USA:n mestaruuskisat 2023

Timanttiliiga, GP-kisat, Hippokisat yms.

Valvoja: Tuomaristo

USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 03.07.2023 15.33

USA:n mestaruuskisat pidetään 6.-9.7. ties kuinka monennen kerran Eugenen Hayward Fieldillä, joka tuli viime kesänä kaikille suomalaisillekin tutuksi.

Perinteiseen tapaan kisoissa karsitaan myös amerikkalaisten joukkue MM-kisoihin Budapestiin. Nyrkkisääntö on se, että kunkin lajin kolmen parasta valitaan, mikäli tulosrajat on selvitetty tai ranking-pisteet riittävät.

Yhdysvaltalaiseen tapaan minkäänlaisia poikkeuksia ei suvaita kerrasta poikki -järjestelmään. Jos sattuu sairastumaan ennen karsintakisoja tai loukkaa kätensä kuten Greg Foster -vainaa aikoinaan, niin ei muuta kuin kipsi käpälässä radalle ottelemaan tai sitten ensi vuonna uusi yritys.

Ainoan poikkeuksen muodostavat ne, joilla on vapaalippu MM-kisoihin, esimerkiksi puolustavat maailmanmestarit. USA:n liitto päätti tänä vuonna vaivihkaa, että vapaalippulaisten ei tarvitse edes osallistua maan mestaruuskisoihin. Esimerkiksi Sydney McLaughlin-Levronen ei tarvitse osallistua 400 metrin aitohin, jos ei rouvaa huvita.

IAAF teki aikoinaan hölmöhkön päätöksen, jonka mukaan puolustavat maailmanmestarit pääsevat suoraan MM-kisoihin. Järjestely alentaa muun muassa USA:n mestaruuskisojen arvoa. Olympiakarsintoihin pitää onneksi kaikkien niiden osallistua, jotka joukkueeseen haluavat.

Striimien jahtaajat kokivat takaiskun, kun NBC päätti olla lähettämättä kisoja vapaalla kanavallaan. Sen sijaan kisat tulevat maksullisilta USATF.TV:ltä, Peacockista ja CNBC:stä. Jostain firabelipurkista ne voivat näkyä, etenkin CNBC, mutta pienemmällä todennäköisyydellä kuin NBC.

Tulospalvelu:
https://www.usatf.org/events/2023/2023-toyota-usatf-outdoor-championships

Track And Field News julkaisee lähipäivinä perinteisen kuntopuntarinsa:
https://trackandfieldnews.com/

Let's Runin ennakkoja juoksulajeista:
https://www.letsrun.com/
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 07.07.2023 10.17

TO 6.7.

Kincaid vei 10 000 metrin mestaruuden ajalla 28.23. Kaverilla on tappava kiri; viimeinen rinki olympiakarsinnoissa 2021 53,5 eli samoille haminoille kuin Väätäinen 1971. Tämänkertaisten kisojen viimeisen kierroksen aika ei ole tiedossa.

Draamaprinsessa Sha'carri Richardson kaasutti satasen erissä 10,71 PB WL.

Orjia rahdataan Budapestiin tänäkin vuonna. Keturah Orji pomppi kakkoseksi kolmiloikkaukessa. MM-pronssimitalisti Tori Franklin latasi 14,44 ja voitti Orjin sentillä.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja varis » 07.07.2023 21.43

Uskomatontahan tässä on että Crouser haki vauhtia Euroopasta, toisin kuin kaikki muut tn vetänee puuroa vahvempaa siellä jenkkilässä.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 08.07.2023 10.13

PE 7.7.

Aikoinaan jatsitupakasta kärynnyt Shacarri Richardson lähtee ensi kuussa ensimmäisiin arvokisoihinsa karsintakisojen 100 metrin voitollaan. Letikäs Twanisha Terry vasta 5:s. Alkukaudella säkenöinyt Aleia Hobbs putosi erissä.

Nurmen kisoissa ja Kuortaneella jo muita suoranmitalla tanssittanut Charleston otti kisapaikan Budapestiin ehkä hieman yllättäenkin. Seuraavat MM-piletit suht kokeneille jermuille Coleman ja N. Lyles. Loukkaantumisista jälleen kärsineen Bromellin tie katkesi. Charleston on Pohjois-Carolinan sällejä, kun taas Charleston-niminen kaupunki on Etelä-Carolinan puolella. Tämä on helppo muistaa.

Claye otti jälleen kisapaikan kolmiloikkauksessa. Pahoin akilleksensa vuonna 2021 telonut kaksinkertainen olympiavoittaja Taylor ei ole sisukkaista ponnisteluistaan huolimatta päässyt entiseen kuntoonsa. Sijoitus 8:s. Taitaa ilta vähitellen laskeutua yhdelle kaikkien aikojen loikkaajista.

Roinattoman ratakierroksen välierissä päästeli Sydney McLaughlin 49,60. Joko rouva on kovassa tikissä tai sitten teki virhelaskelman puksuttamalla erissä liian kovaa.

Toisen päivän striimi kutakuinkin kokonaisuudessaan:
https://www.youtube.com/watch?v=-GtZCjPnTt0
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 09.07.2023 10.44

LA 8.7.

*** Sisältää juonipaljastuksia. Jännityksen säilyttäjät katsovat ensin liikkuvat kuvat:
https://www.youtube.com/watch?v=X5VryUXtiwo

Sydney McLauglin-Levrone kaasutti odotetusti ylivoimaiseen voittoon roinattomalla ratakierroksella. Voittoaika 48,74 PB jäi vain muutaman sadasosan USA:n ennätyksestä. Sitä pitää hallussan Sandie Richard-Ross, joka kommentoi otteluita Amerikan television selostamossa. Ennen kisaa itsensä nätiksi tälläytyvä Britton Wilson ei edes yrittänyt lähteä mukaan aiturimestarin hullunkärryyn vaan tyytyi jo takakarteessa kakkoosijaan.

100 metrin aidoissa jokaisella loppukilpailuun päässella oli jo MM-kisaraja tehtynä, joten nyt katsastettiin vain, ketkä kolme lähtevät Budaprestiin. Kolmen pikkuaiturin mutsi ja maailmanmestari Nia Ali palasi radoille. Hän niiasi voittopytyn ajalla 12,37. Olympiakakkonen Kendra Harrison napsi toisen tiketin Budapestiin. Hallikauden stara ja esteettisesti suuntautunut (kisojen pisimmät irtoripset) Masai Russell Kentuckyn yliopistosta rymisteli kolmanneksi ahnaalla kurotuksellaan. Hän niisti kahdella tuhannesosalla letikkään Alaysha Johnsonin. Turun urheilupuistossakin kisaillutta Christina Clemonsia ei ole tällä kaudella radoilla nähty.

Athing Mu piti vauhtia 1500 metrillä, mutta Nikki Hiltz liiskasi puolta lyhyemmän matkan olympiavoittajan loppupitkällä. Kolmannesta sijasta tapeltiin raivokkaasti: Cory McGee kepitti sadasosalla MM-kuutonen Sinclaire Johnsonin, joka teki viimeisillä voimillaan muikkusukelluksen maalilinjan yli. Se ei auttanut.

Mun kannattaisi tilata Myrskylästä juoksutaktiikan peruskurssi, sillä daami jolkotteli ylimääräisiä metrejä ravaamalla kaarteissa sisäradan ulkoreunaa pitkin.

Esteissä kohtalaisen tuntematon Floridan daami Krissy Gear nykäisi huippuvaihteen pykälään viimeisellä ringillä ja kellisti Coloradon veteraanin Emma Coburnin loppupitkällä. Emmalta meni samalla 11:s USA:n mestaruus sivu suun. Viisi ensimmäistä puksuttivat MM-kisarajan alle.

