Yleisurheilu

Kesäolympialaiset käydään (toivottavasti) 21.7. - 8.8.2021 Japanin Tokiossa.

Valvoja: Tuomaristo

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Geb Mo » 29.07.2021 13.18

30.7.: ennakot

Ensimmäisenä yleisurheilupäivänä käydään vain yksi loppukilpailu eli 10 000 metrin juoksu.

Se on hankala ennakoitava, koska teknotossujen, valojänisten ja muiden lieveilmiöiden kaudella tilastotulokset eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Myöskään kaksinkamppailuista mies miestä vastaan ei ole riittävästi dataa, koska kymppiä juostaan harvoin ja osa kilpailijoista on kihauttanut olympiarajan jo vuonna 2019. Heidän ei ole tarvinnut juosta 25 kierrosta tällä kaudella niissä harvoissa kisoissa, joita on pidetty.

Etiopia on yleensä hallinnut kymppitonnin globaaleja arvokisoja. Maan karsinnoissa kolme ensimmäistä sijaa rohmusivat Barega, Dohan MM-kakkonen Kejelcha ja Aregawi. Ugandan ME-mies ja maailmanmestari Cheptegei ei ole kipaissut 25 kierrosta sitten viimesyksyisen ME-juoksun, mutta häntä ei voi jättää laskuista.

Kenian kolmikosta (Kwemoi, Langat, Kipruto) melkoisella varmuudella yksikään ei voita. Maa nimittäin on viimeksi vienyt kympin Edmontonin MM-kisoissa 2001 (Kamathi). Kenian karsinnat voittanut ja siten ehkä jonkinlaisia paineita harteillaan kantanut Kamworor joutui jäämään pois nilkkavaivaisena.

Marokko on menettänyt asemansa kestävyysjuoksun maailmankartalla. Yhtäkään kilometrinnielijää ei ole Maghrebista mukana. Myös Persianlahden maiden ostourheilijat loistavat tällä kerralla poissaolollaan.

Jos kisassa hölkätään leppoisaa matkavauhtia, voi Amerikan Kincaidilla olla saumaa ainakin pistesijoille. USA:n karsinnoissa Coloradon sälli raapaisi 28 minuutin vauhdissa viimeisen kierroksen kuin Väätäinen konsanaan.

Monitoimihyppääjä Harrison aloittaa urakkansa heti aamusessiossa. Karsintaraja 230 pitäisi mennä helposti. Mieshän osallistuu korkeuden lisäksi myös pituuteen ja jatkaa siten intiaani Thorpen perinteitä Tukholman kisoista 1912. Thorpe oli edellinen yhdysvaltalainen, joka kisaili korkeudessa ja pituudessa.

Esimakua kisojen kovasta kaksinkamppailusta saadaan jo heti perjantaina, sillä ohjelmassa ovat pitkien aitojen koe-erät. Warholm hyökkää aitaviidakkoon kolmannessa erässä, Benjamin viidennessä.

Suomalaislajeissa jatkopaikat vaikuttavat ehkä realistisimmilta kolmiloikassa. Sekä Senni Salmisen että Kristiina Mäkelän kauden neljän parhaan tuloksen keskiarvot viittaavat finaalipaikkoihin. Tosin joillakin tekijänimillä kuten olympiakullan puolustajalla Caterine Ibarguenilla ei ole neljää kisaa takana, jotta keskiarvo voitaisiin laskea.

Raitanen voi päästä raivokkaalla kirillään loppukilpailuun esteissä, jos vire on kohdallaan ja matkalla ei turhia hosuta. Sara Kuivistolla on luja vastus kahdella ringillä, joskin daami on osoittanut taktisen nohevuutensa muun muassa Euroopan joukkuemestaruuskisoissa 2019.

Kotikatsomossa tarvitaan ennen muuta realismia. Nämä ovat raivokkaan kovatasoiset urheilukilpailut. Kuten kommentaattori Raja totesi televisiossa ovat lähes kaikki kisoihin päässeet omalla tavallaan poikkeusyksilöitä.
Geb Mo
Elävä legenda
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 26.05.2020 15.42

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.07.2021 13.48

rulezman kirjoitti:Suomalaisten tilastosijoituksen tämän kauden parhaiden perusteella (poisjääntejä voi toki olla lajeissa, nappasin virallisista lähtölistoista nämä). Hallitulokset on laskettu mukaan.
Karkeasti vedettynä siis jos urheilija yltää vähintään tuohon sijoitukseen, niin ainakaan kovin pettynyt ei voi olla.

Topi Raitanen 22/45
Elmo Lakka 16/42
Kristian Pulli 14/32
Toni Kuusela 12/32
Lassi Etelätalo 19/32
Oliver Helander 27/32
(Kävelijöitä en näe hedelmälliseksi listata)

Sara Kuivisto 800m 32/47 ja 1500m 26/46
Annemari Korte 28/42
Reetta Hurske 33/42
Viivi Lehikoinen 24/41
Ella Junnila 10/32
Wilma Murto 20/31
Elina Lampela 27/31
Senni Salminen 8/35
Kristiina Mäkelä 19/35
Silja Kosonen 17/32
Krista Tervo 18/32
Maria Huntington 10/24

Puhtaasti kauden noteerauksiin peilaten Suomeen olisi siis budjetoitu kolme finaalipaikkaa.

Itse näkisin, että Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä nähdään finaalissa yli 50 prosentin todennäköisyydellä. Joku keihästriosta yltää myös finaaliin n. 50% varmuudella. Muiden suomalaisten finaalisaumoihin on annettava pienemmät prosentit, mutta Kososen, Tervon, Raitasen, Murron tai Pullin finaalipaikat eivät olisi mikään järisyttävä yllätys. Muiden suomalaisten kohdalla finaalipaikasta (tai suorituksesta kahdeksan joukkoon Marialta tai kävelijöiltä), voidaan pitää jo isohkona yllätyksenä.



Kisoissahan on kyse siitä miten harjoittelua on tehty tämän vuoden tai aikaisempien vuosien aikana. Ei siitä mikä on kauden tilastotulos. Kyllä se onnistuminen kisoissa mitataan jollain muulla tavalla kuin sillä että mitataan kauden tilastotulokseen peilaten. Eihän tämä edelleenkään ole kilpailu kuka parantaa eniten kauden tilastotulostaan vaan kilpailu siitä miten laadukkaasti harjoittelu on hoidettu vuosien aikana ja miten viimeistelyharjoittelu on onnistunut ennen kisoja.

Jos olet 28 kisoissa, niin silloin jotain harjoittelussa on tehty paljon huonommin kuin kilpailijat. Tämä on oleellista olympiakisoissa. Huippu-urheilussa 28 ei ole onnistunut suoritus, koska silloin harjoittelu ei ole ollut riittävän laadukasta muihin verrattuna.

Voisin itsekin siis mennä onnistumaan kisoihin kun juoksen satasen 14.50, koska kauden tilastotulokseni ja ennätykseni oli 14.75? Ymmärsinkö oikein?
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja chesswinner » 29.07.2021 14.50

Olen havainnut tuon Geb Mo:n kaavan hyväksi vetoja suunnitellessa perusanalyysin tekoon. Yleensä arvioin tason viiden parhaan keskiarvosta. Jos jollakin ei ole viittä tulosta, vaan esim. kolme, niin vertaan kolmen parhaan tuloksen keskiarvoa sellaisiin joilla on viisi tulosta satunnaisotannalla (1 kärkeä, 1 keskitasoa, 1 harrastajaurheilija) saadakseni tason suurin piirtein selville.

Kendricks jättää seipään väliin, se otti koronarokotteen lähiaikoina :D

Pitää päivittää vetolankaa. Meinasin kirjoittaa että vetoketjua, mutta joku koiranleuka olisi repinyt siitä kuukaudeksi hauskaa.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja Urheilunkuluttaja » 29.07.2021 14.52

Voisin itsekin siis mennä onnistumaan kisoihin kun juoksen satasen 14.50, koska kauden tilastotulokseni ja ennätykseni oli 14.75?


Niin onnistuminen on vaan henkilökohtainen tunnetila, jos olet ennen kisaa todennut että olet tyytyväinen jos teet kisassa pb:n niin silloin olet onnistunut :roll: . jos tavoite on ollut finaali paikka ja siihen vaadittiinkin 10.20, niin et ole omasta mielestäsi onnistunut. Vaikka mutsis mielestä saatat silti olla onnistuja koska hän toivoi poikansa juoksevan 14.50 kisassa.
Urheilunkuluttaja
Elävä legenda
 
Viestit: 776
Liittynyt: 08.07.2021 22.54

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja chesswinner » 29.07.2021 14.53

Melkein unohdin. Mikä tahansa muu suoritus Salmiselta kuin mitali on ainakin minulle pettymys. Luotto tekemiseen on kova. Meillä on pitkästä aikaa yleisurheilija joka ymmärtää duunin päälle.
Avatar
chesswinner
Elävä legenda
 
Viestit: 1086
Liittynyt: 26.07.2007 14.11

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 14.55

Nyt ei siellä taas ymmärretä urheilun lainalaisuuksia ollenkaan.
Tottakai yleisurheilun tapaisessa lajissa kauden tilastonoteeraus antaa varsin hyvin osviittaa, että mikä on urheilijan taso ja näinollen myös tuloksen odotusarvo. Toki, kuten geb mokin todennut, paremman kuvan saa kauden keskiarvotulosten avulla.
En tiedä oletko tietoinen, mutta suomalaiset eivät ole ainoita urheilijoita, jotka näihin kisoihin panostavat ja yrittävät tehdä kautensa (ja uransa) parhaita suorituksia. On epärealistista olettaa, että suomalaiset kykenisivät jotenkin maagisesti parantamaan omaa odotusarvoaan "kovalla viimeistelyllä sun muilla" verrattuna muiden maiden urheilijoihin. Yksittäisten urheilijoiden ja lajien sisällä heittoja toki nähdään suuntaan kuin toiseenkin.

Tämä on oleellista olympiakisoissa. Huippu-urheilussa 28 ei ole onnistunut suoritus, koska silloin harjoittelu ei ole ollut riittävän laadukasta muihin verrattuna.

Jos urheilija lähtee kisaan vaikka tilastojen mukaan vaikka sijalta 45, niin tottakai sijaa on 28 on pidettävä vähintäänkin kelvollisena suorituksena.
En ymmärrä, että mitä järkeä kisojen aikana tehtävissä "arvioissa ja analyyseissä" on keskittyä mihinkään muuhun kuin peilaamaan suoritutusta urheilijan omaan tasoon.

Toki, voit ihan surutta jaella urheilijoille niitä kouluarvosanojasi ihan puhtaasti tuloslistojenkin perusteella. Sovitaanko vaikka, että voitosta kymppi, kakkossijasta 10-, pronssista 9 1/2, sijasta 4 ysi jne., niin ei tarvitse enää myötistä noiden hassuttelulistojesi osalta kokea?

Voisin itsekin siis mennä onnistumaan kisoihin kun juoksen satasen 14.50, koska kauden tilastotulokseni ja ennätykseni oli 14.75? Ymmärsinkö oikein?

Et voi, koska et ole selvittänyt kisarajoja, senkin höpsö.
Varmasti nuo universaalipaikkojen kauta kisoissa nähtävät urheilijat ovat tyytyväisiä suorituksiinsa, jos saavat ennätyksiään rikottua.
Uinnissahan hongkongin mies tuuletti suorastaan raivoisasti, kun ui 100 metrin vapaan ensi kertaa urallaan alle 50 sekunnin.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.07.2021 15.26

Kysymys

Kumpi on onnistuneempi suoritus urheilijana arvokisoissa

1. Hopeasija itselle keskinkertaisella suorituksella
2. Kahdeksas sija omalla ennätyksellä

Jos teet omalle tasolle huippusuorituksen ja olet silti "vasta" 28, niin eikö ole oikeasti syytä miettiä urheilijana miksi muut ovat helvetisti edellä, kun oma huippu ei riitä tuon parempaan.

Koita nyt käsittää että tuolla urheillaan muita vastaan. Ei ole olemassa sellaista kilpailulajia missä ratkaisee se kuinka paljon parannat omaa tasoasi.

Suomeen tarvitawn sellaista tekemistä ja laatua missä oma perustaso riittää mitaleihin
Viimeksi muokannut M1999 päivämäärä 29.07.2021 15.34, muokattu yhteensä 1 kerran
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 15.32

M1999 kirjoitti:Kysymys

Kumpi on onnistuneempi suoritus urheilijana arvokisoissa

1. Hopeasija itselle keskinkertaisella suorituksella
2. Kahdeksas sija omalla ennätyksellä


Usain Bolt olisi varmasti ollut todella pettynyt, jos olisi jäänyt Lontoon olympialaisissa 200 metrillä kakkoseksi. Jonathan Åstrand sensijaan olisi ollut juhlittu sankari, jos olisi kyennyt samaisessa kisassa kahdeksanneksi.

Tottakai hopeasija on absoluuttisesti kovempi suoritus, mutta mielestäni ei ole mitään järkeä olla suhteuttamatta suorituksia urheilijan omaan tasoon. Ilmeisesti olet tästä kuitenkin eri mieltä?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 15.33

Jos teet omalle tasolle huippusuorituksen ja olet silti "vasta" 28, niin eikö ole oikeasti syytä miettiä urheilijana miksi muut ovat helvetisti edellä, kun oma huippu ei riitä tuon parempaan.

Tottakai on syytä miettiä, että miten maailmanhuippu saavutettaisiin. Ja silti itse kisasuorituksesta oman tasonsa ylittänyt urheilija voi saada, ja pitääkin saada, kiitettävän arvosanan. Ei tää nyt kamoon näin vaikeeta voi olla?

Koita nyt käsittää että tuolla urheillaan muita vastaan. Ei ole olemassa sellaista kilpailulajia missä ratkaisee se kuinka paljon parannat omaa tasoasi.

Luojan kiitos urheilijat eivät pääsääntöisesti ole näin surullisen negatiivisia, vaan uskaltavat iloita omista onnistumisistaan, vaikka mitalia ei tulisikaan. Yleensä se myös kantaa mukavasti eteenpäin ja antaa lisäpontta uralle. Ei kun ainiin, eihän ne urheilijat tulevia kisoja mieti :mrgreen:
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.07.2021 15.37

rulezman kirjoitti:
Jos teet omalle tasolle huippusuorituksen ja olet silti "vasta" 28, niin eikö ole oikeasti syytä miettiä urheilijana miksi muut ovat helvetisti edellä, kun oma huippu ei riitä tuon parempaan.

Tottakai on syytä miettiä, että miten maailmanhuippu saavutettaisiin. Ja silti itse kisasuorituksesta oman tasonsa ylittänyt urheilija voi saada, ja pitääkin saada, kiitettävän arvosanan. Ei tää nyt kamoon näin vaikeeta voi olla?


Sinne kisoihin mennään mittaamaan ne vuosien työt mitkä on tehty homman eteen. Kun teet työt hyvin ja laadukkaasti kauan aikaa niin silloin voit tehdä perussuorituksen kisoissa ja se riittää. Se kisasuoritushan on sellainen minkä harjoittelun jälkeen ansaitset. Sitä mitataan
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 15.43

M1999 kirjoitti:
rulezman kirjoitti:
Jos teet omalle tasolle huippusuorituksen ja olet silti "vasta" 28, niin eikö ole oikeasti syytä miettiä urheilijana miksi muut ovat helvetisti edellä, kun oma huippu ei riitä tuon parempaan.

Tottakai on syytä miettiä, että miten maailmanhuippu saavutettaisiin. Ja silti itse kisasuorituksesta oman tasonsa ylittänyt urheilija voi saada, ja pitääkin saada, kiitettävän arvosanan. Ei tää nyt kamoon näin vaikeeta voi olla?


Sinne kisoihin mennään mittaamaan ne vuosien työt mitkä on tehty homman eteen. Kun teet työt hyvin ja laadukkaasti kauan aikaa niin silloin voit tehdä perussuorituksen kisoissa ja se riittää. Se kisasuoritushan on sellainen minkä harjoittelun jälkeen ansaitset. Sitä mitataan


Sitten kun vastaat vielä ensimmäisen viestini viimeiseen kyssäriin, niin voidaan päättää tähän.

Makunsa kullakin sanoi musti, kun persettään nuoli. Onneksi tosiaan teikäläisen suorastaan harhainen ajattelumalli on aikalailla marginaalissa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.07.2021 15.48

Harhaista urheilussa on sun tyyli mitata onnistumista urheilijana sillä kuka ylittää eniten oman tasonsa

Loogista on mitata urheilussa onnistumista sillä kuka on harjoitellut parhaiten ja laadukkaimmin ja täten on ylempänä tuloksissa.

Eikä tämä koske mitenkään vaan suomalaisia - tämä koskee jokaisen maan urheilijoita. Joo voidaan lopettaa
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 15.51

Kamoon, ei se nyt niin vaikea kysymys ollut.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.07.2021 15.56

Mikä oli kysymys
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 16.06

M1999 kirjoitti:Mikä oli kysymys


Fiksuna poikana varmasti löydät sen yllä annetuilla ohjeilla.
Tai voihan olla, että tuo edellisen viestin höpöttelysi oli tarkoitettu vastaukseksi, tässä tapauksessa pahoittelen.

Jos "arvosanat" jaetaan vain ja ainoastaan tuloslistojen perusteella, niin mikä on Matin arvosana? Ei kai kymppiä ainakaan voi antaa, kun ei voittanut?
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.07.2021 16.25

Voi antaa kympin helposti

Ratkaisevinta tuossa Matin suorituksessa oli nimenomaan vuosikausien hyvä harjoittelu, jo lapsuudesta lähtien. Kun tuli taantumaa, niin sekä valmentaja että urheilija ovat miettineet monta unetonta yötä mitä helvettiä tehdään väärin (näin haastatteluissa maininneet). Ei varmasti pistetty asioita jonkun ulkoisen syyn tai tuurin piikkiin. Nyt saatu 2-3 vuotta harjoiteltua laadukkaasti uudella tavalla ja syy suorituksen onnistumiseen oli tässä, ei missään epämääräisessä itsensä ylittämisessä. Matti oli harjoittelun ansiosta tuossa kunnossa ja toteutti sen kisoissa. Lisäksi Matista huokunut aina, että kilpailuihin lähdetään voittamaan, hyvät sijoitukset ei riitä.

Joten kova onnistuminen urheilijana ja valmentajana jo vuosia.
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 16.45

Mattihan nimenomaan harjoittelin nuorena ihan päin persettä, ainakin ruokavalion osalta, joka koostui pitkälti burgereista. Terveysongelmat sitten "pakottivat" hommaan jotain järkeä.

Mulla on sellanen kutina, että vaikkapa vuonna 2019 kysyttäessä olisit yuominnut koko Mattsonin uran ja harjoittelut ja suorastaan vaatinut valmentajan vaihtamista. Onneksi Matti on fiksumpi.

Mut hei kamoon, se kyssäri jäbä hei!
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja M1999 » 29.07.2021 17.08

rulezman kirjoitti:Mattihan nimenomaan harjoittelin nuorena ihan päin persettä, ainakin ruokavalion osalta, joka koostui pitkälti burgereista. Terveysongelmat sitten "pakottivat" hommaan jotain järkeä.

Mulla on sellanen kutina, että vaikkapa vuonna 2019 kysyttäessä olisit yuominnut koko Mattsonin uran ja harjoittelut ja suorastaan vaatinut valmentajan vaihtamista. Onneksi Matti on fiksumpi.

Mut hei kamoon, se kyssäri jäbä hei!


En missään nimessä olisi tuominnut koko uraa. Olihan sitä menestystäkin tullut. Luultavasti olisin vaatinut nimenomaan muutoksia harjoitteluun ja miettimään mitä tekevät väärin. Ja juuri sen ovat tehneet. Tätähän olen yleisurheilun puolellakin vaatinut jo vuosia. Ja nyt on tullut merkkejä kovemmasta tasosta sielläkin. Toisin kun sä joka puhut jostain epämääräisestä oman tasonsa ylittämisestä jossain yksittäusessä arvokilpailussa tai tuurin merkityksestä yms. Ei omaa tasoa ylitetä, vaan sitä nostetaan harjoittelun ja urheilijan sitoutumisen myötä jolloin arvokisoissa tehdään sen hetken tason mukainen suoritus. Juuri kuten Matti teki

Sähän laitoit jo että vastasin siihen..... koita nyt edes omat viestisi muistaa

Jos Senni hyppää finaalissa 14.95 ja ottaa pronssin, niin se on juuri taso minkä hän on saavuttanut laadukkaan tekemisen vuoksi harjoittelulla. Eihän kukaan voi edes ylittää omaa tasoansa..sehän olisi suorastaan yliluonnollista
M1999
Suuri Ajattelija
 
Viestit: 1795
Liittynyt: 04.06.2018 14.57

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 17.13

Tottakai oman tasonsa pystyy ylittämään yksittäisessä kisassa, kun verrataan muihin urheilijoihin. Sillä tavallahan ne mitalit jaetaan niin, että ne eivät aina mene automaattisesti tilastojen kolmelle parhaalle.

Jos urheilija kykeneee tekemään oman kauden parhaansa, saati ennätyksensä, niin tulos on hyvin todennäköisesti odotusarvoa kovempi. Eikös se ole sitä venymistä ja itsensä ylittämistä?

Ahaa, se oli siis vastaus. Harmi, toivoin siis jopa sinulta liikoja, vaikka paljoa en toki uskaltanut odottaa.
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

Re: Yleisurheilu

ViestiKirjoittaja rulezman » 29.07.2021 17.17

Sitten herää kysymys, että miksi jakelet yksittäisen kisan jälkeen "arvosanoja", kun arvosana koostuu logiikkasi mukaan koko uran tekemisestä? Eikö kannattaisi odottaa, että ura on paketissa.

Kyllä, itse ainakin jaan arvosanoja juuri urheilijan omaan tasoon ja odotusarvoon peilaten. Toki, jollain internetfoorumin heebojen arvosanoilla ei ole paskankaan väliä.

Pistän myös pääni pantiksi, että pari vuotta sitten olisit huudellut Mattsonille valmentajanvaihtoa, jos olisi kysytty. Myönnä pois nyt vaan :D
When Rulezman does a pushup, he isn't lifting himself up, he's pushing the Earth down
Avatar
rulezman
Oliver Kahn
 
Viestit: 17416
Liittynyt: 02.07.2007 13.10
Paikkakunta: Kouvostoliitto

EdellinenSeuraava

Paluu Tokion kesäolympialaiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa