Suomen yliarvostetuin urheilija

Useampia lajeja tai kenties koko urheilevaa maailmaa koskevat aiheet.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 18.02

Verbal kirjoitti:Saahan ihminen olla sitäkin mieltä että sosialismi toimii kapitalismia paremmin, mutta on ihan eri asia että onko tällaisessa mielipiteessä pienintäkään järjen hiventä.

Jarkko Niemisen pitäminen yliarvostettuna osoittaa mielestäni huomattavaa arvostelukyvyn puutetta. Todettakoon kuitenkin etten vähempää odottanutkaan henkilöltä jonka mielestä showpaini on urheilua.

Kuten joku ajattelija on joskus asian ilmaissut: meitä on moneen junaan, ja jotkut jäävät asemalle.


Ei jokaisen tarvitse pitää tenniksestä, jos se on suosittua ulkomailla. Se on Suomessa ihan marginaalilaji ja sen takia myös mielestäni J.Niemistä ylistetään aivan liikaa. Olen niin monta pettymystä kokenut katsoessani tämän sankarin pelejä. Sinun logiikkasi urheilusta esim. tuon showpainin kanssa on aivan tuuliajolla. Suomessakin on mahdollista päästä treenaamaan kyseistä lajia. Niin sähän voit käydä koittamassa, että tuleeko hiki. Luulen että sen session jälkeen susta ei ole kuin märkä läiskä.

ps.Sä oot just niitä ihmisiä jotka luulevat tietävänsä kaiken urheilusta ja sulla ei todellakaan kulje hissi ylös asti.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.02.2009 18.44

Jokkeri kirjoitti:Ei jokaisen tarvitse pitää tenniksestä, jos se on suosittua ulkomailla.

Erotetaanpa nyt jostain "pitäminen" kuitenkin arvostamisesta. Esimerkiksi Tarja Halosesta voi varmasti olla pitämättä, mutta kyllähän hänen luomaansa poliittista uraa on suorastaan pakko arvostaa. Eli ei tässä tenniksestä tarvitsekaan ruveta pitämään, jos laji ei jostain syystä miellytä, mutta lajin kansainvälinen status kannattaa varmasti silti ymmärtää, ja sitä myöten ymmärtää myös miten käsittämättömän vaikeaa on nousta jo pelkästään ATP-listan sadan parhaan joukkoon.

Jokkeri kirjoitti:Se on Suomessa ihan marginaalilaji ja sen takia myös mielestäni J.Niemistä ylistetään aivan liikaa.

Jarkko Niemisestä kuulee kyllä - etenkin epävirallisista lähteistä - todella paljon juuri tätä samaa negatiivistä lätinää, mitä sinäkin olet kirjoittanut. On vaikeaa pitää sellaista urheilijaa yliarvostettuna, jota kansan syvät rivit pitävät "ikuisena epäonnistujana". Tiedät varmasti itsekin ettet ole yksin mielipiteesi kanssa.

Se että jokin laji on Suomessa marginaalissa, vaikka se kansainvälisesti onkin äärimmäisen merkittävä, ei mielestäni oikeuta mihinkään diskriminoimiseen, varsinkin kun päinvastaisessa tilanteessa (laji joka on Suomessa merkittävä, muualla marginaalissa) tuntuu lajin väkisin pönkittäminen olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Jokkeri kirjoitti:Sinun logiikkasi urheilusta esim. tuon showpainin kanssa on aivan tuuliajolla. Suomessakin on mahdollista päästä treenaamaan kyseistä lajia. Niin sähän voit käydä koittamassa, että tuleeko hiki. Luulen että sen session jälkeen susta ei ole kuin märkä läiskä.

Suomessa on mahdollista saada myös turpaan snägärijonossa, ja siinäkin todennäköisesti tulee hiki, ja siinäkin minusta jäisi todennäköisesti jäljellä vain märkä läiskä. Yksi ero näissä toki on, snägärijonossa tapahtuvat tappelut eivät yleensä ole näyteltyjä - toisin kuin showpaini. Oikeastaan pidän siis näitä nakkikioskin nyrkkikarnevaalejakin enemmän urheiluna. Tästä aiheesta keskustellaan toivottavasti jatkossa lajin omassa ketjussa, eikä tässä.

Jokkeri kirjoitti:Sä oot just niitä ihmisiä jotka luulevat tietävänsä kaiken urheilusta...

Väärin arvattu. Sen sijaan väitän tietäväni urheilusta enemmän kuin sinä. Enkä edes väitä, vaan tiedän. En vain ymmärrä miten kumpikaan näistä asioista liittyy mihinkään. Tekisi mieleni kysyä: entäs sitten?
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja rulezman » 17.02.2009 19.13

Varoitus Jokkerille: Ei ole tällä foorumilla vielä päivää nähty, kun joku olisi Verbalin avoimessa väittelyssä voittanut [smile_wacky]

Juu, mutta pyrkikää nyt ainakin ihan siistinä keskustelu pitämään, mielenkiinnolla seurataan kumpi voiton nappaa [hesse_popcorn]

Taas yksi täysin turha viesti....
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 19.38

Sä voit tietää joistain lajeista enemmän kuin minä. Tiedän sen että tennis on yksi niistä. Mutta sen verran olen seurannut sitä, että voin sanoa J.Niemisen olevan yliarvostettu. Tuo sadan joukossa ATP-listalla on ihan kova saavutus, mutta en ymmärrä miten Jarkko on onnistunut siellä roikkumaan. Aivan surkeata peliä pitkän aikaa ja silti pysyy kohtuu sijoilla.
Tuo Tarja Halosen tuominen keskusteluun nyt oli aivan hanurista. Vihaan Halosta ja en todellakaan arvosta hänen poliittista uraansa. Siinä meillä edustava presidentti perkele!=)
Näillä sun lätinöillä varmasti saa turpaansa snagarijonossa. Yksi laji on missä sulla ei ole kompetenssia edes jutella kanssani on jääkiekko. Noh sinun mielestäsi se on aivan turha marginaalilaji liiba laaba jne. Oikeastaan en paljon arvosta näitä ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet miljoona viestiä tänne foorumeille. Sua voi melkein verrata jo Jatkoajan nimimerkkiin Cobol. Kirjoittakaa vähän enemmän asiaa ja älkää olko noin saatanan ylpeitä.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.02.2009 20.39

Jokkeri kirjoitti:Tuo sadan joukossa ATP-listalla on ihan kova saavutus, mutta en ymmärrä miten Jarkko on onnistunut siellä roikkumaan. Aivan surkeata peliä pitkän aikaa ja silti pysyy kohtuu sijoilla.

Nyt menee jo överiksi. Jarkko Nieminen toki häviää silloin tällöin itseään alempana rankingissa oleville, mutta tässä tulee päivän skuuppi: niin häviävät muutkin. "Surkeaksi" Jarkko Niemisen peliä on täysin turha kutsua.

Sekin täytyy vielä todeta että Niemisen kohdalla on oikeastaan vähättelyä puhua ATP-listan sadan kärjestä, sillä hänhän on yleensä roikkunut 40 parhaan joukossa. Nyt uusittu pistejärjestelmä pudotti Niemisen Australian avointen takia sijan 50 huonommalle puolelle.

Jokkeri kirjoitti:Tuo Tarja Halosen tuominen keskusteluun nyt oli aivan hanurista. Vihaan Halosta ja en todellakaan arvosta hänen poliittista uraansa. Siinä meillä edustava presidentti perkele!=)

Et taida edes tajuta mistä kirjoitat. Edelleenkään Tarja Halosen edustavuudella ei ole mitään tekemistä hänen poliittisen uransa ja muiden meriittiensä kanssa. Kyse olikin juuri siitä että Halonen on naispuolinen poliitikko, joka on muutaman kymmenen vuoden aikana ehtinyt toimia 21 vuotta kansanedustajana, 9 vuotta ministerinä, 19 vuotta Helsingin kaupunginvaltuustossa, ja lukemattomissa järjestöissä. Niin ja Suomen tasavallan presidenttinä. Jos et näitä meriittejä osaa arvostaa (ottamatta siis kantaa Halosen edustavuuteen, koska se ei liity asiaan mitenkään), niin silloin olet vain... hieman yksinkertainen.

Jokkeri kirjoitti:Yksi laji on missä sulla ei ole kompetenssia edes jutella kanssani on jääkiekko. Noh sinun mielestäsi se on aivan turha marginaalilaji liiba laaba jne.

Tämän päivän jääkiekosta ehkä. Uskaltaisin kuitenkin väittää tietäväni enemmän takavuosien jääkiekkoilusta ja erityisesti maajoukkueiden arvoturnauksista. Se että en jääkiekosta tällä palstalla kirjoita, ei kerro siitä etten lajista mitään tietäisi, vaan siitä etten pidä lajia juuri minään. Ei siis kannata heittäytyä hätiköityihin johtopäätöksiin pelkkien viestien perusteella.

Jokkeri kirjoitti:Oikeastaan en paljon arvosta näitä ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet miljoona viestiä tänne foorumeille.

Miten tämä liittyi mihinkään. Ei kai kukaan ole käskenytkään arvostamaan - tai päinvastoin.

Jokkeri kirjoitti:Kirjoittakaa vähän enemmän asiaa ja älkää olko noin saatanan ylpeitä.

Vaikea tässä on enää enempää asiaa kirjoittaa.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 20.46

Sä haluat tahallaan vängätä ja et arvosta toisten mielipiteitä. Aamen
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.02.2009 20.52

En halua. Mielestäni väittelyt ovat erinomainen tapa hahmottaa isompia asiakokonaisuuksia, sillä todennäköisesti sekä väittelijät että väittelyn seuraajat löytävät uusia argumentteja niin puolesta kuin vastaan. Tietysti kun aihe on sydäntä lähellä, niin meno voi joskus olla varsin tiukkaa, mutta väittelyissä tappelevat asiat - ei ihmiset.

Tämä viestisi vaikuttaa lähinnä siltä että lähdet juoksemaan häntä koipien välissä, kun sanottavaa ei enää löydy. En ole yllättynyt siitäkään, sillä et ole tainnut saada ainuttakaan argumenttia vielä uppoamaan. Showpainista en tiedä, mutta nyrkkeilytermein tämä on pyyhkeen kehään heittämistä.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 21.13

Jarkko Nieminen on mielestäni yliarvostettu, wrestling on urheilua ja Tarja Halonen ei miellytä minua poliitikkona ovat minun mielipiteitäni. Sä voit sanoa omat mielipiteesi, muttet voi päättää ovatko toisen vastaavat vääriä vai oikeita. Minulla ei tuosta Maskulaisesta nyt ole mitään muuta sanottavaa ja en tule muuttamaan mielipidettäni. Niin mistä tässä pitäisi sitten kanssasi väitellä. Omat mielipiteeni ovat oikeita ja sinun ovat oikeita.

ps. Oli naurettavaa lukea viestisi heti ensimmäisen viestini jälkeen koskien tätä asiaa. Sinä ja nimimerkki Crick olitte ilmeisesti päättäneet, että J.Nieminen ei voi olla yliarvostettu. Voi Jeesus, ne ovat teidän mielipiteitänne. Mutta et sä voi dumata toisen mielipidettä. Satun tietämään vielä sen että nimimerkki Crick on todella kova tennisfani, joten ehkä hiukan jäävi.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.02.2009 21.22

Jarkko Niemisen arvostus ja wrestlingin urheiluarvo eivät ole missään nimessä mielipidekysymyksiä siinä missä vaikkapa jonkin ruoka-aineen maku. Toki niissä jonkinlainen mielipide-aspekti on, etenkin tuossa Niemisessä, sillä muutenhan asian voisi kuitata jollain faktalla. Toisin sanoen en usko että tällaisissa asioissa on oikeita ja vääriä "vastauksia", vaan enemmän ja vähemmän oikeita sekä enemmän ja vähemmän vääriä. Näin ollen niistä voi myös esittää mielipiteitä ja jopa väitellä. Tämä nyt menee jo enemmän argumentoinnin metodologiaan, eikä siitä ainakaan pitäisi tässä aiheessa keskustella.

Tarja Halosen kohdalla et taida vieläkään tajuta että sinä puhut porkkanoista ja minä perunoista. Minua ei vieläkään liikuta se että "miellyttääkö" Halonen sinua ei, kun kyse on pelkästään hänen kiistattomista poliittisista meriiteistään.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 21.37

Miksi sitten tämmöinen ketju on edes laitettu pystyyn. Kun sä olisit voinut vaan kirjoittaa sen ainoan ja oikean mielipiteen. Jos kysytään kuka on Suomen yliarvostetuin urheilija, niin mä todellakin voin vastata J.Nieminen ja sillä sipuli. Jarkko Niemisen arvostus ei missään nimessä mielipide kysymys- voi jeesus sua Verbal! No onko se eriasia sitten jos olisin sanonut, vaikka Hanna-Maria Seppälä tai Minea Blomqvist? Eihän tähän ketjuun voi vastata mitään, jos tämä ei kerran ole mielipide asia. Sanokaa nyt muutkin tällä Verbaaliselle lahjakkuudelle, että laskeutuu sieltä pilvilinnoista.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.02.2009 21.41

Jäitä hattuun.

Jokkeri kirjoitti:Miksi sitten tämmöinen ketju on edes laitettu pystyyn. Kun sä olisit voinut vaan kirjoittaa sen ainoan ja oikean mielipiteen.

Koska ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa mielipidettä. Jos luit edellisen viestini, niin ymmärsit että on mielipideasioita ("Onko omena hyvää?"), silkkoja faktoja ("Lewis Hamilton on Formula 1 -sarjan maailmanmestari.") sekä tällaisia fifty-sixty -tapauksia, joita ei voi lukea kumpaankaan kategoriaan. Oma versioni oli se että näissä kysymyksissä on siis enemmän oikeita ja vähemmän oikeita vastauksia.

Tässä ketjussa voi tarjoilla omia mielipiteitään Suomen yliarvostetuimmasta urheilijasta, ja toisaalta esittää mielipiteitä muiden tarjoamista urheilijoista, koska absoluuttisesti oikeaa vastausta ei ole.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 21.50

Noh minä toistan vielä että Jarkko Nieminen on yliarvostettu aamen.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.02.2009 21.56

Tuolle "aamenille" on muuten jokin latinankielinen nimitys. Kysehän on siis argumentointivirheestä, jossa toinen osapuoli pyrkii pysäyttämään keskustelun kuin seinään, joko:
- koska hän tietää hävinneensä, ja hän pyrkii saamaan "viimeisen sanan" kääntääkseen asetelmat
- koska hän ei osaa vastata vastaväittäjän edellisiin argumentteihin riittävän hyvin
- koska hän ei enää löydä uusia argumentteja, ja kaikki vanhat on kumottu.

En nyt kuollaksenikaan muista mikä nimitys tuolle oli, mutta mielenkiintoista psykologiaa tämä joka tapauksessa on. Täytyypä muistaa avata aiheesta viestiketju yleisen keskustelun puolelle.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 22.00

Verbal kirjoitti:Tuolle "aamenille" on muuten jokin latinankielinen nimitys. Kysehän on siis argumentointivirheestä, jossa toinen osapuoli pyrkii pysäyttämään keskustelun kuin seinään, joko:
- koska hän tietää hävinneensä, ja hän pyrkii saamaan "viimeisen sanan" kääntääkseen asetelmat
- koska hän ei osaa vastata vastaväittäjän edellisiin argumentteihin riittävän hyvin
- koska hän ei enää löydä uusia argumentteja, ja kaikki vanhat on kumottu.

En nyt kuollaksenikaan muista mikä nimitys tuolle oli, mutta mielenkiintoista psykologiaa tämä joka tapauksessa on. Täytyypä muistaa avata aiheesta viestiketju yleisen keskustelun puolelle.


Minun mielipiteeni ja mulla ei ole siihen mitään lisättävää. Sä et tuo mitään uutta ja mielenkiintoista tähän väittelyyn.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja MR.Donk » 17.02.2009 22.00

Yksi yliarvostettu on ainakin Matti Hautamäki.Aina kun se hyppää nii selostajat sanoo et näytä
masa miten hypätään.Ja sanovat koska hän on niin kokenut mutta ei näy tällä kaudella olevan voittoja kisoista.
Kuva
Avatar
MR.Donk
Päävalmentaja
 
Viestit: 115
Liittynyt: 17.02.2009 15.45

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 22.06

MR.Donk kirjoitti:Yksi yliarvostettu on ainakin Matti Hautamäki.Aina kun se hyppää nii selostajat sanoo et näytä
masa miten hypätään.Ja sanovat koska hän on niin kokenut mutta ei näy tällä kaudella olevan voittoja kisoista.


Hautamäki tosiaan on hieman yliarvostettu. Väläytellyt aina silloin tällöin ja saanut sillä kannuksia. Parhaimmillaan mahtava, huonoimmillaan eli useimmiten kohtalainen. Kyllähän tuolla kokemuksella pitäisi jo voittaa useampikin osakilpailu kaudessa. Mut hei kohta Verbal tulee ja dumaa tän.
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.02.2009 22.07

Jokkeri kirjoitti:Sä et tuo mitään uutta ja mielenkiintoista tähän väittelyyn.

Sinähän sitä oletkin tuonut suorastaan rekkalasteittain.

Jokkeri kirjoitti:Mut hei kohta Verbal tulee ja dumaa tän.

Tämäkin vielä. Ei muuta kun takaisin lastentarhaan kasvamaan.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja r2-d2 » 17.02.2009 22.10

Väittelyn luettuani kallistun hiukan Verbalin puolelle. Itse en seuraa tennistä yhtään, mutta kyllä kumminkin tiedän kuinka helvetin kova jätkä se Nieminen on. Ei ehkä näy mestaruuksien ja pokaalien muodossa, niin kuin menestyshullut suomalaiset haluaisivat. Ei siinä kyllä ole mitään yliarvostamista, jos uutisoidaan suomen parhaasta tennispelaajasta, vieläpä kun maailmalla on todella suosittu laji.
Sitä taas en ymmärrä, että miksi ei saisi seurata marginaalilajeja. Hienoahan se on, että on lajeja joista valita, eikä kaikki seuraa vain sitä jalkapalloa. Varmaankin tuo on levinnyt FutisForumilta, siellä kun jääkiekkoa inhotaan yli kaiken ja tuota ajattelutapaa levitetään yli kaiken...
Pelicans - FC Barcelona - FC Lahti
Kuningas + Huuhkajat
Avatar
r2-d2
Elävä legenda
 
Viestit: 847
Liittynyt: 29.07.2007 16.50
Paikkakunta: lahti

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Verbal » 17.02.2009 22.13

r2-d2 kirjoitti:Sitä taas en ymmärrä, että miksi ei saisi seurata marginaalilajeja. Hienoahan se on, että on lajeja joista valita, eikä kaikki seuraa vain sitä jalkapalloa. Varmaankin tuo on levinnyt FutisForumilta, siellä kun jääkiekkoa inhotaan yli kaiken ja tuota ajattelutapaa levitetään yli kaiken...

Ei kukaan sanokaan ettei saisi. Vastaukseni tähän löydät vaikkapa täältä, joten jatkot tästä aiheesta tarvittaessa siellä.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Suomen yliarvostetuin urheilija

ViestiKirjoittaja Jokkeri » 17.02.2009 22.14

r2-d2 kirjoitti:Väittelyn luettuani kallistun hiukan Verbalin puolelle. Itse en seuraa tennistä yhtään, mutta kyllä kumminkin tiedän kuinka helvetin kova jätkä se Nieminen on. Ei ehkä näy mestaruuksien ja pokaalien muodossa, niin kuin menestyshullut suomalaiset haluaisivat. Ei siinä kyllä ole mitään yliarvostamista, jos uutisoidaan suomen parhaasta tennispelaajasta, vieläpä kun maailmalla on todella suosittu laji.
Sitä taas en ymmärrä, että miksi ei saisi seurata marginaalilajeja. Hienoahan se on, että on lajeja joista valita, eikä kaikki seuraa vain sitä jalkapalloa. Varmaankin tuo on levinnyt FutisForumilta, siellä kun jääkiekkoa inhotaan yli kaiken ja tuota ajattelutapaa levitetään yli kaiken...


Mulle riittää kun se Nieminen pääsis edes toiselle tai kolmannelle kiekalle edes joka toisessa turnauksessa. Pitää olla realisti, ettei maailman kympin joukkoon ole asiaa. Mutta edes kohtuullista pelaamista voisi odottaa..
Kaikki Jäähalleille! Teksti-tv keskustelupalstojen raamattu.
Avatar
Jokkeri
Päävalmentaja
 
Viestit: 128
Liittynyt: 02.01.2009 21.44
Paikkakunta: Hellsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Urheilu yleensä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa