Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

Keskustelua ampumahiihdosta

Valvoja: Tuomaristo

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.03.2008 14.44

Ja miesten yhteislähdössä Tomazs Sikora kirkasti eilisen kakkossijan voitoksi, vain yksi sakko ja ylivoimeinen voitto ennen Daniel Grafia, toinen oli sitten Tshekin Michael Slesingr.
Ole Einar oli "vasta" kuudes ja Emil Hegle Svendsen 28, hän ampui tokalta paikalta neljä sakkoa, ja sitten vain hiihteli hiljalleen maaliin.

Naisten kisassa Kathrin Hitzer voitti jälleen, hän hiihti hyvin, kuten aina ja ampui vain kaksi sakkoa. Magdalena Neuner oli toinen, ampui pystypaikoilta yllättävän hyvin, vain kolme sakkoa, yhteensä viisi. Kolmas oli sitten kotiyleisön riemuksi Svetlana Sleptsova.
Kaisa pilasi kisansa jo ekalla paikalla, josta tuli kolme sakkoa, ja siitä eteenpäin yksi sakkoa joka paikalta, eli yhteensä kuusi, sijoitus 21.
Hiihtokaan ei Kaisalla oikein kulkenut, vasta 19 nopein ja hävisi Neunerille kaksi minuuttia.

Ensi viikolla kilpaillaan sitten maailmacupin finaalit Holmenkollenilla.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.03.2008 07.46

Ja Ole Einarhan varmisti myös eilen sitten kokonaiscupin voiton. Se on viides Björndalenille.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 12.03.2008 21.18

Iik, huomenna loppu alkaa.
katotaan, jos aamulla jonkinlaisia ennakkoasetelmia ehtisin tekemään, nyt kun ei ole aikaa...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 13.03.2008 08.07

Ja tänään siis alkaa, Holmenkollenilla kilpaillaan maailmancupin viimeiset sprintit...
Miesten kisa kakkoselta kello 12.25 ja naisten 15.15.

Suomi on sentään ottanut finaaliin vähän suuremman joukkueen mukaan, miehistä mukana ovat Timo Antila, Jarkko Kauppinen ja Mika Kaljunen, naisista Kaisa Mäkäräinen ja Mari Laukkanen, ihan hyvin oltaisiin vielä Porelakin ottaa mukaan, ainakin sen takia, että oltaisiin saatu lisää pisteitä maiden väliseen cuppiin, Tshekki on vain parinkymmenen pisteen päässä.

Ja Ole Einarhan on varmistanut jo maailmancupin voiton, mutta varmasti hän haluaa kotiyleisön edessä vielä ottaa 82 voittonsa, ja vähän lisääkin. Sprintticupin voitonkin Ole Einarkin jo varmistanut, samoin Jaroshenko kakkossijan, kolmossijasta kovaa taistelua käyvät Björn Ferry, Micki Greis ja Emil Svendsen.
Ja Maxim Tchoudovia ei näy lähtölistassa, joten hän menettää mahdollisuudet kokonaiscupin kolmanteen sijaan.
Ja voisin pistää pääni pantiksi, että loppullinen maailmancupin lista näyttää kolmen parhaan osalta tältä:
1. Björndalen 2. Jaroshenko 3. Svendsen

Mutta jos palataan tähän kisaan, niin Norjalaiset ovat tietenkin kovia, Björndalen, Svendsen, Hanevold...
Venäläiset sitten pahimpina haastajina, sprintti ei oikein suosi Sikoraa.
Ja Timolla taas ihain hyvät mahdollisuudet pisteille, ja niitä tarvitaan, jos halutaan pitää Kanada takana maiden välisessä cupissa.
Jarkkokin nolla-ammunnalla ainakin lähelle pisteitä, Kaljunen on jonkinasteinen statisti.

Ja naisten kisastaa tulee kyllä mielenkiintoisempi, ainakin on panosta pöydässä. Neuner ja Bailly ovat tasoissa maailmancupissa ja Henkel on vain 14 pistettä perässä, tiukkaa tulee...
Ja sprintticupissakin Bailly ja Neuner kamppailevat voitoista, seittemän pistettä eroa.
Ja aika kärkipäässä lähtevät nämä kolme matkaan, Henkelin numero 11, Baillyn 18 ja Neunerin 21.
Kisan voi toki voittaa joku muukin, ja se on kyllä melko todennäköistäkin. Pahimpina haastajina Berger, Akhatova, Sleptsova ja Moiseeva.

Ja jos Kaisalla kaikki kulkee, tulee sijoitus kymppisakkiin.
Laukkasen Mari osoitti jo, että hiihtovauhtia löytyy, maailmancupin sprintissä pisteille ja nuorten kisoissa sprintti pronssia, näiden suoritusten jälkeen hän ei ole vielä kilpaillut maailmancupissa, siis ampumahiihdon puolella.
Nyt odotetaan sitä ensimmäistä sijoitusta pisteille.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 13.03.2008 16.38

Kaisa ei sitten osallistunut kisaan kuumen takia, mutta Mari Laukkanen osallistui ja oli hienosti 26! Hän tosin ilmoitti, että ei lähde takaa-ajoon, koska hänen veljellään on häät, mutta saipas pistetilinsä avatuksi, ensi kaudelle ovat odotukset korkealla.
Mutta kisan voitti Svetlana Sleptsova, jota minä veikkasin haastajaksi. Toinen oli Tora Berger ja kolmas Kati Wilhelm.
Neune nousi yksin kärkeen kokonaiscupissa, mutta henkel otti vähän kiinni.

Ja miesten kisan voitti nolla-ammunnan ampunut Emil Hegle Svendsen. Mutta minua lämmitti eniten Michael Röshin toinen sija, aivan uskomattoman nopea pystyamunta, uskallan jopa väittää, että kaikkien aikojen nopein. Kolmas oli Friedrich Pinter Itävallasta.
Ja Jarkko Kauppinenkin pääsi pisteille, hän oli 29 nolla-ammunnalla. Mika kaljunenkin pääsee takaa-ajoon, hän oli 51.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja Nasty » 13.03.2008 18.52

rulezman kirjoitti:Kaisa ei sitten osallistunut kisaan kuumen takia, mutta Mari Laukkanen osallistui ja oli hienosti 26! Hän tosin ilmoitti, että ei lähde takaa-ajoon, koska hänen veljellään on häät, mutta saipas pistetilinsä avatuksi, ensi kaudelle ovat odotukset korkealla.
Mutta kisan voitti Svetlana Sleptsova, jota minä veikkasin haastajaksi. Toinen oli Tora Berger ja kolmas Kati Wilhelm.
Neune nousi yksin kärkeen kokonaiscupissa, mutta henkel otti vähän kiinni.

Ja miesten kisan voitti nolla-ammunnan ampunut Emil Hegle Svendsen. Mutta minua lämmitti eniten Michael Röshin toinen sija, aivan uskomattoman nopea pystyamunta, uskallan jopa väittää, että kaikkien aikojen nopein. Kolmas oli Friedrich Pinter Itävallasta.
Ja Jarkko Kauppinenkin pääsi pisteille, hän oli 29 nolla-ammunnalla. Mika kaljunenkin pääsee takaa-ajoon, hän oli 51.


Hienoa että yksi suosikeistani Sleptsova voitti. Baillylla on kyllä nyt kunto kadonnut jonnekin Khanty Mantiskin yhteislähdön jälkeen. Taitaa kokonaiskilpailu karata.

Sopii epäillä että Röshin ammunta olisi ollut nopeampi kuin joku Raphael Poireen ammunta. En toki kylläkään nähnyt tuota ammuntaa, mutta silti. Pinterkin on yltynyt kovaan kuntoon loppukaudesta.
Kauppisen olisi kyllä pitänyt 20. sakkiin yltää. Montas pummia Kaljunen ampu?
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 13.03.2008 19.14

Kaljunen ampui nollat...

Ja kyllä Röshin ammunta oli ihan älyttömän nopea, tyhmänä en tajunnut katsoa Bithlonworldista ampuma-aikoja, mutta ei siinä varmasti mennyt kun alle 15 sekuntia. Kun ampui ekan laukauksen, niin parin sekunnin sisällä oli ampunut jo kaikki.
Youtubestakin löytyy vain Röshin haastattelu päivän kisasta, ehkä se sinne joskus tulee...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 13.03.2008 19.15

Ja sitten vielä sen verran, että Tatiana Moiseeva teki Varikset...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.03.2008 10.09

Ja tänään sitten takaa-ajot... naisten kisa kello kaksi, miesten neljältä.

Ja naisistahan Suomalaisia ei ole mukana, kun Kaisa on sairas ja Mari matkusti veljensä häihin.
Sprintin voittaja Svetlana Sleptsova lähtee matkaan 7 sekuntia ennen Tora Bergeriä, kolme sekuntia Bergeristä lähtee Kati Wilhelm, sitten lähtee perin sekunnin välein tyyppejä.
Voittajaksi veikkaisin Andrea Henkeliä, voiton hän tosiaan tarvitseekin, jos haluaa taistella kokonaiscupin voitosta. Neuner lähtee matkaan 24 sekuntia Sleptsovan perään ja Bailly 57 sekuntiä jäljessä.

Miesten kisassa on sitten kaksikin Suomalaista, Jarkko Kauppinen 1.50 kärkeä perässä ja Mika Kaljunen 2.31 kärjen takaa.
Ensimmäisenä ladulle lähtee Emil Hegle Svendsen, toisena Micki Rösh ja kolmantena Friedrich Pinter.
Rösh voittaa ilman muuta, jos ampuu yhtä upeasti, kuin torstaina. Mutta mitä tekee Tomasz Sikora, joka on ollut erittäin kova tällä matkalla, eroa kärkeen 1.35. Sitten Norjalaiset Svendsen, Björndalen ovat tietenkin kovia, ja Svendsenillä on ihan hyvä etumatka, 25 sekuntia.

Ja nyt kun katson maiden välistä cuppia miesten osalta, niin Suomi on noussut jo sijalle 17, tasapisteisiin Slovakian kanssa, mutta kun Slovakialla ei ole yhtään kilpailijaa, eikä kukaan pääse yhteislähtöön, niin Suomi ainakin Slovakian ohittaa.
Viro saattaa takaa tulla vielä ohi, heilläkin on kaksi kilpailijaa mukana tänään, molemmat tosin lähtevät huonommilta sijoilta. kuin Suomalaiset.
Ja jos nyt Suomi sijan 17 pitää, niin Suomi saisi ensi kaudellekin ainakin sen kolme kilpailijaa, kenties jopa neljä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja Nasty » 15.03.2008 13.18

Uskon ja toivon että Sleptsova voittaa tänään. Vaikuttaisi että Neuner vie cupin kun Bailly ei ole nyt iskussa.

Miehissä veikkaisin Sikoraa.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.03.2008 14.39

Jep, Sleptsova oli ylivoimainen, ampui vain yhden sakon. Toinen oli Kati Wilhelm ja kolmas Kiinan Liu.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.03.2008 16.39

Ei voittanut Sikora, ei voittanut Pinter eikä voittanut Svendsenkään, vaan voiton otti Venäjän Ivan Tcherezov, hienolla ammunnalla, vain yksi sakko. Toinen oli sitten upeasti Holmenkollenilla kilpaillut "Fritz" Pinter ja Svendsen hyytyi kolmanneksi viidellä sakolla.
Kaljunen ei sitten edes kehdannut lähteä matkaan, tiesi kai, että hänet olisi ainakin kierroksella ohitettu, olisimme tosin tarvinneet hänen pisteitä maiden väliseen cuppiin.
Ja Jarkko Kauppinenkin hyytyi sijalle 43 kahdella sakolla.
Siihen loppui Suomalaismiesten urakka tältä kaudelta.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.03.2008 14.43

Ja Wilhelmille erittäin vakuuttava voitto, aivan puhdas ammunta, ja oli neljänneksi nopein hiihtäjä, vähän väärään paikkaan vaan oli kuntohuippunsa ajoittanut, toivottavasti säilyy ensi kauteen asti.
Toinen oli kotiyleisön suosikki Solveig Rosgstad ja kolmanneksi ousi viimeisellä lenkillä Michela Ponza.
Kaisa Mäkäräinen lähti kuitenkin kisaan, vaikka oli ilmeisesti vieläkin vähän sairas. Hiihto erittäin varovasta, ampui neljä sakkoa ja sijoitus 22.
Mutta kokonaisuutena Kaisan kausi oli kerrassaan upea!

Ja Bailly voitti Neunerin, mutta ei tarpeeksi paljoa, joten Neuner otti maailmancupin voiton.

Kausi huipentuu reilun tunnin päästä miesten yhteislähtöön.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.03.2008 18.43

Olisiko kausi voinut enää hienommin päättyä? Aivan upea loppukiritaistelu Slesingerin ja Kruglovin välillä, ja ihan oikein, että Tshekkiläinen voitti.
Kolmanneksi hiihti sitten komesti kotiyleisön edessä Halvard Hanevold.
Ja Svendseenkään ei nähtävästi kisaan startannut, kuten ei Einarikaan.
Ja yhteislähtöcupin voitti Björndalen.

Kausi on nyt sitten siinä :cry:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja Nasty » 16.03.2008 20.13

Norjan kaksikko oli kipeänä, mutta oli hieno kilpailu kuitenkin.

Tiedätkö rulezman muuten että missä oli naisten kisassa Svetlana Sleptsova?
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 16.03.2008 20.27

Enpäs tiesä en, veikkaisin että sairastui...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 18.03.2008 16.34

Ja luodaanpas katsaus sitten menneeseen kauteen...

Miehissä ei mitään kovin suurta nuorten esiintuloa nähty, lukuun ottamatta Emil Hegle Svendseniä, joka lopulta nousi maailmancupissa upeasti kolmanneksi. Ja edelleen Mr ampumahiihto on Ole Einar Björndalen, joka otti kaudella jo 81 voittonsa, lähestytään Stenmarkin ennätystä.
Ja Dmitri Jaroshenko sijoittui toiseksi cupissa, pitkälti loistavan alkukauden ansiosta, jolloin kulki ammunta ja hiihto, loppukaudella sitten vähän hyytyi ja MM-kisat olivat pettymys.
Saksalaiset olivat erittäin vaisuja menneellä kaudella, vain kaksi kymmenen parhaan joukossa, Greis neljäs ja Birnbacher kymmenes.
Henkilökohtaisella puolellakin tuli MM-kisoista vain yksi mitali (Wolfin kolmastila), kausi oli Saksalaismiehille huonoin miesmuistiin.

Ja kuten alussa totesin, kaudella ei nähty mitään suuria yllätyksiä Svendsenin lisäksi, kenties sitten Friedrich Pinterin muutama palkintopallisijaa olivat jonkinlaisia yllätyksiä.

Suomalaisiltakin kausi oli kaiken kaikkiaan ihan hyvä, siis jos verrantaan pariin viime kauteen.
Timo oli suht tasaisesti pisteillä, paras sijoitus oli 18 ja muut olivat sitten päälle kahdenkymmenen. Timon sijoitus maailmancupissa oli 59, ihan hyvä.
Jarkko Kauppinen onnistui viimeinkin pääsemään maailmancupin pisteille, ja niitä hän saalistikin 17. Hiihtovauhti oli huomattavasti parantunut viime kaudesta, mutta se oli silti surkeaa, ammunta oli sitten ihan loistavaa. Jarkko onnistui nousemaan kolme kertaa pisteille ja paras sijoitus 21, kun vielä vähän parantaa hiihtovauhtia, niin 20 joukkoon täydet mahdollisuudet.
Muilta Suomalaisilta kausi oli sitten odotetusti surkea, Pukki ei osaa hiihtää, Mänttäri ei osaa ampua, Kinnunen ei osaa kumpaakaan...

Ja nähtävästi maiden välisessä cupissa Suomen sijoitus oli lopulta 17, elikkäs ainakin sen kolme edustajaa saadaan ensi kaudellekin.
Maiden välisen cupin voitti Norja

Eli kaiken kaikkiaan melko yllätyksetön kausi miesten puolelta, toki jokainen kisa oli erittäin jännittävä.


Naisten puolella sitten tapahtui se nuorten esiinmarssi. Maailmancupin voitti vasta 21-vuotias hurja hiihtäjä Magdalena Neuner, hän myös voitti yhden MM-kullan.
Toinen maailmancupissa oli Ranskan Sandrine Bailly ja kolmas Saksan Andrea Henkel, naisten puolella oli erittäin tiukkaa, ja voitto ratkesi vasta viimeisessä kisassa.

Naisten puolellakaan ei sitten mitään superyllätyksiä nähty, ehkä Kathrin Hitzerin kaksi voittoa sellaisia voisivat olla, vaikka hänen läpimurtoaan on odoteltu.
Ja Albina Akhatova onnistui nousemaan takaisin maailman eliittiin pitkän tauon jälkeen.
Ja Saksalaisilla taas kerran hurja panos, viiden joukossa neljä.

Ja Suomalaisille kausi oli kerrassaan mahtava! Kaisa Mäkäräinen onnistui vakiinnuttamaan paikkansa kymmenen joukkoon, ja hän ottikin kaudella kaksi palkintopallisijaa (toinen ja kolmas) ja Kaisan sijoitus maailmancupissa oli 13
Ja jos nyt oikein lasken, niin Kaisa onnistui sijoittumaan kymmenen kertaa kymmenen parhaan joukkoon, aivan loistava suoritus!
Ensi kaudella sitten se ensimmäinen voitto :wink:
Sitten tietysti Varis toi huonoa mainetta Suomella, ja sponsorirahat mukanaan, minäkin jo luulin että olisi parantanut tapansa, mutta ei, dopingia pitää vain lisää käyttää. Paska eukko muutenkin, ei tuu ikävä.

Ja Suomella on kaksi erittäin lupaavaa nuorta, Mari Laukkanen ja Susanna Porela. Mari on hyvä hiihtäjä (nuorten hiihdon MM-kisojen sprintin kolmas) Ja Susanna on erittäin hyvä ampuja, hiihdossa hänellä vielä vähän parannettavaa, mutta vielä nuori ehtii.
Ja kumpikaan ei heistä ei kilpaillut kuin muutamassa kilpailussa, kiertivät Eurooppa Cuppia, mutta kolmanneksi viimeisessä kisassa Mari onnistui nousemaan hienosti uransa ensimmäistä kertaa pisteille, hän oli upeasti 26!

Ja Suomi oli aivan upeasti maiden välisessä cupissa 14! Tämä tietää sitä, että Suomi saattaa saada jopa neljä edustajaa ensi kaudelle, edellyttää tietenkin sitä, että ovat IBU pisteissä 90 joukossa.
Maiden välisen cupin voitti tietenkin Saksa.


Ja sitten odotetaan jo ensi kautta.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja Nasty » 18.03.2008 19.22

Unohdit naisista Svetlana Sleptsovan ja Marie-Laure Brunetin. Sleptsova 21 vuotias ja Brunet täytti juuri 20. Iourieva oli ainakin minule tällä kaudella yllättävän kova ja Glagow taas yllättävän heikko.

Miehissä nostaisin nuorista myös Simon Fourcaden. Yllättijiä ainakin Maksim Maksimov joka otti MM-kisoista pronssia.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja rulezman » 18.03.2008 19.29

Ei vanha voi kaikkea muistaa :wink:
Eipä tuo Brunet mielestäni mikään kovin suuri yllätys ollut, kun ei edes mitenkään hurjasti menestynyt, kaksi sijoitusta kymmenen joukkoon.
Ja Glagow oli alkukaudesta kova, sitten alkoi alamäki...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Ampumahiihdon maailmancup 2007-2008

ViestiKirjoittaja Salem » 18.03.2008 21.27

rulezman kirjoitti:Ja Suomi oli aivan upeasti maiden välisessä cupissa 14! Tämä tietää sitä, että Suomi saattaa saada jopa neljä edustajaa ensi kaudelle, edellyttää tietenkin sitä, että ovat IBU pisteissä 90 joukossa.
Maiden välisen cupin voitti tietenkin Saksa.

Ylä-Tuuhonen näitä selvitti urheilukanavan lähetyksissä ja ilmeisesti naisilla on ens kaudella peräti 5 edustuspaikkaa. Jos tuo pitää paikkaansa niin millähän rahalla siellä 5 naista muka cuppia kiertää.. Jos sinne nyt yleensä 5 naista jostain löytyy.



Ja Glagow vissiin koko kauden kärsiny pientä suksiongelmaa, ei ole löytynyt toimivaa paria. Näin ainakin Neunerin haastattelusta ymmärsin. Mutta erinomainen ammunta pelastaa kyllä paljon vaikkei suksi niin aina kuljekkaan, viides sija maailmancupissa eli Mollyn kolmanneksi paras sijoitus kokonaiscupissa. Ja saavutti omat tavoitteensa, eli normaalimatkacupin voitto ja henk.kohtainen mitali MM-kisoista.
Fanipoika ainakin on ihan tyytyväinen. :1:
Avatar
Salem
Juniori
 
Viestit: 34
Liittynyt: 18.02.2008 22.03

EdellinenSeuraava

Paluu Ampumahiihto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa