Yleisurheilukausi 2021

Timanttiliiga, GP-kisat, Hippokisat yms.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 27.03.2021 13.45

Uuden-Seelannin mestaruuskisojen toinen päivä lässähti. Sekä Willis että Tanner jäivät pois 1500 metriltä, joten voiton vei Oakley päälle neljän minuutin tuloksella.

Toisen päivän ehkä parhaasta kihauksesta vastasi WA:n kiekkorankingissa tällä hetkellä itsensä sijalle 27 pysäköinyt Bell, joka limputti 61,85.

Suomessa on pitkään maristu, ettei Kalevan kisojen 5000 ja 10 000 metrille saada riittävästi osallistujia. Ei niitä juoksijoita Uudessa-Seelannissakaan ole (enää). Esteisiin lähti mukaan kolme urhoa, ja voittoaika painui reippaasti päälle Iso-Hollon voittotuloksen Berliinissä 1936.

200 metriä voitti liiallisen myötuulen tuuppiessa selän takana Wilson (WA:n rankingissa 272:s) ajalla 21,30. Naisten vastaavalla matkalla Georgia Hulls (106:s) niisti Zoe Hobbsin (51:s), joka oli lauantaina sivunnut puolta lyhyemmällä matkalla lähes 30 vuotta vanhaa Uuden-Seelannin ennätystä 11,32.

Miesten kaksisatasen voittaja Wilson on WA:n rankingissa yhden sijan edellä Suomen Aarnivalaa, joka nappasi 200 metrillä pronssin sisäratojen SM-kisoissa vuonna 2020.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 27.03.2021 14.11

Tara Davis potkaisi eilen 714 kotikentällään Teksasin viestikisoissa. Neiti ei ollut pysyä nahoissaan, kun valkoinen lippu heilahti:
https://twitter.com/TexasTFXC/status/1375573061571915778

Samalla meni tohjoksi vanha yliopistoennätys, jota ei pitänyt hallussaan kukaan muu kuin Jackie Joyner-Kersee.

Tuloksella 714 sijoitutaan USA:n kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi heti olympiavoittaja Tianna Bartolettan jälkeen.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42


Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 28.03.2021 19.12

Teksasin viestikisoista putoilee lisää tuloksia. 70-lukulaisiin pulisonkeihin ihastunut Laird Louisianan valtionyliopistosta lasketteli 200 metriä ennätykseensä 19,81. Kaarteessa hölkättiin vielä muiden imussa, mutta suoralla pantiin virsuihin vinhat vipinät:
https://www.youtube.com/watch?v=TvE9hFssHBQ

Kaveri tosin on jo pari vuotta sitten kiihdyttänyt 19,56 mojovaan myötätuuleen.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 02.04.2021 22.07

varis kirjoitti:Ensi vuoden Tampereen Kalevan kisat ja Kiinassa pidettävät Universiadit menevät päällekkäin. Kummassa tietojärjestelmätieteiden opinnot Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä aloittanut järjestävän seuran tähtiurheilija Huntington ottelee?

Tätä ei tarvitse enää pähkäillä, sillä Universiadit on siirretty ensi vuoteen. Myös Rietin elokuiset U18 EM-kisat peruttiin.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 02.04.2021 22.31

Floridan viestikisat ovat alkaneet tänään Gainesvillessä klo 21 Suomen aikaa. Florida Gatorsia edustava turskanpurija Mardal veivasi lekaa 75,77.

Ohjelma:
https://s3.amazonaws.com/sidearm.sites/gatorzone.com/documents/2021/3/19/Schedule.pdf

Pätkiä tulee Youtubeen tai sitten ei.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 03.04.2021 13.57

Mardal nappasi viime kuussa NCAA-hallimestaruuden painonheitossa. Norjalta löytyy NCAA-mestaruus kaikista miesten heittolajeista sekä 10-ottelusta. Moukarissa Richard Olsen voitti vuosina 1981-82.

Viime vuonna Pohjolan miehistä 75 metrin rajan puhkoivat
79.05 Aaron Kangas FIN 1 Espoo
77.10 Hilmar Örn Jónsson ISL 1 Hafnarfjördur
76.40 Eivind Henriksen NOR 1 Bergen
Liipola jäi 8 senttiä ja Jaakkolakin pääsi puolen metrin sisään.

Tänä vuonna jo
75.77 Thomas Mardal NOR 1 Gainesville FL
75.24 Ragnar Carlsson SWE 1 Västerås

Ennätysmäärä (5) on vuodelta 2000
80.55 Olli-Pekka Karjalainen FIN 1 Tampere
76.60A Marko Wahlman FIN 2 El Paso TX
76.05 Jan Bielecki DEN 1 Minden
75.78 Per Karlsson SWE 1 Västerås
75.62 Bengt Johansson SWE 1 Helsingborg

Kaikki (26)
83.30 Olli-Pekka Karjalainen FIN 1 Lahti 2004
81.52 Juha Tiainen FIN 1 Tampere 1984
80.14 Tore Gustafsson SWE 1 Lappeenranta 1989
79.05 Aaron Kangas FIN 1 Espoo/Le 2020
78.83 David Söderberg FIN 1 Lahti 2003
78.74 Harri Huhtala FIN 2 Turku 1984
78.70 Marko Wahlman FIN 1 Kotka/K 1995
78.64 Kjell Bystedt SWE 1 Västerås 1988
78.25 Eivind Henriksen NOR 1 Fränkisch-Crumbach 2019
77.10 Hilmar Örn Jónsson ISL 1 Hafnarfjördur 2020
77.02 Jan Bielecki DEN 2 Bad Köstritz 2002
76.43 Markus Johansson SWE 1c2 Karlstad 2013
76.39 Mattias Jons SWE 1 vFIN Stockholm 2013
76.32 Bengt Johansson SWE 1 Magglingen 2001
76.22A Mika Laaksonen FIN 2 El Paso TX 1996
76.20 Tuomas Seppänen FIN 3 Halle 2016
76.02 Esa Jantunen FIN 3 Kuortane 1990
75.78 Per Karlsson SWE 1 Västerås 2000
75.77 Thomas Mardal NOR 1 Gainesville FL 2.4.2021
75.62 Ari Taavitsainen FIN 1 Oslo 1984
75.56 Tomas Sjöström SWE 1 Athens GA 1996
75.47 Henri Liipola FIN 1 Kaustinen 2018
75.30 Stefan Jönsson SWE 1 Västerås 1991
75.24 Ragnar Carlsson SWE 1 Västerås 5.3.2021
75.14 Lasse Akselin FIN 1 Espoo/E 1995
75.10 Pasi Heikkilä FIN 1 Parikkala 1991
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 03.04.2021 14.04

Jenkkien yu-pyhätössä ja ensi vuoden MM-näyttämöllä Hayward Fieldin upouudella stadionilla on kaksipäiväiset kastajaiskisat menossa. Moukarikisat käytiin kuitenkin jossain ihan muualla, ja kieltämättä hieman ihmetyttää, miten tuosta stadionin häkistä 80 metrin kaaret mahtuu kentälle...
https://www.youtube.com/watch?v=JDlYbkV_8aY
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 04.04.2021 13.28

Jo vuosia maailman huipulla kisaillut mutta vasta 21-vuotias 400 metrin aitojen taitaja Sydney McLaughlin nuoli sivulajissaan pika-aidoissa ennätyksensä 13,03 Phoenixissa.

Neiti on allekirjoittanut naisyleisurheilun ilmeisesti tuottoisimman sponsorisopimuksen, mikä aiheuttaa myös ulkonäköpaineita. Niinpä hän tepastelee kilparadalle aina huolellisesti meikattuna, irtoripset paikalleen asetettuna ja tukka hyvin.

https://www.youtube.com/watch?v=b8g2JaJMXJM

Jo Pariisin MM-kisoissa 2003 esiintynyt Allyson Felix yrittää muutaman takkuisen vuoden jälkeen päästä kerran vielä olympiakuntoon. Phoenixissa kaiken kokenut veteraani pyyhälsi suoranmitan aikaan 11,31, mikä jää henkilökohtaisesta ennätyksestä 0,42 sekuntia.

Sisäratakaudella daami tosin räväytti 200 metrillä halliennätyksensä 22,59, joten tulossa ilmeisesti ollaan.

https://www.youtube.com/watch?v=V-rSLtBGEKw
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 07.04.2021 07.10

23-vuotias Jakob Gardenkrans heittänyt limppua 64,42 PBjoka antaa Ruotsille toiveita jopa Tokion täysmiehityksestä. Tämä tapahtunut viimeksi 1936 https://web.archive.org/web/20200417053 ... throw.html

Geenitkin pitäisi tällä 207-senttisellä nuorukaisella olla kunnossa. 41-vuotiaana vesansa itämään pannut Kenth Gardenkrans heitti vuonna 1980 ennätyksensä 65,40 ja ylsi samana vuonna olympiafinaaliin. Ilman loukkaantumisia aineksia olisi varmasti ollut parempaankin, siitä osoituksena 1974 heitetyt nuorten ME:t.

Ensin jossain 61,98 https://www.youtube.com/watch?v=5FPNlRBfkng
sitten Ruotsin mestaruuskisoissa Bruchin takana 62,04.

Neljä vuotta myöhemmin ennätyksen nappasi Länsi-Saksan Werner Hartmann (63,64), jota pidemmälle 2-kiloista on heittänyt vain ikuinen suurlupaus Mykyta Nesterenko (65,31 2008).
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 08.04.2021 06.05

Pohjolan naisten moukarissa on kuluvana vuonna parantuneet jo Suomen, Tanskan ja Islannin ennätykset.

72.44 AJR Silja Kosonen FIN 1-19 NC-w Kaustinen 6.3.2021
72.12 Krista Tervo FIN 1 Somero 2020
71.52 Ida Storm SWE 2 Fränkisch-Crumbach 2017
71.43 Beatrice Nedberge Llano NOR 1 Tempe AZ 2019
70.99 Tracey Andersson SWE 1 Bottnaryd 2016
70.43 Mona Holm NOR 1 Byrkjelo 2011
70.01 Marinda Petersson SWE 4 Halle 2017
69.63A Mia Strömmer FIN 1 Potchefstroom 2001
69.56 Merja Korpela FIN 4 WUG Beograd 2009
69.16 Sini Pöyry FIN 1 Kaustinen 2004
69.09 Cecilia Nilsson SWE 6 Halle 2008
68.91 Grete Ahlberg SWE 1 Falun 8.3.2021
68.79 Inga Linna FIN 1 Helsinki/E 2018
68.76 Eleni Larsson SWE 8 ETC Cheboksary 2015
67.69 Suvi Koskinen FIN 2 Kaustinen 2020
67.18 Josefin Berg SWE 1 Torsby 2013
67.08 Johanna Salmela FIN 4 vSWE Stockholm 2017
66.35 Trude Raad NOR 1 DeafOG Samsun 2017
66.26 Lena Solvin FIN 3 Kaustinen 2008
66.22 Helene Sofie Ingvaldsen NOR 1 Wichita KS 26.3.2021
66.12 Jenni Penttilä FIN 1 Pudasjärvi 2014
65.78 Emma Johannesson SWE 2 Jablonec 2012
65.55 Karolina Pedersen SWE 3 Bottnaryd 2014
65.31 Emma Thor SWE 3 Charlottesville VA 2019
64.68 Katrine Koch Jacobsen DEN 1 København 22.3.2021
64.60 Celina Julin DEN 1 København 2020
64.55 Marie Nordahl SWE 1 Arvika 2010
64.42 Kiira Väänänen FIN 4 Somero 2020
64.39 Elísabet Rut Rúnarsdóttir ISL 1 Reykjavík 2.4.2021
64.12 Aada Koppeli FIN 3 Somero 2020
63.89 Sara Killinen FIN 3 Raleigh NC 27.3.2021

WA:n listoilla Norjan Katja Vangsnesin ennätys on 69,20
https://worldathletics.org/records/all- ... 2021-04-08
mutta mm. Norjan yu-liitto ei ole tätä vähintäänkin arveluttavaa tulosta hyväksynyt
https://www.friidrett.no/globalassets/a ... vinner.htm

Heittolajien Euroopan talvicup järjestetään kuukauden päästä Kroatiassa, mutta ainakin mainion Paavo Nurmi Gamesin Yleisurheilupodcastin mukaan Kososen seuraava kisa olisi Suomessa toukokuun lopussa.
https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/yle ... ialaisiin/
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja rulezman » 08.04.2021 09.31

Helatorstaina tosiaan Kankanpääässä starttaa uusi kotimainen moukarikiertue. Ainakin Kangas mukana heittämässä olympiarajaa murskaksi.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 08.04.2021 11.53

Pohjolan pojilla kolmoisjohto NCAA:n kausitilastossa
http://www.ustfccca.org/records-lists/c ... =2021#mJAV

Olisikin jo korkea aika palata kultakantaan

Gabriel Wallin SWE (78.76m) 2005
Gabriel Wallin SWE (80.71m) 2004
Esko Mikkola FIN (72.62m) 2000
Matti Närhi FIN (79.74m) 1999 - Esko Mikkola takasi kaksoisvoiton
Esko Mikkola FIN (81.86m) 1998 - kesti kisaennätyksenä vuoteen 2017
Mats Nilsson SWE (74.90m) 1997
Pål Arne Fagernes NOR (79.16m) 1996
Patrik Bodén SWE (79.34m) 1991
Patrik Bodén SWE (79.82m) 1990
Patrik Bodén SWE (77.82mA) 1989
Kenneth Petersen DEN (76.56m) 1988
Dag Wennlund SWE (77.06m) 1987
Dag Wennlund SWE (78.86m) 1986
Einar Vilhjálmsson ISL (89.62m) 1984
Einar Vilhjálmsson ISL (89.34m) 1983
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 11.04.2021 11.49

Missourin ronskein nainen DeAnna Price veivasi eilen Yhdysvaltain ennätyksen 78,60:

https://www.instagram.com/p/CNdyCEInQvL/
https://www.youtube.com/watch?v=zAgUR2wAX-A

Auton pysäköiminen näin lähelle takalaitonta ei ehkä ole hyvä idea.

Kaikkien aikojen tilasto:

1 82.98 Anita WŁODARCZYK 08 AUG 1985 POLPOL 1 Stadion PGE Narodowy, Warszawa (POL) 28 AUG 2016 1303
2 79.42 Betty HEIDLER 14 OCT 1983 GERGER 1f1 Halle (GER) 21 MAY 2011 1246
3 78.60 DeAnna PRICE 08 JUN 1993 USAUSA 1 Audrey J. Walton Stadium, Columbia, MO (USA) 09 APR 2021 1232
4 78.51 Tatyana LYSENKO 09 OCT 1983 RUSRUS 1 Cheboksary (RUS) 05 JUL 2012 1231
5 78.18 Brooke ANDERSEN 23 AUG 1995 USAUSA 1 Cessna Stadium, Wichita, KS (USA) 10 APR 2021 1226
6 77.78 Gwen BERRY 29 JUN 1989 USAUSA 1 Stadion Śląski, Chorzów (POL) 08 JUN 2018 1219

WA:n rankingissa DeAnna on pitänyt jöötä sen jälkeen, kun voitti maailmanmestaruuden 2019 ja Anita Wlodarczyk haihtui loukkaantumisen myötä kisakentiltä:

1 DeAnna PRICE 08 JUN 1993 USAUSA 1365 Hammer Throw
2 Joanna FIODOROW 04 MAR 1989 POLPOL 1314 Hammer Throw
3 Zheng WANG 14 DEC 1987 CHNCHN 1303 Hammer Throw
4 Alexandra TAVERNIER 13 DEC 1993 FRAFRA 1299 Hammer Throw
5 Zalina PETRIVSKAYA 05 FEB 1988 MDAMDA 1250 Hammer Throw
6 Iryna KLYMETS 04 OCT 1994 UKRUKR 1247 Hammer Throw
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 11.04.2021 12.24

Sha'carri Richardson kipitti suoranmitan maailman kärfkitulokseen 10,72:
https://twitter.com/usatf/status/1380954171743084544

Eroa kakkoseen kertyi hulppeat 0,35 sekuntia.

Neidin aikaisempien vuosien esitysten perusteella voisi päätellä, että hän ei kisaile Tokion olympialaisissa. Tämä on ikävästi lohkaistu. Hän takoi edellisen ennätyksensä 10,75 vuonna 2019 yliopistojen mestaruuskisoissa kesäkuun alussa. Puolisentoista kuukautta myöhemmin kunto oli jo haihtunut Amerikan MM-karsinnoissa, joissa jäi loppukilpailussa viimeiseksi.

Kaikkien aikojen tilasto:

1 10.61* +1.2 Florence GRIFFITH-JOYNER 21 DEC 1959 USAUSA 1 Indianapolis, IN (USA) 17 JUL 1988 1286
2 10.64 +1.2 Carmelita JETER 24 NOV 1979 USAUSA 1 Shanghai (CHN) 20 SEP 2009 1280
3 10.65A +1.1 Marion JONES 12 OCT 1975 USAUSA 1 SGJ, Johannesburg (RSA) 12 SEP 1998 1277
4 10.70 +0.6 Shelly-Ann FRASER-PRYCE 27 DEC 1986 JAMJAM 1 Kingston (JAM) 29 JUN 2012 1266
4 10.70 +0.3 Elaine THOMPSON 28 JUN 1992 JAMJAM 1 Kingston (JAM) 01 JUL 2016 1266
6 10.72 +1.6 Sha'Carri RICHARDSON 25 MAR 2000 USAUSA 1f2 Ansin Sports Complex, Hollywood, FL (USA) 10 APR 2021 1262

* 10,49-tulos on omavaltaisesti poistettu listoilta ja korvattu toiseksi parhaalla, kiistatta laillisella noteerauksella.

Edit: Päivitetty videolinkki.
Viimeksi muokannut Geb Mo päivämäärä 12.04.2021 09.59, muokattu yhteensä 1 kerran
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 11.04.2021 15.42

Norjan Marie-Therese Obst paransi jälleen keihäsennätystään, nyt lukemiin 61,37 ja on selvä ykkönen NCAA:n kausitilastossa. http://www.ustfccca.org/records-lists/c ... =2021#fJAV

Pohjolan naisten NCAA-mestaruudet keihäässä

Vigdís Gudjónsdóttir ISL (55.54m) 1999
Helena Uusitalo FIN (58.86m) 1986 - voitti samana vuonna myös USA:n mestaruuden
Íris Grönfeldt ISL (57.20m) 1985
Íris Grönfeldt ISL (56.14m) 1984
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 12.04.2021 05.10

Sydneyssä tänään alkavat Australian mestaruuskisat ovat reilun viikon kestävä kaikenikäisten, vammaisten ja vammattomien massiivinen yleisurheilutapahtuma.

https://cdn.revolutionise.com.au/cups/a ... zou7tx.pdf
http://athletics.resultshub.com.au/
https://www.youtube.com/watch?v=x-caCvx9-v4

Vuoden 2009 maailmanmestari ja Tokiossa neljänsiin olympiakisoihin osallistuva kiekonheittäjä Dani Stevens (o.s. Samuels) jahtaa 14:ttä mestaruutta, jolla nousisi yksinvaltiaaksi yhden lajin kultamitalien määrässä. Tällä hetkellä ykköspaikan jakaa Andrew Murphy, joka kolmiloikkasi 13 kultaa vuosina 1990-2006. Stevens, kuten myös aidatulta ratakierrokselta 13:tta voittoa tavoitteleva Lauren Boden saavuttivat ensimmäisen mestaruutensa 16-vuotiaina vuonna 2005.

http://athletics.possumbility.com/aust_tf/index.htm
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 14.04.2021 18.10

Australian mestaruuskisojen yleisen sarjan ei-para-lajien vähitellen alkaessa on syytä katsastaa kengurumaan parhaat yleisurheilijat WA:n rankingissa 13.4.2021.

N

1 Kelsey-Lee BARBER 21 SEP 1991 AUSAUS 1397 Javelin Throw
Vuoden 2019 maailmanmestari, joka ilmeisesti on aikeissa ajoittaa kuntonsa Tokion kisoihin, sillä alkukaudesta on lentänyt vain vajaat 58 metriä.

2 Jessica HULL 22 OCT 1996 AUSAUS 1277 1500m,5000m [1500m ind.,Mile]
Keskimatkojen juoksija, joka vuonna 2020 paukutteli tohjoksi Australian ennätykset 3000 ja 5000 metrillä.

3 Catriona BISSET 01 MAR 1994 AUSAUS 1267 800m
Vuoden 2019 universiadivoittaja, joka on hinannut ennätyksensä jo alle 1.59:n.

4 Sinead DIVER 17 FEB 1977 AUSAUS 1261 10,000m,Half Marathon,Marathon
Annemari Kiekaran ikäinen aikuinen nainen, joka oli viides New Yorkin maratonilla 2019.

5 Linden HALL 20 JUN 1991 AUSAUS 1256 800m,1500m [Mile]
Kokenut maileri ja puolimaileri, joka ylsi 1500 metrin välieriin Rion kisoissa 2016. Tänä vuonna ilmeisesti tavoittelee loppukilpailupaikkaa, sillä on jo rutistanut Australian ennätyksen alle neljän minuutin lukemiin 3.59,67.

6 Genevieve GREGSON 04 AUG 1989 AUSAUS 1253 3000mSC [2000mSC]
7 Brooke STRATTON 12 JUL 1993 AUSAUS 1248 Long Jump
8 Nicola MCDERMOTT 28 DEC 1996 AUSAUS 1246 High Jump
9 Ellie PASHLEY 10 DEC 1988 AUSAUS 1241 10,000m,Half Marathon,Marathon
10 Nina KENNEDY 05 APR 1997 AUSAUS 1234 Pole Vault

https://www.worldathletics.org/world-ra ... 2021-04-13

M

1 Brandon STARC 24 NOV 1993 AUSAUS 1340 High Jump
MM-kisojen kutonen vuodelta 2019. Tänä vuonna on mies flopannut 229.

2 Stewart MCSWEYN 01 JUN 1995 AUSAUS 1293 1500m,5000m,10,000m
Kansainyhteisökisojen vitonen vitosella 2018. Juoksee sujuvasti minkä tahansa matkan 1500 ja 10 000 metrin väliltä.

3 Matthew DENNY 02 JUN 1996 AUSAUS 1261 Discus Throw
Limpunviskojana vielä juniori, mutta on jo kaynyt pokkaamassa kullan universiadeissa. Tänä vuonna on kakku matkustanut 61,42 metrin päähän.

4 Kurtis MARSCHALL 25 APR 1997 AUSAUS 1251 Pole Vault
Vuoden 2018 kansainyhteisökisojen voittaja, joka on tänä vuonna taivuttanut ruhonsa jo kaksi kertaa 580:n korkeudella killuvan riman yli.

5 Rhydian COWLEY 04 JAN 1991 AUSAUS 1236 20km Walk,50km Walk [10,000m Walk]
Jatkaa kengurumaan kunniakkaita perinteitä kilpakäynnin alalla. Seuraavaksi tavoitteeksi voisi ottaa ensimmäisen pistesijan kahmaisemisen globaaleissa arvokisoissa.

6 Nicholas HOUGH 20 OCT 1993 AUSAUS 1234 110mH
7 Ashley MOLONEY 13 MAR 2000 AUSAUS 1232 Decathlon
8 Dane BIRD-SMITH 15 JUL 1992 AUSAUS 1224 20km Walk
9 Patrick TIERNAN 11 SEP 1994 AUSAUS 1220 5000m,10,000m [3000m]
10 Cedric DUBLER 13 JAN 1995 AUSAUS 1219 Decathlon

Tänä buonna suoranmitan aikaan 10,05 kirmaissut Browning on ehkä hieman yllättäen vasta sijalla 12.

Australian kaikkien aikojen parhaaksi naisyleisurheilijaksi on kenties vahvimmin ehdolla yhteensä neljä pikajuoksukultaa vuosien 1956 ja 1964 olympiakisoissa ottanut Betty Cuthbert. Cathy Freeman voitti 400 metriä satatuhatpäisen kotiyleisön mylviessä Sydneyssä 2000. Sally Pearson nuoli pika-aitojen voittoon Lontoon kisoissa 2012 ja hopealle neljä vuotta aikaisemmin. Debbie Flintoff-King otti kullan Seoulin olympialaisten pitkällä aitamatkalla 1988. Paikajuoksija Raelene Boyle olisi saattanut kahmaista kaksi kirkkainta medaljongia Munchenin kisoissa 1972, jos hyvin ravitut itäsaksalaiset eivät olisi olleet mukana. Nyt oli tyydyttävä hopeisiin.

Miesten puolella kaikkien aikojen ykköseksi on vain yksi ehdokas. Nimittäin lyhyen uran tehnyt Herb Elliott, joka ei hävinnyt vuosina 1958-1960 yhtäkään kilpailua 1500 metrillä tai maililla. Uransa huipuksi hän lähti Rooman olympialaisissa 1960 raatamaan soolojuoksua 1500 metrillä jo puolimatkan jälkeen ja kihautti ME:n 3.35,6. Mies lopetti jo 22-vuotiaana, koska amatööriaikana ei pystynyt elättämään perhettään radalla ympyrää juoksemalla.

Erämaajuna Ron Clarke takoi 60-luvulla maailmanennätyksiä poikineen pitkillä matkoilla, mutta olympiakisoissa ei onni potkinut. Mexicon kisoissa 1968 hän oli porukan kovakuntoisin, mutta ei voinut mitään itäafrikkalaisille, jotka olivat tottuneet kisailemaan ohuessa ilmanalassa.

Jared Tallent on kolminkertainen olympiamitalisti 50 kilometrin käynnissä. Kultaa tuli Lontoossa 2012, kun edelle sijoittuneita venäläisiä diskattiin epäterveellisen ruokavalion vuoksi.

Steve Hooker voitti olympiakultaa seipäässä Pekingin kisoissa 2008. Vuotta myöhemmin hän pokkasi MM-voiton, vaikka oli pahoin loukkaantunut ja pystyi hyppäämään kisassa vain pari kertaa.

Australian mestaruuskisojen perusteellinen videokattaus:
https://www.youtube.com/channel/UCeSZTyotegASDg-voCyTt3g
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja varis » 15.04.2021 15.44

PM-moniottelut siirtyvät vuodella kesään 2022. Miesten ja naisten sekä 17- ja 19-vuotiaiden moniotteluiden PM-kilpailut piti järjestää Seinäjoella 12.-13. kesäkuuta.

Vähiin käy ennen kuin loppuu?
22.-23.05. am Lounaisen alueen aluemestaruusottelut Tampere
29–30 MAY 2021 Hypo-Meeting Mösle-Stadium, Götzis (AUT)
12–13 JUN 2021 Sollentuna Combined Events Challenge Sollentunavallen, Sollentuna (SWE)
12–13 JUN 2021 Meeting Internacional Arona Antonio Domínguez Stadium, Arona (ESP)
19–20 JUN 2021 Stadtwerke Ratingen Mehrkampf-Meeting Stadionring, Ratingen (GER)
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Yleisurheilukausi 2021

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 16.04.2021 12.14

Etelä-Afrikankin mestaruuskisat alkavat vähitelleen painaa päälle (15.-17.4.), joten tässä maan parhaat yleiset urheilijat WA:n rankingissa 13.4.2021:

N

1 Dominique SCOTT 24 JUN 1992 RSARSA 1219 5000m [2 Miles ind.]
Viidentonnin menijä, joka tosin ei ole tänä vuonna kilpaillut lainkaan. Dohan MM-kisoissa tuli 15. sija.

2 Carina HORN 09 MAR 1989 RSARSA 1195 100m
3 Glenrose XABA 31 DEC 1994 RSARSA 1191 10 km Road,Half Marathon
4 Rikenette STEENKAMP 16 OCT 1992 RSARSA 1179 100mH [60mH ind.]
5 Gerda STEYN 03 MAR 1990 RSARSA 1175 Marathon
6 Zenéy VAN DER WALT 22 MAY 2000 RSARSA 1167 400mH
7 Zinzi XULU 28 SEP 1996 RSARSA 1163 Long Jump,Triple Jump
8 Wenda NEL 30 JUL 1988 RSARSA 1162 400mH
9 Caster SEMENYA 07 JAN 1991 RSARSA 1156 200m,800m [300m]
10 Taylon BIELDT 04 NOV 1998 RSARSA 1146 400m,100mH,400mH [300m]

M

1 Akani SIMBINE 21 SEP 1993 RSARSA 1383 100m
Maailmanluokan pikapinkoja, joka kisailee olympiamitalista Tokion kisoissa. Lontoon MM-kisojen vitonen, Dohassa neljäs.

2 Luvo MANYONGA 08 JAN 1991 RSARSA 1371 Long Jump
3 Ruswahl SAMAAI 25 SEP 1991 RSARSA 1357 Long Jump
4 Stephen MOKOKA 31 JAN 1985 RSARSA 1298 Marathon
5 Antonio ALKANA 12 APR 1990 RSARSA 1263 110mH
6 Tshepo TSHITE 05 JAN 1997 RSARSA 1208 800m [800m ind.]
7 Wayne SNYMAN 08 MAR 1985 RSARSA 1202 20km Walk
8 Clarence MUNYAI 20 FEB 1998 RSARSA 1200 200m [300m]
9 Cheswill JOHNSON 30 SEP 1997 RSARSA 1197 Long Jump
10 Anaso JOBODWANA 30 JUL 1992 RSARSA 1192 200m

Naisten 5000 metrin mestaruuden voitti musta hevonen Caster Semenya, joka on testosteroniongelmien vuoksi häädetty lempilajistaan 800 metriltä.

Simbine paukutteli suoranmitan erissä 9,82 liiallisen myötäpuhurin avittamana. Van Rooyen reuhtaisi kepin 85,25 metrin päähän.

Tulokset:
http://athletics-info.co.za/results/results1/

Striimiä Athletics South African Facebook-sivulla:
https://www.facebook.com/AthleticsASA
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

EdellinenSeuraava

Paluu Kilpailut, tulokset yms.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa