NFL 2016 ja Super Bowl LI

Uinti ja lentopallo, tai vaikka soutu ja jousiammunta.

Valvoja: Tuomaristo

NFL 2016 ja Super Bowl LI

ViestiKirjoittaja Verbal » 25.04.2016 12.10

NFL-kauden alkuun on vielä useampi kuukausi, mutta varaustilaisuus pyörähtää käyntiin jo tämän viikon torstaina. Ohessa lyhyt ennakko siitä, mitä draftista voi odottaa ja mitä kannattaa pitää silmällä ensi kaudella.

Rams loikkasi ja varaa ensimmäisenä

Pitkästä aikaa nähdään NFL-seuran uudelleensijoittuminen, kun vuoden 1999 NFL-mestari Rams palaa St. Louisista Los Angelesiin eli kaupunkiin jossa se pelasi viimeksi kaudella 1994. Myös Raidersit ja Chargersit olivat kiinnostuneita loikkaamaan Enkelten kaupunkiin, mutta lopulta valinta osui siis Ramseihin.

Ja jotta pöhinä säilyisi tiukasti Ramsin ympärillä, seurajohto ilmoitti pari viikkoa ennen varaustilaisuutta hankkineensa Tennessee Titansilta oikeuden tämän vuoden draftin ykkösvalintaan. Monen analyytikon mielestä ratkaisu oli parhaimmillaankin kyseenalainen, mutta ilmeisesti seura on päättänyt nappaavansa itselleen uuden pelinrakentajan, jonka johdolla haetaan pitkästä aikaa paluuta playoffeihin.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että Jared Goff on Ramsin ja koko draftin ykkösvalinta. Myös Carson Wentzin nimeä on pyöritelty aktiivisesti, mutta vaaka tuntuu kallistuvan Goffin suuntaan. Goffia ei pidetä tämän vuoden kovimpana prospektina, mutta Ramsia ei kiinnosta tässä vaiheessa varausta mikään muu kuin pelinrakentaja, joten tämän vuoden todelliset superlupaukset jäävät muiden poimittaviksi.

Muut kärkipään varaukset

Toisena varausvuoron saa Philadelphia Eagles, joka Ramsin tapaan luopui läjästä myöhempiä varauksia saadakseen tämän vuoden kakkosvarauksen ja kovan luokan pelinrakentajan. Eaglesin on tyytyminen siihen mitä Ramsilta jää yli, ja mikäli Goff tosiaan menee Ramsiin - on Eaglesin valinta hyvin suurella todennäköisyydellä Carson Wentz. Eagles lähtee kauteen uuden päävalmentajan johdolla, sillä ruoriin astuu viime vuodet Kansas City Chiefsin hyökkäyskoordinaattorina toiminut Doug Pederson.

Kolmas varausvuoro on San Diego Chargersin. Tämän vuoden puhutuimmat prospektit ovat ulompi hyökkäyksen linjamies Laremy Tunsil ja heikon puolen takapuolustaja Jalen Ramsey. Chargerseille on varmasti mukava yllätys, että ensimmäiset varaukset kohdistuvat todennäköisesti pelinrakentajiin, jolloin he pääsevät kolmantena poimimaan jonkun tämän vuoden todellisista superlupauksista. Mutta Tunsil vai Ramsey? Mene ja tiedä, taipuisin itse Ramseyn kannalle.

Kymmenen ensimmäisen varauksen tekijöiden joukossa ovat vielä Dallas Cowboys, Jacksonville Jaguars, Baltimore Ravens, San Fransisco 49ers, Cleveland Browns, Tampa Bay Buccaneers ja New York Giants. Tässä kohtaa varausten arvaaminen on jo vaikeampaa, mutta ainakin ulompi puolustuksen linjamies Joey Bosa, ulompi tukimies Myles Jack, ulompi hyökkäyksen linjamies Ronnie Stanley ja kulmapuolustaja Vernon Hargreaves III löytänevät joukkueensa näiden joukosta.

Broncos ja aika ilman Manningia

Super Bowlin helmikuussa voittanut Denver Broncos pääsee ensimmäisellä kierroksella varaamaan viimeisenä, joten kovin suuria odotuksia mestarit eivät ole voineet draftin varaan ladata. Tilanne ei kuitenkaan ole helppo, sillä Peyton Manning lopetti uransa Super Bowlin voittoon ja myös kakkos-QB Brock Osweiler jätti joukkueen talvella. Tällä hetkellä Broncosilla on varsin akuutti tarve uudelle pelinrakentajalle, mikäli Denverissä halutaan yltää edes lähelle viime kauden suorituksia.

Super Bowlin hävinneen Carolina Panthersin tilanne on parempi. Monet avainpelaajat ovat vielä nuoria (kuten vaikkapa pelinrakentaja Cam Newton), ja toipuvat varmasti kirvelevästä tappiosta noustakseen jälleen taistelemaan liigan mestaruudesta. Tarkalla silmällä kannattaa seurata myös ainakin Arizona Cardinalsin, Houston Texansin ja Minnesota Vikingsin kehitystä.

Erityisesti Houston toivoo kaudelta paljon, sillä ensi kevään Super Bowl pelataan 5. helmikuuta heidän kotiareenallaan NRG Stadiumilla. Tosin, historia ei tunne edelleenkään yhtään ainoaa tapausta jolloin joukkue olisi päässyt kotiareenallaan pelaamaan Vince Lombardin palkintopystistä.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: NFL 2016 ja Super Bowl LI

ViestiKirjoittaja Verbal » 29.04.2016 08.29

Varaustilaisuuden ykköskierros on viime yönä käyty läpi, ja Los Angeles Rams napsi odotetusti ensimmäisenä pelinrakentaja Jared Goffin, ja Philadelphia Eagles seurasi perästä valitsemalla yhtä odotetusti pelinrakentaja Carson Wentzin.

Draftin kärkipäähän veikattu Laremy Tunsil taisi kärsiä aivan varaustilaisuuden kynnyksellä julkaistusta pössyttelyvideosta, sillä Tunsil varattiin lopulta vasta kolmantenatoista Miami Dolphinsiin. Mahdollisesti erittäin hyvä varaus, mikäli mies pysyy jatkossa kurissa. Toinen varaustilaisuuden kovista nimistä, Jalen Ramsey, lipsahti myös pari sijaa odotettua alemmas, sillä San Diego Chargers valitsi Joey Bosan (DE) ja Dallas Cowboys Ezekiel Elliottin (RB). Näin viidentenä varannut Jacksonville Jaguars pääsi poimimaan Ramseyn.

Yksi yön aikana ylöspäin varauslistansa itsensä treidanneista joukkueista oli Denver Broncos, joka halusi varmistaa saavansa QB-köyhään pelaajaluetteloonsa edes varaustilaisuuden kolmanneksi parhaan pelinrakentajan Paxton Lynchin.

Tässä vielä ensimmäisen kierroksen varaukset kokonaisuudessaan:

Koodi: Valitse kaikki
 1    Los Angeles Rams        Jared Goff           QB
 2    Philadelphia Eagles     Carson Wentz         QB
 3    San Diego Chargers      Joey Bosa            DE
 4    Dallas Cowboys          Ezekiel Elliott      RB
 5    Jacksonville Jaguars    Jalen Ramsey         CB
 6    Baltimore Ravens        Ronnie Stanley       OT
 7    San Fransisco 49ers     DeForest Bruckner    DE
 8    Tennessee Titans        Jack Conklin         OT
 9    Chicago Bears           Leonard Floyd        OLB
10    New York Giants         Eli Apple            CB
11    Tampa Bay Buccaneers    Vernon Hargreaves    CB
12    New Orleans Saints      Sheldon Rankins      DT
13    Miami Dolphins          Laremy Tunsil        OT
14    Oakland Raiders         Karl Joseph          S
15    Cleveland Browns        Corey Coleman        WR
16    Detroit Lions           Taylor Decker        OT
17    Atlanta Falcons         Keanu Neal           S
18    Indianapolis Colts      Ryan Kelly           C
19    Buffalo Bills           Shaq Lawson          DE
20    New York Jets           Darron Lee           OLB
21    Houston Texans          Will Fuller          WR
22    Washington Redskins     Josh Doctson         WR
23    Minnesota Vikings       Laquon Treadwell     WR
24    Cincinnati Bengals      William Jackson      CB
25    Pittsburgh Steelers     Artie Burns          CB
26    Denver Broncos          Paxton Lynch         QB
27    Green Bay Packers       Kenny Clark          DT
28    San Fransisco 49ers     Joshua Garnett       G
29    Arizona Cardinals       Robert Nkemdiche     DT
30    Carolina Panthers       Vernon Butler        DT
31    Seattle Seahawks        Germain Ifedi        OT
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03


Paluu Muut lajit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa