Juuri pelistä tulleena voin vähän kiteyttää. Areena melko täynnä, joskin eteläpääty oli täynnä väsyneitä darrasia ihmisiä(Huono meininki). Bluesin fanit pitivät ihan kohtalaista metakkaa toisessa päässä. Ensimmäinen erä oli tasaista peliä, jossa kummallakin muutama laatupaikka. Kruus & Vuohtoniemi halusivat ehkä ottaa liikaakin roolia pelin alusta puoleenväliin. Ainakin yksi Jokereiden rangaistuksista tuli suht helpohkosti. Rankkari mistä Keller laittoi sisään olisi saanut jäädä viheltämättä. Kyllähän kaveri kaatui ihan omaan näppäryyteensä, mutta tuomittu mikä tuomittu. 5-5 peli täysin tasaista. Toisen erän alussa Hauhtonen sai täysin käsittömän jäähyn rikkoutuneella mailalla pelaamisesta(myöhemmin pelissä tuli aivan samanlaisia tilanteita viheltämättä). Louhen Jykke teki pari minuuttia myöhemmin siirretyn rangaistuksen aikana todella hienon taistelu ohjauksen. Pari minuuttia siitä Kruus nostaa käden jo ennen kuin Lindin puhdas taklaus osui Blues pelaajaan. Kyynerpäätaklaus oli käsittämätön tuomia täysin puhtaasta taklauksesta. Kun Kruus huomasi että hän oli viheltänyt pari virhettä, niin alkoi hyvittäminen tilanteissa missä ei oikeastaan ollut mitään. Pari jäähyä Bluesille, minkä aikoina Jokereilla oli etsikkoaika tehdä pari maalia. Niin ei tapahtunut ja Keller pisti Riksmanin längistä pointtien välistä helpolla laukauksella 1-2. Kolmannen erän alussa Jokereilla oli vielä hyviä paikkoja tulla tasoihin, mutta Nurmen tehdessä 1-3 Jokerit halvaantuivat ja peli ratkesi.
Kunnon loppukiriä ei nähty, kuin ihan lopussa ilman maalivahtia. Noh minua lämmittivät pikkaisen nämä 2-3 numerot, koska sain tulosvedon kiinni. Bluesin Mikko Koskiselle pitää laittaa kehut, koska oli kyllä hyvä tänään. Riksman ei ihan parhaimmillaan, mutta ei Jokerit häneen taaskaan kaatuneet. kyllä heikko viimeistely hyvissä paikoissa ratkaisi voiton Bluesille. Yhtä hyvin Jokerit olisivat voineet voittaa 3-2, mutta pienet asiat ratkaisivat. Kaikki kunnia kuitenkin Bluesille yritteliäästä pelistä vieraissa. Kaiken kaikkiaan peli ihan hyvää sunnuntai-lätkää. Mielummin sitä hallilla jännitti, kuin olisi ollut krapulassa himassa. Jokerit munasivat tämän tuloksen myötä mahkut 2-3 sijaan. 4-6 sijat ovat täysin mahdollisia kait jokainen, koska Hpk:ta Jokerit ei tule torstaina vieraissa voittamaan. Noh innolla Playoffeihin kävi miten kävi.=)

