Maahockey

Vuoden 2016 kesäolympialaiset käytiin Brasilian Rio de Janeirossa 5.8. - 21.8.

Valvoja: Tuomaristo

Maahockey

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.09.2015 09.37

Kuva

Maahockey
7.-20.8. 2016, Olympic Hockey Center

Maahockey, tuttavallisemmin pelkkä hockey, on perinteinen olympialaji, joka on ollut ohjelmassa jo vuodesta 1908 asti. Naiset tulivat mukaan Moskovassa 1980.

Hockeyn alkuaikoja olympiatasolla hallitsivat Aasialaisjoukkueet Intian ja Pakistanin johdolla, mutta lähestyttäessä 2000-lukua ovat Euroopan maat ajaneet pikkuhiljaa ohi.
Miesten puolella 2000-luvun ehdoton hallitsija on ollut Saksa, joka on voittanut kaksi viimeisintä olympiakultaa ja Ateenasta pronssia. Muita 2000-luvun menestyjiä olympiatasolla ovat olleet Hollanti ja Australia. MM-tasolla Australia, Saksa ja Hollanti ovat hallinneet tällä vuosituhannella.
Naisissa Hollanti on napannut kaksi viimeisintä mestaruutta, Argentiina on ollut mitaleilla kaikissa 2000-luvun olympialaisissa, Saksa myös naisten puolella kova luu. MM-tasolla kaikki mestaruudet ovat menneet Hollantiin, Argentiinaan, Australiaan ja Saksaan, kaksi ensin mainittua vuorotellen napanneet mestaruudet 2000-luvulla.

Suomi on osallistunut olympiahistorian aikana vain kerran maahockeyhin. Tämä tapahtui Helsingin kotikisoissa, joista jäi käteen yhdeksäs sija, eli tappio avauskierroksella.

Rion kisoihin on tehty myös sääntömuutoksia verrattuna edellisiin kisoihin. Ottelut tullaan pelaamaan neljässä 15 minuutin jaksossa, kun vielä Lontoossa peli koostui kahdesta 35 minuutin jaksosta. Näin toivotaan, että ottelut saavat enemmän vauhtia, ja näinollen ovat nautinnollisempaa katsottavaa katsojille.

Niin miehissä kuin naisissakin tullaan mukana näkemään 12 joukkuetta. Joukkueet jaetaan kahteen kuuden joukkueen lohkoon, ja kaikki kohtaavat toisensa. Lohkon kaksi parasta etenevät välieriin, jossa kohtaavat toisen lohkon kaksi parasta. Lohkon muille sijoille sijoittuneet pelaavat sijoitusottelut sijoista 5-12.

Miesten turnaukseen jo selvinnyt:

Brasilia (isäntämaa)
Intia (Aasian kisat)
Saksa (Maailmanliiga)
Kanada (Maailmanliiga)
Espanja (Maailmanliiga)
Australia (Maailmanliiga)
Belgia (Maailmanliiga)
Iso-Britannia (Maailmanliiga)
Argentiina (Pan-Amerikan kisat)
Hollanti (EM-kisat)
Australia (Oseania Cup)
Irlanti (Maailmanliiga)

Kaksi jäljellä olevaa paikkaa jaossa vielä lokakuussa pelattavissa Afrikan ja Oseanian karsintaturnauksissa. Jos Oseanian turnauksen voittaa Australia, nousee Irlanti kisoihin Maailmanliigan suoritustensa ansiosta.

Naisten turnaukseen jo selvinnyt:

Etelä-Korea (Aasian kisat)
Kiina (Maailmanliiga)
Saksa (Maailmanliiga)
Argentiina (Maailmanliiga)
Hollanti (Maailmanliiga)
Australia (Maailmanliiga)
Uusi-Seelanti (Maailmanliiga)
Intia (Maailmanliiga)
USA (Pan-Amerikan kisat)
Iso-Britannia (EM-kisat)
Japani (Maailmanliiga)
Australia (Oseania Cup)

Kaksi jäljellä olevaa paikkaa jaossa vielä lokakuussa pelattavissa Afrikan ja Oseanian karsintaturnauksissa. Jos Oseanian turnauksen voittaa Australia tai Uusi-Seelanti, nousee Japani kisoihin Maailmanliigan suoritustensa ansiosta.

Laji ei välttämättä ole suomalaisille kovin tuttu, vaikka paljon muistuttaakin salibandya/jääpalloa.
Parit hyödylliset linkit enemmän tietoa janoaville:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maahockey
http://www.hockeyliitto.com/
https://www.youtube.com/watch?v=3oIWk5qhlC0 perussäännöt videon muodossa
https://www.youtube.com/watch?v=WiG09nT_e-k taitavimpia suorituksia
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Maahockey

ViestiKirjoittaja Delta4167 » 28.02.2016 12.17

SPAIN Vs IRELAND (15 JAN) - WOMENS PREPARATION MATCHES TO RIO 2016:

https://www.youtube.com/watch?v=35L-4Ow2Z7g
Delta4167
Pallopoika
 
Viestit: 2
Liittynyt: 28.02.2016 11.55

Re: Maahockey

ViestiKirjoittaja 99v » 03.08.2016 21.33

Lontoon mitalijoukkueet Saksa, Australia ja Hollanti ovat nytkin suurimmat suosikit miesten maahockeyssä. Australia ennakkoon aavistuksen muita mainittuja vahvempi. Iso-Britannia ja Argentiina ovat näiden maiden kovimmat haastajat. Naisten puolella kaksi viimeistä olympiakultaa voittanut Hollanti on nytkin ylivoimainen ykkössuosikki. Argentiina, Australia ja Uusi-Seelanti ehkä kovimmat Hollannin haastajat.
99v
Mr Urheilu
 
Viestit: 467
Liittynyt: 11.08.2015 21.14


Paluu Rio 2016

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron