaan niin...muuan Petter Northug.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 25.11.2019 17.49

Kläbö on urallaan voittanut jo 5 distanssimatkaa maailmancupissa ja näiden lisäksi ollut vielä pari kertaa podiumilla. Muutama näistä ollut myös väliaikalähtöjä. En nyt Kläböä puhtaaksi sprintteriksi lähtisi tituleeraamaan.
Yhteislähdöissä menestyä ei tämän enempää Kläbölle ole tullut, koska viime vuosina kyttäilykisoja ei juuri ole nähty, kiitos mm. Iivon ja venäläisten.
Petterin aikoina melkeinpä kaikki massalähdöt mentiin lönköttelyvauhtia ja loppukirissä Northug pesi koko porukan. En epäile yhtään, ettrikö Kläbö olisi näissä kisoissa Norttia lyönyt, tai vähintäänkin haastanut ihan tosissaan.

Kläbö on kisannut maailmancupissa vasta kolme täyttä kautta. Northug voitti kolmen ensimmäisen maailmancupkautensa aikana kolme kilpailu. Kläböllä voittoja nyt 27.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 26.11.2019 09.36

Lisätään nyt vielä, että Kläbö on panostanut täksi kaudeksi ihan tosissaan normaalimatkoille.
https://www.is.fi/maastohiihto/art-2000006320662.html
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja AH-fani » 28.11.2019 19.05

https://www.expressen.se/sport/langdski ... ar-norge-/

Mikä ihmeen hullutus tämä on? Vain neljä voitelijaa sallittu ja sitten pelataan ostamalla pienten maiden urheilijoita ja sitä kautta saadaan lisää uudet 4 voitelijaa ja koko urpo sääntö vesittyy. Mutta nyt, kun Ruotsin tallisopimuksen irlantilaishiihtäjä ei osallistu, saa Ruotsi kisapäivänä käyttää vain neljää huoltajaa. Tällöin esim. Norja saa huiman edun ja urheilijoiden on yksin valittava suksensa
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja Reddawn » 29.11.2019 12.07

En ole lainkaan yllättynyt että Matintalo jäi karsinnassa sijalle 36. Sama toistuu kuin viime vuonna. Rovaniemen ihme ja siitä alamäkeä maailmancupiin.

Italaialaisten nousu on todella hieno asia lajille. Samaten Lampic.
Reddawn
Apulaisvalmentaja
 
Viestit: 41
Liittynyt: 18.08.2015 14.18

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.11.2019 14.16

Mäki sentään ainakin välieriin. Harmi, että välineurheilu on välillä tällaista, huonoja päiviä sattuu.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja Reddawn » 29.11.2019 14.30

rulezman kirjoitti:Mäki sentään ainakin välieriin. Harmi, että välineurheilu on välillä tällaista, huonoja päiviä sattuu.

Olen ollut pelkästään kuvan varassa. Onko siellä ollut laajemmin suksiongelmia?
Reddawn
Apulaisvalmentaja
 
Viestit: 41
Liittynyt: 18.08.2015 14.18

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.11.2019 14.33

Iivo ainakin paiskoi suksia ihan huolella. Ei nyt kukaan varsinaisesti haastattelussa suksista puhunut, mutta kyllähän se paistoi läpi.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja AH-fani » 29.11.2019 21.16

HEti kostautui se, että FIS otti pois Ruotsilta huoltomiehet. Tätä menoa menee kiinnostus hiihdon seuraamiseen. Eihän voi lähteä tasaamaan pienten ja suurten maiden eroja tällä tavalla. Sirkusta.

Sundling olisi pistänyt kai kampoihin aika lailla, jos ei olisi ollut hässlinkiä. Tosin hänelle ilmeisesti sattuu ja tapahtuu aika paljon, joten jotain jäätävyyttä ja taktiikkakykyä uupuu ainakin vielä
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.11.2019 22.27

Hyvä paikka Kristalle huomiselle, kun lähtee Karlssonin ja Johaugin perässä. Johaugin peesissä sitten podiumille. Tai parempi toki olisi, jos pääsisi ennen turskaa maaliin.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja AH-fani » 30.11.2019 07.09

Ironiaa? Pitäisi kai olla puoli minuuttia aiempi lähtö, niin saisi peesiä. Jos jaksaisi mennä edes siinä kyydissä. Ainiin, väliaikoja kylläsaa
Avatar
AH-fani
Elävä legenda
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 11.03.2009 15.04

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.11.2019 09.25

Sorry, Krista lähtee tosiaan Karlssonin ja Johaugin välissä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.11.2019 11.09

Kepa ja Krista hyvässä iskussa, Johaugin ylivoimaa vähemmän yllättäen.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.11.2019 11.31

Razymovan nousu maailman eliittiin tekisi kyllä todella hyvää näivettyvälle naishiihdolle. Vielä, kun Puolasta saataisi uusi Kowalzcuk.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja Vapaa Pertsa » 30.11.2019 11.56

Missä on Eveliina Piippo?
Vapaa Pertsa
Juniori
 
Viestit: 25
Liittynyt: 03.01.2016 13.05

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.11.2019 12.19

Telakalla. Katsellaan tammikuussa uudestaan.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja RobinHood » 30.11.2019 12.20

Vapaa Pertsa kirjoitti:Missä on Eveliina Piippo?


Eveliina Piippo on harjoittelemassa Denverissä yhdessä Riitta-Liisa Roposen kanssa. Piipolla ei ole harjoittelukausi mennyt ihan putkeen ja on mennyt viime vuonna hyvin juttuun tulleen Roposen kanssa harjoittelemaan. Piippo on niin huono perinteisen sprintissä, että ei halua tänne ruka triplaan osallistua.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Maastohiihtokausi 2019-2020

ViestiKirjoittaja rulezman » 30.11.2019 13.18

Taitaa Iivari klaarata näytöstyyliin. Pertulla ja Larillakin näyttää varsin hyvältä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

EdellinenSeuraava

Paluu Maastohiihto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa