Kirjoittaja Geb Mo » 20.07.2022 15.00
DAY 5 20.7.
Ingebrigtsen sai 1500 metrillä maistaa omia lääkkeitään. Tokion kisoissa Cheruiyot veti, Jakob seurasi ja niittasi loppupitkällä. Tänään Jakob halkoi tuulta, Wightman sinnitteli perässä ja liiskasi turskanpurijan lopussa.
Norski osoitti huonon häviäjän elkeitä murisemalla kisan jälkeen, että hävisi huonommalleen. Ingebrigtsen johtaa keskinäisiä yhteenottoja 1500 metrillä ja maililla Wightmania vastaan toki voitoin 10-4, mutta silti: se joka juoksukilpailussa tulee aikaisemmin maaliin, bruukaa yleensä olemaan parempi.
Dos Santos kilautti pitkissä aidoissa kaikkien aikojen kolmanneksi parhaan noteerauksen 46,29. Vaivoista kärsinyt Warholm teki jalkapuolien ME:n 48,42, jolla olisi melkein voitettu Lontoon MM-kisoissa 2017. NCAA:n kakkosdivarin sälli Bassit yllätti pronssillaan. Jamaikan Hyde aloitti riskirajoilla kovaa ja nitkahti loppupitkällä kuudenneksi. PB 48,03 toki tuli vaivanpalkaksi.
Valtikka vaihtui kiekossa, sillä Ceh limputti kaikkien aikojen pisimmän lasit päästä nakatun arvokisakaaren 71,13. Se oli myös toinen kerta, kun globaaleissa arvokisoissa on paiskattu päälle 70 metrin.
Turussakin vuonna 2021 läpimärälle patjalle lojautellut Eleanor Patterson kellisti kolmannen kerran Jaroslava Mahutsikin. Koronataudin kourissa virunut kengurumaan toinen daami Nicola Olyslagers jäi ehkä odotetustikin viidenneksi ja raapusti muistivihkoonsa todennäköisesti vähemmän iloisia säkeitä. Viron 17-vuotias Karmen Bruus paransi jälleen PB:tään ohimennen, floppasi maansa ennätystä sivuavan tuloksen 196 ja napsi toiseksi viimeisen pistesijan.
Viivi Lehikoinen pamautti uransa toiseksi nopeimman ajan 54,95 ja otti odotetustikin välieräpaikan. Lehis voitti nyt ensimmäisen kerran urallaan Tokion olympiakutosen Viktorija Tkatshukin. Tosin ei ukrainatarkaan erissä aivan täyttä päästellyt. Kristiina Halonen sai itsestään kaikki irti ja raatoi ennätyksensä 56,68.
Jo tammikuusta saakka kisailleen Abby Steinerin kunto saattaa olla laskemaan päin. Erissä 22,15. Hän tosin kukisti jälleen toisen pitkän NCAA-kauden tehneen Favour Ofilin.
Liberian härkä Fahnbulleh jyräsi vakuuttavasti ratakierroksen puolikkaan loppukilpailuun. Kerley lensi vaivojensa vankina laulukuoroon.
Edit: Cehin 71,13 on tietenkin kaikkien aikojen pisin lasit päässä heitetty arvokisakaari.
Viimeksi muokannut
Geb Mo päivämäärä 20.07.2022 19.07, muokattu yhteensä 1 kerran