Deadmon kirmaisi ensimmäisen kerran Amerikan ykköseksi ratakierroksella ja otti viimeinkin arvokisapaikan yksilölajissa. Voittoaika 44,22 on sällin PB. Pikamatkoilta 400 metrille livahtanut kalpeanaama Boling putosi välierissä.

Oregonin kiritykki Hocker on palannut yhden mutinaksi menneen kauden jälkeen. Hän otti kolmannen sijan 1500 metrillä. Nuguse voitti melko odotetusti. Olympiavoittaja Centrowitz nuorempi hyytyi 10:nneksi.

Esteet vei yllätysmies Rooks, joka jäi voittoajallaan 8.16,78 vain pari sekuntia MM-kisarajasta. Kaveri teki virenit vetämällä yhdellä esteellä maihin. Esikuvansa malliin hän nousi kuitenkin kärppänä ylös ja säntäsi muiden perään. Turussakin kisaillut Beyer jäi 9:nneksi.

Kovan onnen soturi (osanottokielto Tokion olympiakisoihin Covid-19-taudin vuoksi, loukkaantuneena 2022) Kendricks jäi seipäässä neljänneksi. Hän jakoi sijan Nurmen kisoissa tänä vuonna 590 taivuttaneen Lightfootin kanssa, joka ironisesti piteli reittään hyppyjen jälkeen. Täysin tuntematon Arkansas'n batu McWhorter pamautti ennätyksensä 586 ja lähtee Budapestiin Nilsenin seuraksi.

Pituudessa kokenut Dendy potkaisi lankulta 814 ja nitisti sentillä pihvinpurija Lawsonin. Kahden lajin taitaja (HJ ja LJ) ja nykyisin myös muoti-ikonina kunnostautunut Harrison lähtee kolmantena MM-kisoihin.

Runners World:
https://www.runnersworld.com/news/a44466837/usatf-outdoor-championships-2023-results/

Eugene Register-Guard:
https://eu.registerguard.com/sports/

WA:
https://worldathletics.org/news/report/2023-us-championships-mclaughlin-levrone-ali

SUL:
https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/mclaughlin-levrone-kiiti-eugenessa-mestariksi-huippuajalla-4874-ali-vei-tasokkaan-pika-aitataiston-ajalla-1237/
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja varis » 09.07.2023 14.13

Kiitoksia raportoinnista. Kyseessä kuiteski maailman toiseksi kovimmat yleisurheilukilpailut.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja varis » 09.07.2023 14.42

Ja jos joku erehtyy luulemaan, että eikös koko Amerikan kisat (Pan American) ole kovemmat, niin ei kyllä ne kiinnostavat jenkkejä yhtä vähän kuin Euroopan kisat parhaita eurooppalaisia.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 10.07.2023 12.54

SU 9.7.

*** Sisältää juonipaljastuksia. Viimeisen päivän kooste liikkuvina kuvina:
https://www.youtube.com/watch?v=Gn3qm2ziT6Y

Harvardin missi Gabby Thomas räväytti stadioninpuolikkaalla. Voittoaika 21,60 PB sijoittuu kaikkien aikojen tilastossa askelmalle 4. Se on myös nopeampi noteeraus kuin Shericka Jacksonin pyyhkäisemä Jamaikan karsinnoissa. Hervoton etukäpälien viuhtominen ei tällä kerralla auttanut Abby Steineria, joka jäi neljänneksi. Budapestin-keikka jää todennäköisesti väliin.

Shamier Little kepitti loukkaantumisista kärsineen olympiavoittajan ja New Yorkin likan Dalilah Muhammadin roinalla täytetyllä ratakierroksella. Maailmanmestari Sydney ei osallistunut. Kolmannen paikan Budapestiin otti radikaalisti päälakensa kasvustoa harventanut hymytyttö Anna Cockrell, jolle arvokisaedustus on jo toinen (daami kipaisi aidat myös Tokion olympiakisoissa).

