NCAA:N HALLIMESTARUUDETVaikka hallikisoista sinänsä nyt ei ole niin suurta lukua, antavat NCAA:n sisäratamestaruuskisat jonkinlaista osviittaa siitä, keitä kannattaa tarkata ulkoratakauden alkaessa.
Marylandin likka ja Arkansas'n yliopiston ihokasta kantava Isabella Whittaker puksutti viikonloppuna 400 metriä aikaan 49,24. Tämäkään tulos kuten eivät muutkaan hallinoteeraukset ole vertailukelpoisia ulkotulosten kanssa, koska hallissa juostaan 400 metriä sisäradalta lähtijää lukuun ottamatta alamäkeen.
Whittaker juoksi jo viime kesänä lähelle olympiapaikkaa, sillä USA:n karsinnoissa syliin tipahti kuudes sija.
Mollin kaksoset tyytyivät vain hoitelemaan kaksoisvoiton kotiin. Amanda pokkasi voittopytyn ja Hana tuli toiseksi. Kumpikin selvitti 470, joka on tänä vuonna ainakin Amandalle pelkkä rutiinitulos.
Ruotsin Axelina Johansson latasi messinkipallon lukemiin 19,28. Maannainen Wilma Nielsen voitti mailin.
Jo Pariisin olympiakisojen 200 metrin finaalissa käväissyt Carli Makarawu pyyhkeili ratakierroksen voittoon ajalla 20,13. Zimbabwen sälli käyttää myös etunimeä Tapiwanashe.
Trinidadin Kelsey Daniel pöllytti santakasaa 816 sentin päässä tammilankusta. Hän oli viime vuonna vielä alle kahdeksan metrin kaveri, eikä Pariisin olympiakisoihin lohjennut pilettiä.
Turskanpurija Simen Guttormsen voitti seipään.
Tuloksia ja videoita:
https://www.ncaa.com/live-updates/trackfield-indoor-women/d1/live-updates-2025-di-mens-and-womens-indoor-track-and-field-championships