Valvoja: Tuomaristo




rulezman kirjoitti:Vaikka säännöt onkin FIS:illä selvät, ei se poista sitä faktaa, että tämä kyseinen sääntö on täysin järjetön.
Näillä tosiaan mennään, eipä tuosta suurta vahinkoa kenellekään koidu.

rulezman kirjoitti:Olosuhteethan Kitzbüchelissä olivat sellaiset, ettei kisaa olisi alunperinkään pitänyt missään nimessä laskea.![]()
Uusi rivi tulee ulos keskiviikkona (toivottavasti), joten olkaapa kaikki skarppina.

rulezman kirjoitti:Ei näin äkkiseltään tule mieleen toista lajia, missä voidaan voittaja kruunata, ilman että puolet porukasta saa edes mahdollisuutta yrittää.
Mutta joo, toki olis ollu ihan perusteltua pitääkin kohde voimassa. Speedmaxilla ja Vehkalla tais ainoina olla kyseinen kohde oikein (oma lehmä ojassa?)
Sanokaa muutkin mielipiteenne, hyväksytäänkö kohde? Ollaan demokraattisia ja annetaan kansan päättää
kirja kirjoitti:Minusta taas ei. OK, viralliset tulokset julkistettiin ja liitto noudatti omia sääntöjään, mutta pykälä on varsin kyseenalainen ja minusta on hyvä päätös noudattaa maalaisjärkeä eikä liiton sääntöjä.
Tosin Svindal ei olisi voittanut, vaikka kilpailu olisi laskettu loppuun asti. Sinällään ymmärtäisin senkin, että kohde hyväksyttäisiin. Jos Svindal olisi johtanut kun kilpailu keskeytettiin, en missään nimessä kannattaisi hyväksymistä.
Ehdotankin kompromissia: annetaan oikein veikanneille plussa, ei siis pistettä vaan pelkkä plussa. Tasatilanteessa plussan saanut on plussaa saamatonta edellä.
~kirja
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa