Kirjoittaja rulezman » 20.09.2025 14.26
Keihäs ja kasi sentään plusmerkkisesti ja 6400 pojoa ja seiskasija.
Suomalaisten kisat siis nähty. Sijat 4,5 ja 7 (+ yksi finaalipaikka). Lähtökohtanahan oli, että Suomella on kisoihin kolme enemmän tai vähemmän realistista mitalisuosikkia, niin varsin odotusarvoon meni. Ja kyllä, ehdottomasti saa myös Sagan suoritukseen olla pettynyt, etenkin pituuteen.
Selviä onnistujia Alisa, Ilona, Emilia ja Silja. Selviä epäonistujia Helander, Lampela, Senni ja Junnila etunenässä. Muut urheilivat mielestäni aikalailla siihen odotusarvoonsa. Harmittavasti niitä oman tason ylityksiä ei tällä kertaa kovin paljoa nähty.
Ville Lampinen muutes laski jokunen päivä sitten, että kisoissa urheilleista n. 12% oli tehnyt vähintään kauden parhaansa. Suomen tulos oli 11%.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down