Liveseuranta

Kesäolympialaiset käydään (toivottavasti) 21.7. - 8.8.2021 Japanin Tokiossa.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja SirJ » 01.08.2021 17.09

Volmari kirjoitti:Juoksulajeissa voittaja on joskus haettu maalikamerakuvista niin väkisin, että on jäänyt tunne, että oikeaa ei välttämättä löydetty. Oikeampaa olisi ollut kullan jakaminen.

Tästäpä nostankin kysymyksen, joka tuli mieleen tänäänkin: Ratkaistaanko hopea- ja pronssimitalin kohtalo maalikamerakuvasta siitä kohtaa kuvaa, jossa voittaja on maalissa? Nimittäin koskaan en muista nähneeni maalikamerakuvaa, jossa voittaja olisi jo poistunut kuvista ja kyseiset himmämmän mitalin taistelijat olisivat maaliviivan kohdalla.

Maalikamerahan ei siis ota yhtä kuvaa, vaan monta kapeaa kuvaa maaliviivasta. Eli voisi ajatella, että joka tuhannesosasekunti (tai useammin) tulee yksi pikselisarake kuvaan. Nämä liimataan vierekkäin, jotta saadaan vähän sen näköinen, kuin olisi yksi kuva (mutta esim jalat ovat vääristyneitä, jos askel osuu maaliviivalle). Periaatteessa pidemmillä matkoilla juoksijat ovat paksumpia kuin lyhyillä, mutta kai nuo ainakin telkkariin skaalataan jokseenkin oikean suhtaisiksi.
SirJ
Maalivahtivalmentaja
 
Viestit: 84
Liittynyt: 26.07.2021 07.58

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja Volmari » 01.08.2021 17.12

SirJ kirjoitti:

Kiitos erinomaisesta selvityksestä!
Volmari
Elävä legenda
 
Viestit: 2210
Liittynyt: 21.08.2015 21.45

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja SirJ » 01.08.2021 17.16

Varmaan nuo nykyään on jo oikeasti pikselejä, mutta analogisella teknologialla kamera on kai jokseenkin sellainen, että se näkee juuri sen maaliviivan, ja sisällä liikkuu filmi johon kuhunkin kohtaan valottuu juuri se, mitä sillä hetkellä maaliviivan kohdalla on.
SirJ
Maalivahtivalmentaja
 
Viestit: 84
Liittynyt: 26.07.2021 07.58

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja rulezman » 01.08.2021 17.35

Jos vielä palataan tähän molempien finalistien vetäytymiseen, niin maahockeyn osalta löytyi ihan sääntöpykäliäkin koskien olympialaisia.

Jos molemmat finalistit, tai pronssiottelujoukkueet ovat kykenemättömiä osallistumaan, niin kulta jaetaan. Jos alkusarjassa kumpikin joukkue on kykenemötön osallistumaan, niin tulokseksi merkitään 0-0.
Koronan takia kyseiset säännöt, mutta itse ainakin tulkitsen haastattelua niin, että kyseiset säännöt ovat ennen koronaakin olleet voimassa. Teoriassa siis finaalijoukkueilla olisi mahdollista taktikoida itselleen varmat kultamitalit.

https://m.timesofindia.com/sports/tokyo ... 469459.cms

Kamppailulajien osalta ei valitettavasti google osannut auttaa näin pikaisella yrityksellä. Mielenkiintoinen, vaikkakin varsin teoriittinen aihepiiri kyllä.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja RobinHood » 01.08.2021 18.12

Venäjän miesten lentopallojoukkue hävisi tahallaan Ranskalle, jotta USA tippuisi jatkosta ja näin tapahtui, kun USA meni vielä häviämään Argentiinalle. Oli muuten kova lohko tämä lohko 1 verrattuna lohko 2:een.
RobinHood
Erilainen nuori
 
Viestit: 2290
Liittynyt: 22.10.2018 18.53

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja varis » 02.08.2021 02.04

Jokohan Fajdek vihdoin nähdään olympiafinaalissa.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja varis » 02.08.2021 02.15

Kokhanista (20v 192pv) ei tule miesten moukarin nuorinta olympiavoittajaa. Helsingin 1952 kisojen kultamitalisti József Csermák (20v 161pv).
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja varis » 02.08.2021 02.22

Tikhonista (45v 8pv) ei tule vanhinta finalistia. Yleisurheilun vanhin olympiamitalisti USA:n Matt McGrath (48v 195pv) moukarin pronssia 1924.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.08.2021 02.26

varis kirjoitti:Jokohan Fajdek vihdoin nähdään olympiafinaalissa.

Pahalta näyttää.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja varis » 02.08.2021 02.35

Nina Holmén 1976
4:07.14 (3h2) 4:07.53 (2s2) 4:09.55 (9)
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja varis » 02.08.2021 02.41

Ja taas SE.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.08.2021 02.41

Se oli fiksu juoksu! Riittääkö paukut vielä välierässä?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja M1999 » 02.08.2021 02.45

rulezman kirjoitti:Se oli fiksu juoksu! Riittääkö paukut vielä välierässä?

Riittää. Menee aivan varmasti finaaliin. Toivottavasti pidetään kovaa vauhtia välierissä, niin vedetään SE alle 4min. Kuten haastattelussa sanoi hölkkäsi pelkästään
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.08.2021 02.49

M1999 kirjoitti:
rulezman kirjoitti:Se oli fiksu juoksu! Riittääkö paukut vielä välierässä?

Riittää. Menee aivan varmasti finaaliin. Toivottavasti pidetään kovaa vauhtia välierissä, niin vedetään SE alle 4min. Kuten haastattelussa sanoi hölkkäsi pelkästään

Finaalipaikka toki täysin mahdollinen, mutta aikamoisen absurdia luvata sitä varmaksi. Tuolla on nytkin mukana kymmenkunta naista, jotka ovat matkan tällä kaudella alle 4 minuutin painaneet.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.08.2021 02.52

Sifanilta kevyt kiri :D
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja varis » 02.08.2021 02.55

Kova on jos vielä illalla voittaa vitosen.
Avatar
varis
Elävä legenda
 
Viestit: 5739
Liittynyt: 31.07.2015 13.31

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja chesswinner » 02.08.2021 03.01

Jessus mikä taso moukarin karsinnassa. Noin 76,50 tarvitaan jos haluaa nakella finaalissakin.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja chesswinner » 02.08.2021 03.03

rulezman kirjoitti: Tuolla on nytkin mukana kymmenkunta naista, jotka ovat matkan tällä kaudella alle 4 minuutin painaneet.

Moniko niistä on tehnyt sen ilman pupua?
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja rulezman » 02.08.2021 03.08

chesswinner kirjoitti:
rulezman kirjoitti: Tuolla on nytkin mukana kymmenkunta naista, jotka ovat matkan tällä kaudella alle 4 minuutin painaneet.

Moniko niistä on tehnyt sen ilman pupua?

Sifani ei ainakaan jänöjä pahemmin tarvitse.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Liveseuranta

ViestiKirjoittaja M1999 » 02.08.2021 03.15

Tällä hetkellä Kuivisto ei ylitä tasoaan vaan nimenomaa tekee koko ajan tason mukaisia suorituksia. Kauden aikaisemmilla tilastoajoilla ei nyt merkkaa, vaan tämän hetken taso. Siinä Sara on tosi vahvoilla, varsinkin kun juoksusta näki ettei vetänyt täysillä
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

EdellinenSeuraava

Paluu Tokion kesäolympialaiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron