Pekingin MM-kisat 22.8 - 30.8
Korkataampa keskustelu Urheilufoorumi vol. 2:sella näin yleisurheilun puolelta, kopsaamalla pari omaa tekstinpätkääni muilta foorumeilta
Kisat käydään siis Pekingissä elokuun lopulla, kausi on jo sen verran kovatasoinen ollut, että varmasti tulee huimat kisat.
Suomalaisista kisoihin valittu jo Tero Pitkämäki, keihäänheitto, Antti Ruuskanen, keihäänheitto, Jarkko Kinnunen, 50 km kävely, Aku Partanen, 50 km kävely, Anne-Mari Hyryläinen, maraton, Henri Manninen, maraton, Sanna Kämäräinen, kiekonheitto, Kristiina Mäkelä, kolmiloikka ja Aleksi Ojala, 50 km kävely
Näiden lisäksi myös Minna Nikkanen rajan alittanut. Voisi veikkailla, että ainakin 20 suomalaista kisoihin lähtee, voi jopa lähennellä 30, jos kaikki säilyvät terveinä ja tulokset paranevat viime vuosien tahtiin.
Rajan alituksia odotan ainakin NoLolta, Söderbergiltä, Hantalta ja Sanni Utriaiselta. Seppänen, Korpela, muutama pituusmies ja loikkaihme Simo Lipsanen myös ihan tosissaan taistelevat paikasta.
Keihäässä taistelu Mannion Arskan ja Wirkkalan välillä, huomenna eka kohtaaminen valintaikkunan sisällä Paavo Nurmi kisoissa. Molemmat vaikuttavat olevan hyvässä 80 metrin kunnossa.
Kisaohjelma
Suomen joukkue Pekingiin:
Kisat käydään siis Pekingissä elokuun lopulla, kausi on jo sen verran kovatasoinen ollut, että varmasti tulee huimat kisat.
Suomalaisista kisoihin valittu jo Tero Pitkämäki, keihäänheitto, Antti Ruuskanen, keihäänheitto, Jarkko Kinnunen, 50 km kävely, Aku Partanen, 50 km kävely, Anne-Mari Hyryläinen, maraton, Henri Manninen, maraton, Sanna Kämäräinen, kiekonheitto, Kristiina Mäkelä, kolmiloikka ja Aleksi Ojala, 50 km kävely
Näiden lisäksi myös Minna Nikkanen rajan alittanut. Voisi veikkailla, että ainakin 20 suomalaista kisoihin lähtee, voi jopa lähennellä 30, jos kaikki säilyvät terveinä ja tulokset paranevat viime vuosien tahtiin.
Rajan alituksia odotan ainakin NoLolta, Söderbergiltä, Hantalta ja Sanni Utriaiselta. Seppänen, Korpela, muutama pituusmies ja loikkaihme Simo Lipsanen myös ihan tosissaan taistelevat paikasta.
Keihäässä taistelu Mannion Arskan ja Wirkkalan välillä, huomenna eka kohtaaminen valintaikkunan sisällä Paavo Nurmi kisoissa. Molemmat vaikuttavat olevan hyvässä 80 metrin kunnossa.
Kisaohjelma
- Koodi: Valitse kaikki
Lauantai 22.8.
02:35 M Maraton, loppukilpailu
04:00 N Seitsenottelu, 100 m aidat
04:30 M Moukari, karsintaryhmä A
05:10 N Kuula, karsinta
05:20 N Seitsenottelu, korkeus
05:25 M 3000 m esteet, alkuerät
05:55 M Moukari, karsintaryhmä B
06:15 N 1500 m, alkuerät
06:50 M 800 m, alkuerät
07:40 M 100 m, esikarsinta
13:30 N Seitsenottelu, kuula
13:35 M 400 m aidat, alkuerät
13:40 M Seiväs, karsinta
14:10 N 3-loikka, karsinta
14:20 M 100 m, alkuerät
15:05 N Kuula, loppukilpailu
15:15 N Seitsenottelu, 200 m
15:50 M 10 000 m, loppukilpailu
Sunnuntai 23.8.
03:30 M 20 km ratakävely, loppukilpailu
04:00 N Seitsenottelu, pituus
04:10 N 100 m, esikarsinta
05:05 M Kuula, karsinta
05:25 N 400 m aidat, alkuerät
05:50 N Seitsenottelu, keihäs, ryhmä A
06:10 M 400 m, alkuerät
07:00 N 100 m, alkuerät
07:05 N Seitsenottelu, keihäs, ryhmä B
13:30 M Moukari, loppukilpailu
13:40 M 400 m aidat, välierät
14:10 M 100 m, välierät
14:30 M Kuula, loppukilpailu
14:40 N Seitsenottelu, 800 m
15:15 M 800 m, välierät
15:45 N 1500 m, välierät
16:15 M 100 m, loppukilpailu
Maanantai 24.8.
04:30 N Seiväs, karsinta
04:35 N Kiekko, karsintaryhmä A
04:45 N 3000 m esteet, alkuerät
05:00 M Pituus, karsinta
05:45 N 400 m, alkuerät
05:55 N Kiekko, karsintaryhmä B
14:00 M Keihäs, karsintaryhmä A
14:05 M Seiväs, loppukilpailu
14:10 N 400 m aidat, välierät
14:30 N 3-loikka, loppukilpailu
14:40 N 100 m, välierät
15:05 M 400 m, välierät
15:25 M Keihäs, karsintaryhmä B
15:35 N 10 000 m, loppukilpailu
16:15 M 3000 m esteet, loppukilpailu
16:35 N 100 m, loppukilpailu
Tiistai 25.8.
14:00 N Kiekko, loppukilpailu
14:05 N 400 m, välierät
14:25 M Pituus, loppukilpailu
14:30 M 200 m, alkuerät
15:25 M 400 m aidat, loppukilpailu
15:35 N 1500 m, loppukilpailu
15:55 M 800 m, loppukilpailu
Keskiviikko 26.8.
04:30 N Moukari, karsintaryhmä A
04:35 M 5000 m, alkuerät
05:00 M 3-loikka, karsinta
05:25 N 800 m, alkuerät
05:55 N Moukari, karsintaryhmä B
06:20 M 110 m aidat, alkuerät
14:00 N Seiväs, loppukilpailu
14:05 M Keihäs, loppukilpailu
14:15 N 200 m, alkuerät
15:10 N 400 m aidat, loppukilpailu
15:30 M 200 m, välierät
16:00 N 3000 m esteet, loppukilpailu
16:25 M 400 m, loppukilpailu
Torstai 27.8.
04:30 M Kiekko, karsintaryhmä A
04:35 N Korkeus, karsinta
04:40 N 5000 m, alkuerät
05:20 N Pituus, karsinta
05:35 M 1500 m, alkuerät
05:50 M Kiekko, karsintaryhmä B
06:15 N 100 m aidat, alkuerät
14:00 N Moukari, loppukilpailu
14:05 M 110 m aidat, välierät
14:10 M 3-loikka, loppukilpailu
14:35 N 200 m, välierät
15:05 N 800 m, välierät
15:40 N 400 m, loppukilpailu
15:55 M 200 m, loppukilpailu
Perjantai 28.8.
03:30 N 20 km ratakävely, loppukilpailu
04:00 M Kymmenottelu, 100 m
04:45 M Korkeus, karsinta
05:05 M Kymmenottelu, pituus
06:55 M Kymmenottelu, kuula
11:15 M Kymmenottelu, korkeus
14:00 N Keihäs, karsintaryhmä A
14:25 N 100 m aidat, välierät
14:50 N Pituus, loppukilpailu
14:55 M 1500 m, välierä
15:20 M Kymmenottelu, 400 m
15:25 N Keihäs, karsintaryhmä B
16:00 N 200 m, loppukilpailu
16:20 M 110 m aidat, loppukilpailu
16:35 N 100 m aidat, loppukilpailu
Lauantai 29.8.
02:30 M 50 km ratakävely, loppukilpailu
04:00 M Kymmenottelu, 110 m aidat
05:05 M Kymmenottelu, kiekko, ryhmä A
05:15 N 4x400 m viesti, alkuerät
05:40 M 4x400 m viesti, alkuerät
06:20 M Kymmenottelu, kiekko, ryhmä B
07:00 N 4x100 m viesti, alkuerät
07:20 M 4x100 m viesti, alkuerät
08:15 M Kymmenottelu, seiväs
12:00 M Kymmenottelu, keihäs, ryhmä A
12:35 N 400 m MASTERS, loppukilpailu
12:45 M 800 m MASTERS, loppukilpailu
13:20 M Kymmenottelu, keihäs, ryhmä B
13:30 N Korkeus, loppukilpailu
14:15 N 800 m, loppukilpailu
14:30 M 5000 m, loppukilpailu
14:50 M Kiekko, loppukilpailu
15:10 M Kymmenottelu, 1500 m
15:50 N 4x100 m viesti, loppukilpailu
Sunnuntai 30.8.
02:30 N Maraton, loppukilpailu
13:30 M Korkeus, loppukilpailu
13:45 N Keihäs, loppukilpailu
14:15 N 5000 m, loppukilpailu
14:45 M 1500 m, loppukilpailu
15:05 N 4x400 viesti, loppukilpailu
15:25 M 4x400 m viesti, loppukilpailu
Suomen joukkue Pekingiin:
- Koodi: Valitse kaikki
Miehet
Henri Manninen, maraton
Lauantain 22.8 klo. 2.35
David Söderberg ja Tuomas Seppänen, moukari
Karsinta lauantai 22.8 klo. 4.30 tai 5.55, finaali sunnuntai 23.8 klo 13.30
Tero Pitkämäki, Antti Ruuskanen, Ari Mannio, keihäs
Karsinta maanantai 24.8 klo. 14.00 tai 15.25, finaali keskiviikko 26.8 klo. 14.05
Jarkko Kinnunen, Aku Partanen, Aleksi Ojala, 50 km kävely
Lauantai 29.8 klo 2.30
Naiset
Kristiina Mäkelä, kolmiloikka
Karsinta lauantai 22.8 klo. 14.10, finaali maanantai 24.8 klo. 14.30
Minna Nikkanen, seiväs
Karsinta maanantai 23.8 klo. 4.30, finaali keskiviikko 26.8 klo. 14.00
Sanna Kämäräinen, kiekko
Karsinta maanantai 24.8 klo. 4.35 tai 5.55, finaali tiistai 25.8 klo. 14.00
Sandra Eriksson ja Camilla Richardsson, 3000m esteet
Alkuerät maanantai 24.8 klo. 4.45, finaali keskiviikko 26.8 klo. 16.00
Nooralotta Neziri, 100m aidat
Alkuerät torstai 27.8 klo. 6.15, välierät perjantai 28.8 klo. 14.25, finaali perjantai 28.8 klo. 16.35
Sanni Utriainen, keihäs
Karsinta perjantai 28.8 klo. 14.00 tai 15.25, finaali sunnuntai 30.8 klo. 13.45
Anne-Mari Hyyryläinen, maraton
Sunnuntai 30.8 klo. 2.30