Suomen kisapaikat

Vuoden 2016 kesäolympialaiset käytiin Brasilian Rio de Janeirossa 5.8. - 21.8.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja varis » 13.10.2015 17.14

rulezman kirjoitti:Niklas ja Joonas Lindgren myös lähellä olympiapaikkaa purhehduksen 470-luokassa, jonka MM-kisat ovat vauhdissa.


Kuusi parasta maapaikan lunastamatonta lunastaa maapaikan. Suomalaiset ovat tällä hetkellä 10:ntenä mutta edellä vain Saksa, jolla ei ole jo maapaikkaa. Tokihan kisapäiviä vielä neljä jäljellä, mutta aika pahasti saavat sössiä, ettei Rio kutsu. Aika radikaalisti muutettu tuota karsintasysteemiä, kun Lontoon kisoihin valittiin 75 % edellisvuoden (2011) MM-kisojen perusteella, nyt 50 % viime vuoden MM-kisoista ja alle neljännes tämän vuoden MM-kisoista.

e: Syy taisikin löytyä, eli vuonna 2011 oli kyseessä koko lajimuodon MM-kisat, joilla on varmaankin enemmän painoarvoa kuin eri veneluokkien omilla MM-kisoilla. Purjehduksen MM-kisat järjestettiin ensi kerran 2003 aina neljän vuoden välein, mutta sykliä muutettiin ja kisat pidettiinkin jo viime vuonna tämän vuoden sijasta. Syynä ilmeisesti se että ne olisivat olympiadin puolivälissä ja täten saisivat enemmän huomioarvoa.
Viimeksi muokannut varis päivämäärä 13.10.2015 17.35, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja rulezman » 13.10.2015 17.32

http://2015worlds.470.org/en/default/ra ... resultsall
Siinä 470 kisojen sivut, jos kiinnostaa. En vielä tämän päivän tuloksia selkokielellä löytänyt.
Naisissa kolme paikkaa jaossa, Wulff ja Blässar sijalla 15. Laskujeni mukaan viis maata edelle, jolla ei vielä maapaikkaa Rioon.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.10.2015 16.40

Neljän purjehduspäivän jälkeen Lindgrenin veljekset sijalla 6, eli jopa mitalijahdissa, Rion paikka käytännössä varma. Wulff ja Blässar sijalla 26.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja varis » 19.10.2015 03.02

Joonas ja Niklas Lindgren - purjehdus 470 (MM-kisat 5. sija)
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja rulezman » 15.11.2015 13.09

Tanja Kylliäinen 200 sekauinnissa alle A-rajan, viides uimari jo A-rajan alle.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja rulezman » 04.12.2015 11.08

Matias Koski alitti myös 400 m vaparin A-rajan.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja varis » 10.12.2015 03.58

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on nimennyt seitsemän uutta suomalaisurheilijaa Rioon. Olympiajoukkueen toisessa valinnassa joukkueeseen lisättiin Jenna Laukkanen, Joonas ja Niklas Lindgren, Ari-Pekka Liukkonen, Matti Mattsson, Minna Nikkanen ja Veli-Matti ”Aku” Partanen.


http://www.sport.fi/uutiset/uutinen/sei ... ukkueeseen
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja vilsu » 10.12.2015 15.40

Saisko näistä jonkinlaisen koosteen? Eli rikotut kisarajat ja jo valitut urheilijat?
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3448
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.12.2015 16.24

vilsu kirjoitti:Saisko näistä jonkinlaisen koosteen? Eli rikotut kisarajat ja jo valitut urheilijat?


Tästä ketjusta taitaa kaikki rajan rikkoneet ja jo valitut löytyä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja varis » 10.12.2015 16.52

Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja rulezman » 10.01.2016 11.29

Wilma Murto tosiaan ylitti Rion kisarajan 450, valintaa kisoihin myös esitetään, ja luultavasti seuraavassa valintaerässä varmistetaan.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja 99v » 10.01.2016 21.36

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_kes%C3%A4olympialaisissa_2016
Wikipediasta löytyy kattava kooste suomalaisisten kisapaikoista...
99v
Mr Urheilu
 
Viestit: 467
Liittynyt: 11.08.2015 21.14

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja varis » 17.01.2016 16.32

Suvi Mikkonen selvitti juuri tiensä semifinaaleihin taekwondon Euroopan olympiakarsinnoissa. Finaaliin pääsyllä napsahtaisi Rion tiketti kouraan.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja varis » 17.01.2016 18.42

Ja 9-8 voitto!
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja rulezman » 17.01.2016 19.12

Hyvä veto Suvilta, sitten vaan parantamaan Lontoon viidennestä sijasta
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja vilsu » 17.01.2016 22.26

Loistavuutta, ehdottomasti :ylos:
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3448
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja varis » 03.03.2016 23.16

Kansainvälinen painiliitto päätti pistää hallitsevat MM-1 & MM-2 eri lohkoihin. Petra Ollin ei siis tarvitse kohdata Kaori Icho kuin vasta finaalissa. :ylos:
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja Volmari » 03.03.2016 23.47

Hyvä! :ylos:
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja rulezman » 09.03.2016 20.31

Ilmeisesti Elmo Jankari sai paikan Suomelle kenttäratsastukseen, voittamalla Pohjoisen-Euroopan karsinnan
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen kisapaikat

ViestiKirjoittaja vilsu » 19.03.2016 15.23

Aleksi Ojala ja Jarkko Kinnunen kävelivät kumpainenkin Slovakiassa alle 50 kilsan olympiarajan, joten Aku Partanen saanee seuraa.

http://www.mtv.fi/sport/yleisurheilu/uu ... sa/5798412
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3448
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

EdellinenSeuraava

Paluu Rio 2016

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron