Kirja oli ainoa joka yritti, ja teoriassa idea voisi jopa toimia.
Pisteitä siitä ei kuitenkaan heru koska se tehtiin niin perhanan vaikeaksi vaikka helpompikin tapa on.
Ensin sytytetään toinen naru molemmista päistä, jolloin sen palamisaika lyhenee puoleen tuntiin. Samalla sytytetään toinen naru vain toisesta päästä.
Kun molemmista päistä palanut naru on palanut loppuun, aikaa on kulunut 30 minuuttia, eli puolet toisen narun paloajasta.
Nyt sytytetään se toinen naru toisestakin päästä, joka johtaa siihen että se palaa loppuun 15 minuutissa.
Molemmat narut on palaneet ja aikaa on kulunut 45 minuuttia. Tämän jälkeen paikalle ilmestyy autiomaan henki joka kysyy: Miksi et yksinkertaisesti katsonut kellosta
Nyt vaihdetaan tasoa. Taso 3 - kuntourheilija
Alkusanat. Kuten edellisessäkin tehtävässä, tässäkin tehtävä kuulostaa hirmuisen vaikealta, mutta ei ole sitä. Täytyy vain keksiä idea millä se ratkeaa.
Arabialainen kamelifarmari on kuollut. Häneltä jäi 3 poikaa ja 17 kamelia. Kamelit tulee testamentin mukaan jakaa seuraavasti: Vanhimmalle pojalle 1/2 kameleista, keskimmäiselle pojalle 1/3 kameleista ja nuorimmalle pojalle 1/9 kameleista.
Jottei tehtävä olisi liian helppo, ovat veljekset tietenkin keskenään riidoissa eivätkä suostu omistamaan kamelia esimerkiksi puoliksi. Kamelit ovat arabiassa arvostettuja eläimiä, joten niitä ei saa myöskään panna lihoiksi ja jakaa niitä. Kun olet suorittamassa perinnönjakoa ja olet havainnut tehtävän lähes toivottomaksi, ratsastaa naapurin ukko kamelilla ohitse sanoen:
"Voi pyhä Allah, etkö sä tuotakaan osaa. Missä sä olet ollut matematiikan tunnilla?" Tämä on helppo jos osaat matematiikkaa ja kykenet luovaan ongelmanratkaisuun. Miten siis toimit ?
Oikeasta vastauksesta ilman vihjettä saa 7 pistettä. Oikeasta vastauksesta vihjeen jälkeen saa 2 pistettä.
Vastausaikaa on su-iltaan klo 17 asti.