Suurten kilpailujen nainen Katie Moon voitti seiväsmestaruuden taivuttamalla 590. Vähintään yhtä kokemut Sandi Morris hyppäsi toiseksi. Mollin ylöspäin apuvälineellä hyppäävistä lukiolaiskaksosista Hana otti kolmannen paikan Budapestiin. Se ei oikeastaan ollut suuri yllätys nuorten maailmanmestarilta.

Suuri shownainen Tara Davis-Woodhall räppäsi pituutta 687 ja otti voiton yhden vaisumman kauden jälkeen.

Edelleen teinitähdeksi luokitettava Knighton päästeli 200 metrin voittoon hyvällä ajalla 19,72, jonka Mennea päräytti ohuessa ilmanalassa jo vuonna 1979. Satasen maailmanmestari Kerley hyytyi neljänneksi, vaikka sutaisi alle 20 sekunnin (19,86).

Daniel napsi pika-aidoissa kolmannen USA:n mestaruutensa Hollowayn poissa ollessa. Toivottavasti sälli pääsee tällä kerralla maaliin saakka itse MM-kisoissa. Kauden tulokas Tinch otti kakksossijan. MM-kakkonen Cunningham jäi viidenneksi. Loukkaantumisten riivaama kainalopallon pelaaja Allen jäi pois välieristä.

Benjamin antoi mietittävää Warholmille. Jenkki puristi 400 metrin aidat aikaan 46,62 eli kymmenyksen nopeammin kuin turskanpurija oman maansa mestaruuskisoissa.
Viimeksi muokannut Geb Mo päivämäärä 10.07.2023 15.10, muokattu yhteensä 1 kerran
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja WebSlave » 10.07.2023 14.30

Geb Mo kirjoitti:Suurten kilpailujen nainen Katie Moon voitti seiväsmestaruuden taivuttamalla 590. Vähintään yhtä kokemut Sandi Morris hyppäsi toiseksi. Mollin ylöspäin apuvälineellä hyppäävistä lukiolaiskaksosista Hana otti kolmannen paikan Budapestiin. Se ei oikeastaan ollut kovinkaan suuri yllätys nuorten maailmanmestarilta.

Voittotulos oli sentäs "vain" 490. :lol: Morrisille ja Mollille 461. Morrisille siis heikko suoritus ja tuollainen olisi toki Murron voitettavissa Budapestissä. Mollille 461 on oma ennätys, eli ei liene ihan mitaliuhka. USA:ssa ja mahdollisesti Budapestissäkin näyttää olevan "ämmävalta" (Moon-Morris-Moll-Murto).
Avatar
WebSlave
Elävä legenda
 
Viestit: 1401
Liittynyt: 20.11.2017 21.06

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 10.07.2023 15.14

Jos katsotaan vuosi eteenpäin, niin 490 pitäisi riittää mitaliin Pariisin olympiakisoissa. 490 ensimmäisellä, niin olympiakulta alkaa olla lähellä.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja varis » 10.07.2023 17.17

Räty lienee ainoa joka nauraa näille kisoille :) Tosin eipä se Suomessakaan 80 metriä ole kepin heitossa enää itsestään selvyys.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja varis » 10.07.2023 18.06

Sellainen mielenkiintoinen tieto, jota ei todellakaan minulta ja tuskin keneltä muultakaan löydy, että kuka on heittänyt miesten nykykeihästä vähintään 80 metriä useimmassa peräkkäisessä kisassa sen jälkeen kun sen on ensimmäisen kerran heittänyt? Jännähän tässä on odottaa erästä Parviaista...
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: USA:n mestaruuskisat 2023

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 10.07.2023 19.40

Olympiavoittaja Athing Mu veti johtopäätelmät vaisuhkosta 1500 metrin esityksestään ja luopui kisapaikastaan tällä matkalla (daamilla on jo MM-vapaalippu puolella maililla). Niinpä muikkusukelluksestaan huolimatta sadasosalla neljänneksi jäänyt Indianopoliksen taskuraketti Sinclaire Johnson saa sittenkin edustuspaikan Budapestiin.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42


Paluu Kilpailut, tulokset yms.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron