SM-liiga kaudella 2008-2009

Keskustelua SM-liigasta, NHL:stä, MM-kisoista...

Valvoja: Tuomaristo

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Crick » 07.10.2008 22.30

Tuli tämän päivän HIFK-esityksen perusteella kirjoitettua omasta mielestäni hyvä arvio tämän hetken Jokereista tuonne toiselle foorumille, joten päätin kopioida sen kokonaisuudessaan myös tänne:

Tämän illan esityksen jälkeen ilmeistyi odotetusti Jatkoaikaan ketju "Hanlonille monoa!", jossa jakaantuu mielipiteet puolin jos toisin. Itse en olisi vielä huomenna miestä erottamassa, mutta jos nimim. Bofoltin edellä mainitsemat kaksi muutakin viikon peliä menee yhtä vihkoon kuin tämän päiväinen, niin ei kai muuta vaihtoehtoa ole. Jokerit ei ole esittänyt tällä kaudella vielä yhtään täyttä peliä kestävää, hyvää esitystä. Sen sijaan katastrofaalisia pelejä joukkoon laskisin 1-2, loput ovat enemmän ja vähemmän nukuttavia, aneemisia esityksiä. Vaikka muutosta viime kauteen pelaajistossa, valmennuksessa ja johtoportaassa on tapahtunut paljon, niin sen taakse on turha täysin piiloutua. Esimerkiksi Kärpät on kokenut vähintään yhtä kovan muutoksen, ellei kovemman, mutta pelaa paljon paremmin.

Mitä nyt sitten jatkossa, jos Hanlon potkitaan pellolle? Itse nostaisin Ikan luonnollisesti ykköseksi, enkä lähtisi haalimaan suurella rahalla raimosummasia tai hannujortikoita. Loppukaudeksi "tähtipelaajia" tasaisesti penkin päähän, jos pelaaminen ei kiinnosta, ja nuorille entistä enemmän vastuuta. Tunnetta on saatava peliin, mikäli haluaa vielä jotain saavuttaa tällä kaudella. On varmaankin totta, että Ikan kädenjälki ei nykyisessä pelissä juurikaan näy, valitettavasti.

Ihmettelen suuresti sitäkin asiaa, että miten Jokereiden kaltaisessa organisaatiossa, jossa puitteet ovat loistavat, voidaan homma tunaroida kaudesta toiseen. Ennen jokaista kautta puheet ovat kovia, mutta peliesitykset ovat välillä mitä sattuu. Ennen tätä kautta lanseeraama nuorien esiinmarssi ja Jokerikiekon paluu, ovat olleet kaukana siitä, mitä kuvittelin ennen kautta. Jos lähdetään ottamaan esimerkiksi viime kauden Bluesista mallia, niin kannattaa ensin hoitaa palikat kuntoon, jotta tähän pystyttäisiin.

Kausihan tosin on vielä alussa, ja eiköhän se Jokeritkin sieltä tule joillekin sijoille nousemaan. Säilynojan tulo toimitusjohtajaksi varmasti tarkoittaa myös sitä, että muutoksia tehdään, mikäli meno jatkuu samanlaisena. Tässä kun itseasiassa pohdin kausia taaksepäin, niin melkeinpä iloisinta Jokerikiekkoa pelattiin viimeksi Jortikan alaisuudessa kaudella 2004-2005, muulloin tästä ollaan nähty rippeitä silloin tällöin.
Kiitos, Jymy! Suomen mestarit 2009!
Avatar
Crick
Elävä legenda
 
Viestit: 1358
Liittynyt: 30.08.2007 23.42
Paikkakunta: Kerava

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja realistic- » 08.10.2008 22.00

Joka vuosi sama juttu. Hieman vastoinkäymisiä, ollaan vaihtamassa valmentajaa. Joskus voisi olla seurajohdolla, pelaajilla ja seuran faneilla peiliin katsomista.

Ennen kautta on aina kovat puheet, kuinka hankitaan paras valmentaja mitä markkinoilla on isolla rahalla. Silti kauden aikana jatkuvaa urputusta.

2000 -luvun Jokereiden valmentajat:
2000 - 2001: Erkka Westerlund (hopeaa)
2001 - 2002: Erkka Westerlund (puolivälierät)
2002 - 2003: Raimo Summanen (kultaa)
2003 - 2004: Hannu Jortikka (puolivälierät)
2004 - 2005: Hannu Jortikka (hopea)
2005 - 2006: Waltteri Immonen, Curt Lindström (11. sija)
2006 - 2007: Doug Shedden (puolivälierät)
2007 - 2008: Doug Shedden (4. sija)
2008 - 2009: Glen Hanlon

Kuvitelkaa. 2000-luvulla seitsemän kertaa play-offseissa, joista 1 kulta ja 2 hopeaa, 1 neljäs sija. Vain yksi katastroofi vuosi.

Joka vuosi ollaan melkein vaihtamassa valmentajaa. 7 eri valmentajaa 8. vuonna. Aika huonosti valittu??
realistic-
Mr Urheilu
 
Viestit: 423
Liittynyt: 13.02.2008 21.17
Paikkakunta: Kabul

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Crick » 08.10.2008 22.22

Oletko koskaan miettinyt, että minkälaista jälkeä oltaisiin saatu aikaiseksi huippuvalmentajilla, kun katsoo menneiden kausien pelaajalistoja? Viime kauden porukalla olisi pitänyt olla heittämällä finaaleissa, mutta valmennus kusi. Juurihan tuossa ylempänä olevassa viestissäkin totesin Jokereiden pelanneen omasta mielestäni viihdyttävintä kiekkoa viimeksi Jortikan alaisuudessa. Jokereiden tasoisella materiaalilla pitäisi joka kausi taistella kullasta, viime kausien valmentajat eivät ole antaneet tähän mahdollisuutta.
Kiitos, Jymy! Suomen mestarit 2009!
Avatar
Crick
Elävä legenda
 
Viestit: 1358
Liittynyt: 30.08.2007 23.42
Paikkakunta: Kerava

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja realistic- » 10.10.2008 13.10

Olen miettinyt. Jokainen 2000-luvulla Jokereita valmentanut valmentaja Immosta ja Lindströmiä lukuunottamatta ovat huippuvalmentajia? Väitätkö että Glen Hanlon ei ole huippuvalmentaja? tai Doug Shedden?

Shedden sai osittain aivan liikaa paskaa niskaansa. HIFK neljännelle sijalle, Jokerit puolivälierin ja kerran neljänneksi. Leijonat pronssille. Puheet, mitä katkoajalla tai ihan missä muussa foorumyhteisössä vaan Sheddenin ammattitaidottomuudesta ovat pötyä. Uskallan väittää, että Jokerit olisivat olleet viime kaudella finaaleissa, ilman Jussi Markkasen poissaoloa. Joni Puurula nyt ei vaan ole kultajoukkueen ykkösmaalivahti.

Itse tiedän mikä on ollut viime aikoina Jokereiden kullan edessä: Matti Virmanen
realistic-
Mr Urheilu
 
Viestit: 423
Liittynyt: 13.02.2008 21.17
Paikkakunta: Kabul

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Crick » 10.10.2008 13.47

Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että Matti Virmanen on epäonnistunut liian monissa pelaajahankinnoissa, vaikka toki muutama helmikin joukkoon mahtuu. Virmasen tehtävä on kasata valmentajalle parhaat mahdolliset työkalut, joilla sitten tehdä tulosta. Viime kaudella tosin materiaali oli todella kova, mutta Shedden ei vain saanut siitä mitään irti. Santalan ketjun loisto tuskin oli Sheddenin ansiota. En edes uskalla arvata, että minkälainen floppi viime kausi olisi ollut Hanlonin puolustusmentaliteetilla.

Shedden ja Hanlon saattavat olla huippuvalmentajia, mutta eivät välttämättä Suomessa ja Jokereissa. Jokavuotisella hyökkäysmateriaalilla täytyy saada enemmän irti, mitä nämä herrat ovat saaneet. Kummallakaan valmentajalla ei taida edes olla minkäänlaista käsitystä hyökkäyspelistä. Jo viime kaudella unelmoin siitä, miten esimerkiksi Hannu Aravirta tai Kari Jalonen olisi johdattanut joukkueemme mestaruuteen. Toivottavasti tämä on kuitenkin viimeinen kausi ulkomaalaisvalmennuksessa vähään aikaan, nämä on nähty jo.
Kiitos, Jymy! Suomen mestarit 2009!
Avatar
Crick
Elävä legenda
 
Viestit: 1358
Liittynyt: 30.08.2007 23.42
Paikkakunta: Kerava

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja realistic- » 17.10.2008 10.09

Duane Harmer Tapparan uusin pelaaja.

Ainakin ton Ilta-Sanomien jutun mukaan vaikuttaa kovalta tekijältä, etenkin saatiin sitä tarvittavaa viiva-apua ylivoimalle. Muutenkin plussaa, että on pelannut pitkään Euroopassa.

Hienoa, hienoa!
realistic-
Mr Urheilu
 
Viestit: 423
Liittynyt: 13.02.2008 21.17
Paikkakunta: Kabul

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Osokrori » 23.10.2008 20.29

Olin katsomassa tuota HIFK-Pelicans matsia joka päättyi 2-3. 1. ja 3. erässä Hifkin peli vaikutti lupaavalta ja viimeisessä erässä luulin jo Hifkin pääsevän rinnalle mutta ei. Kakkos erä Pelicansilta kova, HIFK lepsuili. :x
Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua.
Osokrori
Herrasmiespelaaja
 
Viestit: 367
Liittynyt: 18.09.2008 16.39
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja rulezman » 23.10.2008 20.32

Kalpa vie Ilvestä, eilen vei Ässät 8-)
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Crick » 23.10.2008 20.49

rulezman kirjoitti:Kalpa vie Ilvestä, eilen vei Ässät 8-)

Ilves-Ässät pelattiin tiistaina. Jokeritkin voitti HPK:n 3-2 ja jatkaa komeaa voittokulkuaan, vaikka peli ei häikäise hienoudellaan. Oli jopa yllätys minulle, uskoin kerhon vievän tuon.
Kiitos, Jymy! Suomen mestarit 2009!
Avatar
Crick
Elävä legenda
 
Viestit: 1358
Liittynyt: 30.08.2007 23.42
Paikkakunta: Kerava

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja r2-d2 » 04.11.2008 22.22

Pelicansin kotimatseissa on tällä kaudella tullut käytyä peräti 6 vai 7 kertaa!! Masentaa aina katsoa tuota sarjataulukkoa, pelsu tällä hetkellä 11. sijalla :roll: Onneksi tuo keskikasti on melkeen tasapisteissä, eli ei se loppujen lopuksi niin huolestuttavaa ole.
Pelicans - FC Barcelona - FC Lahti
Kuningas + Huuhkajat
Avatar
r2-d2
Elävä legenda
 
Viestit: 847
Liittynyt: 29.07.2007 16.50
Paikkakunta: lahti

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja realistic- » 11.11.2008 22.16

r2-d2 kirjoitti:Pelicansin kotimatseissa on tällä kaudella tullut käytyä peräti 6 vai 7 kertaa!! Masentaa aina katsoa tuota sarjataulukkoa, pelsu tällä hetkellä 11. sijalla :roll: Onneksi tuo keskikasti on melkeen tasapisteissä, eli ei se loppujen lopuksi niin huolestuttavaa ole.


Joka johtuu tasantarkalleen ulkomaalaisten puuttumisesta. Leo Komarov ykköskentän sentteri? :laugh:
realistic-
Mr Urheilu
 
Viestit: 423
Liittynyt: 13.02.2008 21.17
Paikkakunta: Kabul

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Jonzku92 » 14.11.2008 22.14

[smilie=hesse_bow.gif] [smilie=hesse_bow.gif] [smilie=hesse_bow.gif]
HPK vahvistaa loppukauden rivejään 190-senttisellä ja reilu satakiloisella kanadalaispuolustajalla. Kyseessä 28-vuotias Joe Rullier.
Rullier on pelannut alkukauden AHL-liigan Binghamton Senators -juokkueen riveissä.

Kanadalainen saapuu Suomeen alkuviikolla ja pelaa luultavasti jo ensimmäisellä HPK-Suomi-viikolla.
"No niin, nyt meiltä meni kuva, toivottavasti kohta menee äänikin."
-Voitto Liukkonen, Jalkapallon MM-kisoissa 1978
Jonzku92
Mr. Urheilu
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 05.08.2008 23.19
Paikkakunta: Kotka

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja vilsu » 20.11.2008 16.16

Tepsin puolelta valmentajan vaihdos kannatti ja nyt joukkue on mukavassa myötätuulessa.. Toivottavasti sama tatsi myös jatkuu, että saavutetaan edes se minimitavoite, eli säälipleijareihin (runkosarjassa kymmenen parhaan joukkoon) pääsy. :1:
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3448
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Nasty » 20.11.2008 19.19

vilsu kirjoitti:Tepsin puolelta valmentajan vaihdos kannatti ja nyt joukkue on mukavassa myötätuulessa.. Toivottavasti sama tatsi myös jatkuu, että saavutetaan edes se minimitavoite, eli säälipleijareihin (runkosarjassa kymmenen parhaan joukkoon) pääsy. :1:


Joo, on herännyt itsellänikin TPS vietti taas kun on alkanu joukkue heräämään. Lauantaina tarkoitus mennä katsomaan TPS - Ässät kun saan 2 lippua yhden hinnalla.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja rulezman » 20.11.2008 19.21

Saisi Tepsin herääminen ainakin Saipa pelin yli hypätä, pitkävedossa pistin kympin Saipalle, ja Saipa johtaakin 1-2 8-)
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja rulezman » 21.11.2008 07.19

Ja hävisihän Tepsi tosiaan, 4-1 lopulta, ei mikään vakuuttava esitys...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Nasty » 21.11.2008 19.51

rulezman kirjoitti:Ja hävisihän Tepsi tosiaan, 4-1 lopulta, ei mikään vakuuttava esitys...


TPS kylläkin hallitsi pelin tapahtua ja ryssätuomari taisi olla SaiPan puolla kun idästä ovat... No huomenna kaadetaan Hifkin väsyttämä Ässät.
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja r2-d2 » 29.11.2008 21.49

Tänään kävin kymmenettä kertaa Pelicansin kotipelissä tällä kaudella. Ihan viihdyttävä matsihan tuo oli. Pelicans nousi 0-2 tappioasemasta tasoihin.
Alivoimapeli sujui kerrassaan loistavasti, Tepsi ei saanut minkäänlaista pyöritystä aikaan, pääsivät 5 minuutin ylivoimallekin, mutta 3 minuutin yv:n jälkeen sortuivat itse rangaistukseen :wink:
Tuomaripeli oli tänään erinomaista, olihan päätuomarina Timo Favorin. Edellisissä peleissä on kyllä ollut suorastaan ala-arvoista tuomarityöskentelyä (tero toivola, markku kruus).
Rankkarikisassa ei ollut mitään jakoa, rankkarispesialisti ja kultakypärä Marko Jantunen oli loukkaantumisen vuoksi sivussa.
Pelicans - FC Barcelona - FC Lahti
Kuningas + Huuhkajat
Avatar
r2-d2
Elävä legenda
 
Viestit: 847
Liittynyt: 29.07.2007 16.50
Paikkakunta: lahti

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja Nasty » 29.11.2008 22.14

r2-d2 kirjoitti:Tänään kävin kymmenettä kertaa Pelicansin kotipelissä tällä kaudella. Ihan viihdyttävä matsihan tuo oli. Pelicans nousi 0-2 tappioasemasta tasoihin.
Alivoimapeli sujui kerrassaan loistavasti, Tepsi ei saanut minkäänlaista pyöritystä aikaan, pääsivät 5 minuutin ylivoimallekin, mutta 3 minuutin yv:n jälkeen sortuivat itse rangaistukseen :wink:
Tuomaripeli oli tänään erinomaista, olihan päätuomarina Timo Favorin. Edellisissä peleissä on kyllä ollut suorastaan ala-arvoista tuomarityöskentelyä (tero toivola, markku kruus).
Rankkarikisassa ei ollut mitään jakoa, rankkarispesialisti ja kultakypärä Marko Jantunen oli loukkaantumisen vuoksi sivussa.


Hyvin pelasi Pelicans loukkaantumistilanteeseen nähden. Onhan TPS tällä hetkellä yksi kovimmista joukkueista. Paljons oli katsojia?
"As long as I breathe, I attack." - Bernard Hinault

"In the beginning of the year, I choose a few races that I want to win. Other than those races, I'm willing to work for others." - Bernard Hinault
Avatar
Nasty
le Patron
 
Viestit: 1632
Liittynyt: 08.02.2008 15.22

Re: SM-liiga kaudella 2008-2009

ViestiKirjoittaja r2-d2 » 29.11.2008 22.25

Tepsi on kyllä aika liekeissä, 8 viimepelistä (tämän illan peli mukaan lukien) 7 voittoa.
Katsojia lahdessa oli reilut 3700. Viime lauantai matsissa oli täysi tupa (4910), mutta nuo pahat kotitappiot selkeästi vaikuttavat vielä.
Viimeksi muokannut r2-d2 päivämäärä 15.03.2009 17.40, muokattu yhteensä 1 kerran
Pelicans - FC Barcelona - FC Lahti
Kuningas + Huuhkajat
Avatar
r2-d2
Elävä legenda
 
Viestit: 847
Liittynyt: 29.07.2007 16.50
Paikkakunta: lahti

EdellinenSeuraava

Paluu Jääkiekko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa