Kirjoittaja rulezman » 03.08.2009 18.48
Rulezin kisaennakkoa: Miesten pituushyppy
Ehdottomasti yksi kisojen mielenkiintoisimmista lajeista, keneltä löytyy sitä tarvittavaa nopeutta ja "hypettä" siihen loikkaan?
Tämä kausi on ollut pituushypyn osalta yksi kovimmista miesmuistiin, tällä kaudella kolme kaveria on ylittänyt 850 rajan, viimeksi siihen on ylletty vuonna 1999, ja kun yksi kavereista on vielä ylittänyt 870 ja toinen 860, niin taso on päätä huimaava.
Kauttahan on pitkälti hallinnut yksi kova Jenkki, vain muutaman kisan tällä kaudella hävinnyt, elikkäs Dwight Phillips siis. Hän on myös maailmantilaston ykkönen, aivan hirveällä tuloksella 874, hyppy syntyi kesäkuun alussa Eugenessa, ja vielä kaiken lisäksi 1,2 metrin vastaiseen.
Phillipsiltä löytyy myös kolme muuta hyppyä, jotka ovat kantaneet oli 8 ja puolen, uusin niistä on heinäkuun alkupuolelta. Viimeisin kisa taisi olla Lontoossa, siellä tulokseksi tuli 830, pientä laskua havaittavissa?
Ja eihän Phillips ole enempää eikä vähempää kuin Ateenan olympiavoittaja ja Helsingin ja Pariisin maailmanmestari. Helsingin jälkeen oli vaikeaa, mutta nyt tälle kaudella on taas upea vire löytynyt, lähtee ykkössuosikkina Berliinin siniselle.
Kohtuullisen nopea kaveri Phillips myöskin on, satanen on nimittäin taittunut tällä kaudella aikaan 10,06. Ihan ei vielä Kalle Lewisin tasolle yllä, eikä toivottavasti kaurapuuron seassa samanlaisia aineitakaan ole...
Phillipsin ykköshaastaja on sitten hallitseva maailmanmestari ja olympiavoittaja, Panaman pieni suuri mies, Irving Saladino. Jokainen vähääkään yleisurheilua seuraava varmasti Saladinon vähän omituiseen juoksutyyliin on tottunut, ei näytä kovin kummoiselta juoksulta, eikä kovin nopealtakaan, mutta nopeaa se on ja tulosta syntyy.
Saladino ei ole tällä kaudella ollut ihan parin viime vuoden vireessä, alkukesästä toki tuli muutama hurja leiskautus, sokerina pohjalla Eugenessa hypätty 863. Mutta heinäkuu oli ei ollut mikään ihmeellinen, Phillipsiltä tuntui tulevan takkiin aina kun kohtasivat. Saladino ei olekkaan nyt vähään aikaan kilpaillut, kovaa treeniä on varmasti vedetty ja Saladino on varmasti kovassa iskussa Berliinissä.
Toinen kova haastaja on sitten Härkösen tallin mies, Jukka myös häntä tarkoittaa, kyseessä siis Etelä-Afrikan Godfrey Khotso Mokoena, tuttavallisemmin pelkkä Khotso. Tosi tasaisessa ja ennenkaikkea kovassa kunnossa on Mokoena tällä kaudella ollut, oikeastaan koko kesän ajan. Kovin hyppy tähän mennessä 850, se syntyi heinäkuun alussa Madridissa. Kolmesti on kaveri hypänyt kesän aikana tuloksen 833, millimetrin tarkka kaveri.
Onnistuessaan kaikki mahdollisuudet kultaa, ehdottomasti yksi mitalisuosikkeja, ja jos Berliinissä rävähtää sellainen 8 ja puolmetrinen, niin mitali on varma.
Ranskan maaltakin tulee kova hyppymies, kaikki varmasti muistavat Salim Sdirin ja Tero Pitkämäen kohtaamisen, tai oikeastaan Teron keihään. Sdiri on kuitenkin siitä toipunut ja on elämänsä kunnossa, pisin potku tältä kaudelta on 842, mutta on jokaisessa kisassa ylittänyt kaheksan metriä.
Australian maaltakin löytyy sitten tosi kova kaksikko, Fabrice Lapierre ja Mitchell Watt"man". Kaikki varmasti muistavat tämän Madridin hurjan pituuskisa, tuuletkin olivat toki hurjia, mutta Lapierre hyppäsi 3,6 metrin myötäiseen 857, samaisessa kisassa Wattman leijaili 838. Lapierre hyppäsi samassa kisassa vielä sallittuihin oloihin 835, sen jälkeen ei ole samanlaisille mitoille lentänyt.
Watt ylsi sitten pari viikkoa sitten Rethimnossa loistavissa tuulioloissa, eli tasan kahen metrin myötäisissä hurjaan loikkaan, 843. Mutta tosi ailahtelevainen kaveri kuitenkin on kyseessä, joskus lentää upeasti ja joskus jäädään alle 8 metrin. Jos kaikki menee nappiin Berliinissä ja tuulet ovat hyvät, niin jopa mahdollisuuksia Watilla mitaleille.
Eikä nyt toki sitten unohdeta Saksan kaveriakaan, hallissa jo hirmuloikan näyttänyttä Sebastian Bayeria. Halli EM-kisoissa lensi mies nimittäin 871 sentin päähän lankusta, ja ulkonakin on kesällä mennyt 849, kaikki on mahdollista kotiyleisön villisti kannustaessa.
Mahdollisia yllättäjiä kisoihin voisivat sitten olla Kuuban Ibrahim Camejo, Pekingin kolmonen, ei vielä ole ihan Ivan Pedroson saappaisiin onnistunut astumaan, kaudelta löytyy tulos 830, voi yllättää.
Marokon Yahya Berrabahiin itse en jaksa uskoa, toukokuussa meni 838, mutta siihen se taisi jäädäkin, pistesijoille voi yltää. Louis Tsatoumas ei ihan toissa kauden hurjiin lukemiin ole päässyt, silloinhan hän hyppäsi peräti 866, mutta ei ole samanlaisiin lukemiin enää päässyt. Mutta pitkälle pystyy onnistuessaa hyppämään, pää ei vaan ehkä ihan kovimmissa paikoissa kestä.
Sitten kun vielä pistetään Hussein Taher Al-Sabeen ja kaikkien Jenkkien nimet mieleen, niin eiköhän se ala olemaan siinä. Minulla ei ainakaan ole tietoa Andrew Howen tilanteesta, tältä kaudelta löytyy vain lukemat 785, yhden kisan toki vasta kilpaillut, raja on rikottuna viime vuodelta, päästääkö Italian liitto kisoihin, vaikka tuskin kyllä nyt ihan huippukunnossa on.
Tämä laji on myöskin siitä harvinainen, että suomella on esittää siihen ihan kova kansainvälisen tason hyppääjä, MM-pronssimitalisti nimittäin, Tommi Evilä tietenkin.
Kalevan kisoissahan tuli se pitkään odotettu kova hyppy, 819, ja vielä toisella hypyllä, ja Tommin kovin paikkahan on se karsinta. Jos karsinnan selvittää ja finaalissa sitten onnistuu täydellisesti ja muut suosikit vähän pettävät, niin mahdollisuudet on jopa mitaliin.
Minun veikkaukseni kärkikolmikoksi on: 1: Saladino 2: Mokoena 3: Lapierre
Luultavasti menee pahasti metsään, mutta peli on avattu, ja tulipahan taas kirjoitettua, lukekaa edes, ettei ihan turhaa työtä ollut
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down