TV-ottelut toki ehdottomasti Roma-ManU ensimmäisenä tiistaina, ja Liverpool-Arsenal jälkimmäisenä.
Arsenal - LiverpoolMainitsin arvontoja edeltäneessä viestissäni että brittijoukkueet olisivat Arsenalille myrkkyä. Arsenalilla on edessä todella hankala kuukausi, jolloin se kohtaa Valioliigassa kaikki kärkijoukkueet ja lopulta siis Liverpoolin peräti kolmeen otteeseen. En uskalla veikata kumpi tästä jatkoon menee, ja päivän kunnolla on suuri merkitys tässä parissa. Toivon toki Arsenalia, joka on ehdottomasti yksi Euroopan viihdyttävimmistä joukkueista, mutta Rafael Benitezin taktiset taidot cup-peleissä on jo useasti todettu.
Roma - Manchester UnitedVuoden sisällä tämä kaksikko tulee kohtaamaan toisensa huikeat kuusi kertaa. Tähän asti pelattujen neljän pelin saldo on yksi Roman voitto, yksi tasapeli ja kaksi ManU:n voittoa. Molemmat tuntevat toistensa pelisysteemit ja pelaajat, ja onkin mielenkiintoista nähdä miten tämä vaikuttaa otteluparin asetelmiin. Roma on Olimpicolla aina vaarallinen, ja viime keväästä viisastuneena Spallettin miehistö ei lähde Old Traffordillekaan takki aukki. Toivon toki Roman voittoa, mutta erittäin hankala pari tämäkin veikata.
Schalke - BarcelonaTässä kun katselee parhaillaan pelattavaa Schalke-Duisburg -ottelua (Duisburg johtaa 1-0), niin on vaikea kuvitella gelsenkirchenläisten pärjäävän Blaugranalle, vaikka heiltä puuttuisikin muutama avainpelaaja. Valitettavasti jonglööreille tuli tuuriarpa, ja Schalke lieneekin katalaaneille vain suupala matkalla välieriin.
Fenerbahçe - ChelseaChelsealle olisi sopinut kontrolloivampi joukkue paremmin, mutta toki tasoero on niin valtava että turkkilaisryhmäkin varmasti sopii lontoolaisille. Turkissa Chelsea pelaa varman päälle omassa päässä (0-0 aika todennäköinen), ja kotona tekee tarvittavat 1-2 maalia).
realistic- kirjoitti:Tulis näin aika mielenkiintoset välierät, koska jos näin menee Liverpool ja Chelsea ottaa JÄLLEEN rematchin välierässä. Toivon todellakin että näin käy.
Joo, tuskin maltan odottaa sitä 1-0 -roiskintaa.