Kirjoittaja Verbal » 16.03.2008 14.16
Kisaviikonloppu talli tallilta:
Ferrari
Floppi. Aika-ajoissa elektroniikkaongelmat pilasivat Räikkösen suorituksen, eikä talvitesteissä loistaneen F2008-auton vauhti muutenkaan vakuuttanut. Kilpailussakaan vauhti ei yltänyt ainakaan McLarenin tasolle. Felipe Massa pilasi kilpailunsa kolaroimalla minkä ehti, ja Räikkönenkin sortui kahdesti omiin ajovirheisiin. Lopulta viikonlopun toinen tekninen ongelma päätti kisan ennen aikojaan, mutta yhden tuuripisteen talli kuitenkin sai keskeytyksistä huolimatta.
Tilastoja:
- Räikkönen oli Australiassa kahdeksas myös vuonna 2005. Tuolla kaudella Kimi sijoittui MM-sarjassa toiseksi.
- Massa on urallaan ajanut Australiassa vain kahdesti maaliin, ja parhaimmillaankin vasta kuudentena.
Kuljettajat: Räikkönen 1½ - ½ Massa
Massa oli hitaampi, ja onnistui säheltämään ankarammin kuin Räikkönen.
Arvosana tallille: 5+
BMW Sauber
BMW Sauber on tämän viikonlopun perusteella suurin ehdokas MM-sarjan kolmospaikalle, ja tänä viikonloppuna sen nopeus oli jopa Ferrarin tasoa. Aika-ajoissa loisti Robert Kubica, joka ilman pientä nopean kierroksen ajovirhettä olisi yltänyt jopa paalupaikalle. Kilpailussa paremmin menestyi Nick Heidfeld, joka ajoi tasaisen kisan ja maaliin peräti toisena. Kubicalla oli kisassa epäonnea turva-autojen kanssa, ja lopulta Nakajima päätti puolalaisen kisan ajamalla miehen takasiipeen.
Tilastoja:
- Heidfeld on nyt ollut palkintokorokkeella kahdeksan kertaa, muttei kertaakaan keskimmäisellä tasolla.
Kuljettajat: Heidfeld 1 - 1 Kubica
Kubica loisti aika-ajossa, kun taas kilpailussa paremmin menestyi tasaisesti ajanut Heidfeld.
Arvosana tallille: 9+
Renault
Renault'n viikonloppu oli pääosin mollivoittoinen, ja etenkin Nelson Piquet'n viikonloppu oli suorastaan surkea. Alonso ajoi kokeneena kilpailijana autonsa komeasti maaliin neljäntenä, mutta Piquet taisteli läpi viikonlopun lähinnä Super Agurin ja Force Indian kuljettajien kanssa, eli aivan väärässä päässä. Nuoren brasilialaisen matka katkesi lopulta kytkinongelmaan.
Tilastoja:
- Alonson neljän perättäisen Australiassa ajetun palkintopallisijoituksen putki katkesi neljänteen sijaan.
- Nelson Piquet'n uran ensimmäinen osakilpailu päättyi keskeytykseen, aivan kuten hänen isälläänkin vuonna 1978.
Kuljettajat: Alonso 2 - 0 Piquet
Selkävoitto. Vanha mestari on ainakin toistaiseksi valovuosia nuoren tulokkaan edellä.
Arvosana tallille: 6½
Williams
Nico Rosberg piti Australiassa Williamsin lippua korkealla, Nakajiman vielä etsiessä askeliaan. Nakajima meinasi pilata kisansa ajettuaan päin Kubicaa turva-auton poistuttua viimeisen kerran radalta, mutta tällä kertaa japanilainen pääsi varikon kautta jatkamaan kilpailua, ja muiden ongelmien ja epäonnen avittamana nousi kuudenneksi.
Tilastoja:
- Tämä oli Rosbergin ensimmäinen paalupaikkasijoitus. Edellinen paras sijoitus oli viime kauden päätöskilpailun neljäs sija. Kekekin ajoi aikoinaan ensimmäisen kolmossijansa kolmannen kauden ensimmäisessä osakilpailussa.
- Nakajimalle avauspisteet uran toisessa GP-startissa.
Kuljettajat: Rosberg 2 - 0 Nakajima
Nokkimisjärjestyks vielä toistaiseksi päivänselvä. Rosberg kannattelee tallia ja Nakajima ajaa parhaansa mukaan.
Arvosana tallille: 8
Red Bull
Kotiyleisönsä edessä kisanneen Webberin kisaviikonloppu meni pipariksi, mutta miehestä itsestään johtumattomista syistä. Aika-ajossa Red Bullista kärähti etujarrut, ja kilpailussa Webber kolaroi Anthony Davidsonin kanssa heti avauskierroksella eikä pystynyt jatkamaan. Coulthardilla meni hieman paremmin siihen asti kunnes mies kolaroi Felipe Massan kanssa, ja joutui nousemaan pahasti romuttuneesta autostaan.
Tilastoja:
- Coulthard on nykykuljettajista kerännyt eniten pisteitä Melbournesta, kaikkiaan 39.
Kuljettajat: Coulthard 2 - 0 Webber
Webberin näytöt tältä viikonlopulta jäivät todella vähiin, eikä miehen omasta syystä. Coulthardilla oli parempaa onnea, ja hänelle sentään kertyi ajokilometrejä.
Arvosana tallille: 7-
Toyota
Toyota oli lupaavassa vauhdissa, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan. Aika-ajossa molemmat kuljettajat pääsivät kolmanteen jaksoon, mutta Glock putosi kymmenen sijaa alaspäin vaihdetun vaihdelaatikon ja Webberin hidastamisen takia. Kilpailussa Trulli oli lupaavassa vauhdissa, mutta matkan katkaisi autoon tullut elektroninen vika. Glockin kohdalla epäonnistuivat varikkostrategiat, ja lopulta miehen kisa päättyi näyttävään ulosajoon.
Tilastoja:
- Tämä oli Timo Glockin viides GP-osakilpailu, ja ensimmäinen keskeytys.
Kuljettajat: Trulli 2 - 0 Glock
Glock ei ollut huono, mutta kuitenkin koko viikonlopun ajan askeleen tai kaksi kokenutta tallitoveriaan jäljessä.
Arvosana tallille: 7+
Toro Rosso
Toro Rosson kausi alkoi oikeastaan varsin mainiosti. Aika-ajossa Bourdais'lla oli vaikeuksia, mutta mies on itsekin myöntänyt että sen suhteen hänellä on eniten tekemistä. Kilpailussa kokenut ratinkääntäjä paransi juoksuaan ja oli matkalla jopa erinomaiseen neljänteen sijaan, kun Ferrarin moottori sanoi sopimuksensa irti. Bourdais hyötyi kuitenkin keskeytyssumasta, ja saalisti silti kaksi pistettä. Vettel oli aika-ajossa loistava, mutta kisa valitettavasti päättyi avausmutkan törmäilyyn Jenson Buttonin kanssa.
Tilastoja:
- Bourdais'lle avauspisteet heti ensimmäisestä GP:stä.
Kuljettajat: Bourdais 1 - 1 Vettel
Vettel oli aika-ajossa selvästi tallitoveriaan nopeampi, mutta Bourdais'n suoritus kilpailussa oli loistava. Valitettavasti Vettel ei päässyt kisassa avausmutkaa pidemmälle.
Arvosana tallille: 8-
Honda
Hondan vauhti on jälleen parantunut viime kaudesta, ja varaa on kenties vieläkin parempaan. Jenson Buttonin kisa päättyi avausmutkan kolariin, kun taas Rubens Barrichello pääsi ajamaan täydet kilometrit. Kolme MM-pistettä jäivät kuitenkin lopulta saamatta, kun brasilialainen hylättiin tämän poistuttua varikolta päin punaisia valoja turva-auton ollessa radalla. Omituinen virhe kokeneelta Barrichellolta, ja etenkin kun toimintaa pitlanella ohjaa Ross Brawnin kaltainen kaikenkokenut taktiikkavelho. Viime kaudella pisteittä jääneelle Barrichellolle pisteet olisivat varmasti maistuneet.
Tilastoja:
- Tämä oli Rubens Barrichellon pitkän uran ensimmäinen hylkäys.
Kuljettajat: Button 0 - 2 Barrichello
Rubens kyykytti tallitoveriaan hieman yllättäen jo aika-ajossa. Kilpailussa Button ei päässyt näyttöjä antamaan.
Arvosana tallille: 7
Super Aguri
Sarjan hitain auto, ja vain ihmeen kaupalla Sato onnistui aika-ajoissa päihittämään tallikaverinsa lisäksi myös surkeasti ajaneen Nelson Piquet'n. Davidsonin kisa ei kestänyt ensimmäistä kierrosta pidemmälle, kun taas Takuma Sato sentään sinnitteli reilut 30 kierrosta ennen kuin auto hajosi.
Kuljettajat: Sato 2 - 0 Davidson
Sato oli nopeampi ja pääsi kisassa alkua pidemmälle.
Arvosana tallille: 5
Force India
Intialaistallin molemmat kuskit jäivät aika-ajojen ensimmäiseen osioon, ja kilpailussakin se oli ensimmäinen talli joka saattoi aloittaa varusteiden pakkaamisen, sillä kahdeksan kierroksen jälkeen sillä ei enää ollut autoja radalla. Fisichella oli aika-ajossa tallikaveriaan nopeampi, mutta hänen kisansa päättyi ykkösmutkan kolariin. Sutil sinnitteli kahdeksan kierrosta ennen kuin hydrauliikka petti.
Kuljettajat: Sutil ½ - 1½ Fisichella
Fisichella oli nopeampi, eikä Sutilia voi seitsemän kierroksen ratinkääntelystä juurikaan onnitella.
Arvosana tallille: 5½
McLaren
Erinomainen kauden avaus McLarenilta. Aika-ajossa brittitalli jätti Ferrarin tylysti varjoonsa, ja kilpailussa talli oli jo lupaavasti matkalla kaksoisvoittoon, mutta Kovalaiselta valui palkintopallisijoitus huonoon aikaan tulleeseen turva-autoon. Joka tapauksessa McLarenit vaikuttavat nopeilta ja luotettavilta, ja jälleen muiden on paiskittava töitä heidän kiinniottamisekseen.
Tilastoja:
- Lewis Hamiltonille uran seitsemäs paalupaikka ja viides voitto, ja vasta kahdeksastoista GP.
- Heikki Kovalaiselle uran ensimmäinen kilpailun nopein kierros.
Kuljettajat: Hamilton 1½ - ½ Kovalainen
Kovalaiselle puoli pistettä kilpailun nopeimmasta kierrosta. Todellisuudessa Hamilton oli Kovalaisen hyvistä suorituksista huolimatta selvästi nopeampi tänä viikonloppuna.
Arvosana tallille: 9½