Timanttiliiga 2016

Timanttiliiga, GP-kisat, Hippokisat yms.

Valvoja: Tuomaristo

Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 28.04.2016 15.40

Tuttu tunnussävel on jälleen aloittanut sulosointunsa, joten on aika avata ketju.
Seitsemäs kausi starttaa viikon kuluttua perjantaina totutusti Dohassa (QAT).
Kilpailusarja käsittää tänäkin vuonna 14 osakilpailua, mutta aiemmista vuosista poiketen tällä kaudella kisataan peräti neljässä maanosassa, kun New Yorkin osakilpailu korvataan Rabatilla (MAR). Myös pistelasku on kokenut muutoksen: aiemman 4-2-1 sijaan pisteitä jaetaan 10-6-4-3-2-1.
Kahdesta viimeisestä osakilpailusta (Zürich & Bryssel) tuplapisteet.

Sarjan päätteeksi jokaisen lajin kokonaiskilpailun paras palkitaan 40 000 dollarin rahasummalla ja timanttipokaalilla. Yksittäisessä osakilpailussa dollareita jaetaan kahdeksalle parhaalle summat 10 000 – 6000 – 4000 – 3000 – 2500 – 2000 – 1500 – 1000. Yhteensä palkintorahoja jaetaan noin $8 miljoonaa.

Kuva

Suomalaisittain kausi alkaa kutkuttuvasti, Tero Pitkämäki otti viime vuonna Suomelle ensimmäisen kokonaiskilpailuvoiton ja lähtee tänänkin vuonna timantin metsätykseen heti Shanghain avauskisasta, jättäen kuitenkin rapakon takana olevan Eugenen kisan väliin.
Kuva

Kesäkuun alussa Rooman illassa nähdään seiväsnaisemme Wilma Murto, joka hallikaudella taivutti juniorien maailmanennätyksen 471 sekä Minna Nikkanen, joka hänkin kohensi ennätystään lukemiin 461.

Mielenkiinnon lisäämiseksi loin http://fantasydiamondrace.com/ Urheilufoorumille oman liigan:
League Pin : 2604369
Itse todennäköisesti tilttaan jo parin kisan jälkeen, joten minut lienee helppo voittaa :D

Renaud Lavillenie on napannut timantin jokaisena kuutena vuonna, vieläkö putki jatkuu?
Timanttiliigan tilastotietoa
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja Verbal » 03.05.2016 09.07

Dohan avauskilpailu häämöttää perjantaina, joten ennakoidaanpa vaikka muutamalla sanalla siellä kilpailtavia kenttälajeja.

Naisten seiväs:
Naisten seipäässä Kreikan Nikoleta Kyriakopoulou on lähtenyt heti mukaan puolustamaan viime kauden Timanttiliigan voittoaan. Viime vuoden MM-kolmosella on kuitenkin pari varteenotettavaa haastajaa, joista merkittävin lienee Yhdysvaltain Sandi Morris, joka reilu viikko sitten hyppäsi uuden ennätyksensä 481, ja otti samalla maailmanlistan kärkisijan haltuunsa. Morris on viime vuoden MM-nelonen, ja talven sisäratojen MM-kilpailuissa hän sijoittui toiseksi. Mustina hevosina mainittakoon sisäratojen MM-kolmonen, Kyriakopouloun maannainen Katerina Stefanidi, sekä kokeneet saksalaiset Silke Spiegelburg ja Martina Strutz.

Naisten kuula:
Naisten kuularingissä on mukana vahva jenkkitrio, joista ainakin viime vuoden MM-kolmonen ja tämän talven sisäratojen MM-kultamitalisti Michelle Carter sekä vielä varsin tuntematon, mutta aivan äskettäin uuden ennätyksensä lukemiin 19,37 tuupannut Tia Brooks, tulevat taistelemaan avausosakilpailun voitosta. Kiilaa yhdysvaltalaisten rintamaan yrittää iskeä muun muassa Unkarin Anita Márton, viime vuoden MM-nelonen ja tämän talven hallikakkonen.

Naisten kolmiloikka:
Naisten kolmiloikassa ennakkosuosikin viittaa kantaa itseoikeutetusti Timanttiliigan jo kolmena peräkkäseinä vuonna voittanut kaksinkertainen maailmanmestari Kolumbian Caterine Ibargüen. MM-kolmonen ja hallitseva olympiakultamitalisti Kazakstanin Olga Rypakova on myös mukana haastamassa, ja mielenkiintoista on nähdä myös miten sisäratojen MM-kultamitalisti, nuori venezuelalainen Yolimar Rojas, pärjää kovien kilpasiskojensa rinnalla. Ennakkoon kovimpien nimien listan täydentää toistaiseksi kauden kärkitulosta nimissään pitävä Jamaikan Shanieka Thomas.

Miesten kiekko:
Viime kaudella kiekkovaltikkaa kannatellut Piotr Małachowski palaa puolustamaan Timanttiliigan voittoaan. Viime vuoden MM-kultamitalisti saa kuitenkin hyvän haasteen Pekingin kanssamitalisteiltaan eli belgialaiselta Philip Milanovilta ja maanmieheltään Robert Urbanekilta. Mukana on myös ennätyksekseen tänä vuonna tuloksen 67,62 heittänyt eteläafrikkalainen Victor Hogan sekä kokenut Unkarin Zoltán Kővágó, jonka kädestä vielä silloin tällöin irtoaa komeita kiekkokaaria.

Miesten korkeus:
Yksi kotiyleisön eniten odottamista lajeista on taatusti miesten korkeus, jossa Timanttiliigan kahdella edelliskaudella voittanut Mutaz Essa Barshim on suurimpia voittajasuosikkeja. Barshim saa kuitenkin pistää parastaan, mikäli hän mielii voittaa Dohaan niin ikään lähtevän viime kesän MM-kultamitalistin Kanadan Derek Drouinin tai kevätkuntoaan jo sisäratojen MM-kisoissa väläytelleet mitalistit Robbie Grabarzin ja Erik Kynardin. Nimekkään osallistujalistan täydentävät viime kesän MM-kakkonen Kiinan Guowei Zhang sekä takavuosien maailmanmestarit Donald Thomas ja Jesse Williams.

Miesten kolmiloikka:
Yhdysvaltalainen Christian Taylor aloittaa viidennen Timanttiliigan voittonsa metsästyksen Dohasta, ja esimerkiksi korkeuteen verrattuna kilpailun kokonaistaso vaikuttaa aavistuksen köykäisemmältä. Taylorin haastaminen jäänee lähinnä vuoden 2013 maailmanmestarin, ranskalaisen Teddy Tamghon vastuulle. Vai voisiko sisäratojen tuore MM-kultamitalisti Kiinan Bin Dong yllättää myös ulkoradoilla?

Naisten keihäs:
Naisten keihäskilpailuun osallistuu koko Pekingin mitalistikolmikko eli maailmanmestari Saksan Katharina Molitor, hopeamitalisti Kiinan Huihui Lü sekä pronssimitalisti Etelä-Afrikan Sunette Viljoen. Myös Slovenian Martina Ratej kannattaa varmasti pitää voittajakandidaattien listalla, ja pienellä varauksella australialainen Kathryn Mitchell, jonka kevään kuntopiikki saattaa kuitenkin olla jo takana päin.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 05.05.2016 15.54

Qatar Athletic Super Grand Prix (1997-) Suheim Bin Hamad Stadium

2015 Ranking #9

Timanttiliigan ennätykset Dohassa:
M 3000m - 7:27.26 Yenew Alamirew ETH 2011
M TJ = 18.06 Pedro Pablo Pichardo CUB 2015
W 200m = 21.98 Allyson Felix USA 2015
W 3000m - 8:20.68 Hellen Obiri KEN 2014
W 110mH - 12.35 Jasmin Stowers USA 2015
W LJ - 7.25 Brittney Reese USA 2013

Aikataulu (Meeting record)
17:45 Pole Vault Women (4.70 Silke Spiegelburg '10)
17:45 Shot Put Women (20.53 Nadzeya Astapchuk '12)
18:10 Triple Jump Women (14.35 Tereza Marinova '01)
18:30 Discus Men (69.47 Virgilijus Alekna '06)
--- TV coverage
19:00 High Jump Men (2.41 Ivan Ukhov '14)
19:04 400m Men (44.19 LaShawn Merritt '12)
- Viime vuonna peräti kuusi miestä alitti 44s rajan. Mitä tänä vuonna nähdään? ME?
Merritt ottanee helpon voiton kauden kärkiajalla. Mukana myös 43,72 viime kaudella kellottanut Isaac Makwala sekä 19-v Qatarin oma poika Abdalelah Haroun (AJR 44,27).
19:15 100m Women (10.92 Allyson Felix '12)
- Pekingin MM-kisojen 2. 3. ja 4. Schippers, Bowie, VCB (Felix vetäytyi nilkkavamman vuoksi).
Voittaja painelee alle 11s.
19:25 1500m Men (3:29.18 Asbel Kiprop '14)
Kenialaisten heiniä: Kiprop, Kiplagat, Manangoi.
19:39 400mH Women (54.27 Ionela Tirlea '99)
- Viime kaudella Spencer johti jo 12 pisteellä, mutta sitten tuli Hejnova, joka maailmanmestaruuden lisäksi nappasi myös timantin. Mustana hevosena hyvin hallikaudella juossut Qatarin oma tyttö Kemi Adekoya.
19:50 3000mSC Men (7:56.58 Paul Kipsiele Koech '12)
- Koech pitänee alussa vauhtia ja Birech karkaa lopussa muilta. Ezekiel Kemboi, Brimin Kipruto.
19:50 Triple Jump Men (18.06 Pedro Pablo Pichardo '15)
19:55 Javelin Women (68.89 Mariya Abakumova '10)
20:09 200m Men (20.02 Walter Dix '12)
- 7/8 juoksijalla ennätys alle 20s. Qatarin Femi Ogunode sivusi 2 viikkoa sitten omaa Aasian 100m ennätystään 9,91. Maalissa tasaista.
20:21 800m Women (1:56.94 Pamela Jelimo '12)
- Caster Semenya vs. Eunice Sum.
20:34 110mH Men (12.95 David Oliver '08)
- Kauden kärkimies Omar McLeod teki pari viikkoa sitten historiaa juoksemalla ensimmäisenä alle 13s aiturina 100m alle 10s. Munuaissiirron viime syksyny saanut ME-mies Aries Merritt hakee paluuta huipulle.
20:45 3000m Women (8:20.68 Hellen Obiri '14)
- Kaksi vuotta sitten Dohassa juostiin kaikkien aikojen naisten 3000m ja nytkin on lupa odottaa kovaa kyytiä. Almaz Ayana, Mercy Cherono, Vivian Cheruiyot...


Fantasyliigaan sopii vielä lisää pelaajia. Jos säännöt on epäselvät, niin tässä vielä pähkinänkuoressa:

- 9 urheilijasta koostuvaan tiimiin valitaan 4/5 miestä ja naista, joista yksi on kapteeni.
- Saman maan edustajia saa olla korkeintaan 2.
- Pisteitä saa sijoituksen mukaan 15, 10, 7, 5, 3, 2, 1 (kapteenin pisteet tuplataan).
- Meeting recordista (MR) tuplapisteet, maailman ennätyksestä kolminkertaiset.
- Peliaika sulkeutuu yleensä pari tuntia ennen kisan alkua.
- Jokaisen osakilpailun eniten pisteitä keränneelle lähetetään jonkun urheilija numerolappu nimikirjoituksella, ehkä.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja Verbal » 05.05.2016 16.41

Mennäänkö tuolla fantasialiigassa samalla joukkueella läpi kauden vai saako urheilijoita vaihtaa osakilpailujen välissä?
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 05.05.2016 16.49

Vaihtoja saa tehdä rajattomasti.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja Verbal » 05.05.2016 16.51

Kiitos! Jonkunlaisen joukkueen kävin jo alkuviikosta säätämässä, mutta pitänee käydä vielä tarkistamassa rivit ennen huomista.
Verbal
Tuomari
 
Viestit: 2719
Liittynyt: 20.08.2007 20.03

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja rulezman » 05.05.2016 20.15

Pitänee kanssa tuohon liittyä. Pistän tiimin tähän viestiin, kun jaksan :cool:

Meikämannen tiimi huomiselle:

LaShawn Merrit (C)
Asbel Kiprop
Christian Taylor
Mutaz Essa Barshim
Piotr Malachowski
Gelete Burga
Sunette Viljoen
Caterine Ibarguen
Dafne Schippers

Josko jokunen pinna napsahtaisi.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 05.05.2016 20.45

Saatiin vielä viime tingassa suomalaisväriäkin Dohaan.
http://www.mtv.fi/sport/yleisurheilu/uu ... wb_urheilu
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja vilsu » 06.05.2016 07.57

Kiva toki suomalaisittain että sinne meikäläisiäkin saadaan, mutta en nyt ihan ensimmäisenä olisi Utriaista sinne ajatellut.
"Parisuhteessa eläminen on kuin autolla ajo. Se on parasta kun kaksi ihmistä tekee sitä, mutta onnistuu se yksinkin. Itse ajan polkupyörällä." - Matti Kyllönen
vilsu
Matti Nykänen
 
Viestit: 3448
Liittynyt: 19.09.2008 11.05

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja Volmari » 06.05.2016 11.22

Eipä niin. Olisi mielenkiintoista tietää, miten nuo kutsut käytännössä tulevat. Isä-Utriaisella on jonkin verran kansainvälisiä suhteita. Toisaalta moni urheilija varmaan tässä vaiheessa kautta myös kiittää ja kieltäytyy kutsusta.
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 06.05.2016 13.47

Verbal kirjoitti:Kiitos! Jonkunlaisen joukkueen kävin jo alkuviikosta säätämässä, mutta pitänee käydä vielä tarkistamassa rivit ennen huomista.

Hopi hopi! :D Muutkin vielä ehtii mukaan. League Pin : 2604369

e: Jahas, closed vaikka oli vielä 2h 40min kisan alkuun.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 06.05.2016 17.12

Sääntöuudistuksena tälle kaudelle muuten sekin, että heittolajeissa ja pituussuuntaisissa hypyissä kolmen kierroksen jälkeen vain neljä parasta saavat kuusi yritystä.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 06.05.2016 17.39

Doha tänään ennen auringonlaskua.

Kuva
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja rulezman » 06.05.2016 17.41

varis kirjoitti:Sääntöuudistuksena tälle kaudelle muuten sekin, että heittolajeissa ja pituussuuntaisissa hypyissä kolmen kierroksen jälkeen vain neljä parasta saavat kuusi yritystä.


Suhteellisen vittumainen ratkaisu. Koska arvokisoihin? Toki on jo käytössä hallinhöntsissä...
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 06.05.2016 17.51

Naisten kolmiloikassa menossa kova kaksinkamppailu. Tuore hallimaailmanmestari Rojas näytti osaamistaan myös ulkona 14,61 - Ibargüen vastasi heti perään 14,77 ja Rojas kolmannellaan 14,79!
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 06.05.2016 17.57

Tokihan sitten etukäteen parempi kreikkalainen seiväsnainen petti ja jäi tulokseen 453. Neljä naikkosta jatkaa 473:een joka olisi meeting record.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja rulezman » 06.05.2016 18.02

Voi juku mikä perjantai, viskiä ja yleisurheilua :ylos: :mrgreen:
Just starttaa British Eurosportin lähetys. Toivottavasti kenttälajeja nähdään edes vähän. Kiva kattoa kuitenkin ihan HD-kuvalla Timanttiliigaa, monta vuotta joutunut väijymään kämäsiltä striimeiltä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja rulezman » 06.05.2016 18.06

Olisin odottanut Merritiltä vielä vähän kovempaa menoa, 44,42. Toki kausi vasta avattu, alle 44 tullaan menemään ja reilusti.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 06.05.2016 18.08

Ibargüen viidennellä 15,04!
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Timanttiliiga 2016

ViestiKirjoittaja varis » 06.05.2016 18.12

Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Seuraava

Paluu Kilpailut, tulokset yms.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron